Maailman ympäri, päivät 51-52: Santiago ja lähtö Aucklandiin

Tiistaina meidän piti lähteä Valparaísosta. Lentomme lähti vasta keskiyön jälkeen, joten rauhallisen lähdön vuoksi olimme varanneet kämppämme aina keskiviikkoon asti. Saimme siis rauhassa pakata ja syödä aamiaisen ja lounaan kämpässä. Huoneiston maisemat olivat huikeat eikä niistä saanut tarpeekseen. Hieman kiusoitellen aurinkokin tuli jälleen esille muutaman sumuisemman päivän jälkeen. Lopulta olimme valmiita lähtöön, pakkasimme matkalaukkumme autoon ja luovutimme asunnon avaimet taloyhtiön portilla olevalle ovimiehelle. Otimme suunnaksi Chilen pääkaupungin Santiagon ja siellä olevan Etelä-Amerikan korkeimman rakennuksen, Sky Costaneran.

Reilun tunnin ajomatka meni kommelluksitta ja navigaattori johdatti meidät tornitalon juurelle. Alemmissa kerroksissa sijaitsee suuri tavaratalo parkkihalleineen, joten pysäköiminenkään ei ollut minkäänlainen ongelma. Hissien edustalla oli varauduttu turisteihin jonotusnauhoin, lipunmyyntiautomaatein ja parilla lipunmyyjällä. Ennen vierailuamme Santiagossa oli ollut aurinkoisia ja selkeitä päiviä, mutta Chilen matkallemme ominaisesti pilvet olivat seuranneet meitä kaupunkiin ja ketään muita ei samaan aikaan ollut huipulle nousemassa. Koitimme ostaa automaatilla lipun, mutta kone näytti luottokortin vilauttamisen jälkeen erroria. Menimme lopulta lipunmyyjien luo ja he pyysivät odottamaan hetken, kunnes joku oli tutkinut ongelmaa ja pian lätkäisivät meille liput käteen ja ohjasivat hissille. Luottokortiltamme ei ikinä tainnut mennä veloitusta noususta, joten tekninen vika sen puolesta kääntyi onneksemme. 

Ylhäältä avautui upeat maisemat, vaikka päivä olikin pilvinen. Kirkkaalla ilmalla näkymät olisivat olleet varmasti paljon huikeammat, koska nyt vain näimme pienen vilahduksen Andeista pilvien takaa. Näköalatasanteita oli kahdessa kerroksessa, katolla ja ilman, ja kiersimme kummatkin. Lopulta lähdimme alas ja ulos ostoskeskuksesta. Pyörähdimme viereisessä puistossa kuvaamassa pilvenpiirtäjää ulkopuolelta ja palasimme vielä kahville ja donitseille ostoskeskukseen ennen lähtöämme lentokentän vuokra-autojen palautusaluetta.

Auton palautus meni sujuvasti. Kun pääsimme lentokentälle, niin lähtöselvityksessä saimme kuulla, että lento oli täynnä, joten emme saaneet mitenkään järjesteltyä itsellemme parempia paikkoja itsellemme lentomatkalle. Suuntasimme passitarkastuksen ja turvatarkastusten jälkeen loungeen, jonne pääsimme ilmaiseksi Diners Cardilla. Pieni rentoutuminen ennen lentoa teki ihan hyvää ja tarjoilua nautittuaan ei tarvinnut nousta nälkäisenä lentokoneeseen. Meillä oli edessä LATAMin lento Aucklandiin, Uuteen-Seelantiin. Hauskinta oli, että lentokoneen lähtiessä matkaan oli Chilessä kello kääntynyt keskiviikon puolelle. Perille tullessamme olisi kuitenkin jo aikainen torstaiaamu.

Maailman ympäri, päivät 48-50: Valparaísoa, viiniä ja Viña del Maria

Lauantaina emäntämme Isidora kävi klo 12 jälkeen vierailulla tyttärensä Natalian kanssa, koska meidän oli tarkoitus maksaa heille majoittumisemme suoraan käteen. Emäntämme ei englantia puhunut, joten tytär oli sen vuoksi tulkkina mukaan. Koska ilmeisesti rahasta puhuminen oli heistä vaivaannuttavaa, niin he koko ajan puhuivat vain alueen nähtävyyksiä ja tarjosivat apua erilaisia nähtävyys- ja ravintolasuosituksia antaen. Kovasti he ihmettelivät, kun kysyimme läheisen Casablanca-laakson viinitiloista ja niillä vierailuista. Alueella ei heidän mukaansa ole muuta kuin rypäleitä, ja viiniä kyllä saa ihan läheisestä kaupastakin. Lopulta tajusin, että suosituksista ja muusta puhetulvasta ei tule loppua, ennen kuin otamme maksamisen itse puheeksi. Äiti ja tytär lähtivätkin nopeasti maksun saatuaan ja me pääsimme jatkamaan päivän suunnittelua. Jo aiemmin alkanutta hauskaa kirjeenvaihtoa Isidoran kanssa toki jatkettiin WhatsAppissa käynnin jälkeenkin. Hän on melkoinen persoona ja espanjaksi keskustelu kävi hulvattomasta huumorista.

Iltapäivällä ajoimme Plaza Sotomayorin vieressä olevaan parkkihalliin auton ja lähdimme kävelylle. Valparaíson rinteillä menee useita funikulaareja eli kiskoköysiratoja, ja El Peralin funikulaarilla nousimme Cerro Concepciónille. Muutaman kymmenen metrin matka maksoi 100 pesoa eli alle 15 eurosenttiä.. Cerro Concepción on melkoisen boheemi alue, joka on täynnä rinteellä kiemurtelevia teitä ja kujia. Kujien varsilla oli gallerioita, kahviloita ja pieniä hotelleja ja kauhean monen rakennuksen seinät oli täynnä katutaidetta ja muraaleja. Niitä ihmetellessä meni pari tuntia siivillä. Tarkoituksenamme oli ottaa funikulaari alas rinteen toisesta kohdasta, mutta lopulta olimme kävelleetkin alas lähes huomaamattamme. 

Koska meillä oli asunnossamme hyvä keittiö käytössämme, niin kävimme kävelyn jälkeen kaupassa täydentämässä jääkaappiamme. Illalla kokkasin lihaperunavuokaa, jonka onnistui mielestäni melkoisen hyvin. Illan aikana saimme myös suunnitelman sunnuntaita varten valmiiksi. Casablancan laaksossa oli kaksi lähekkäin olevaa viinitarhaa, joista vähintään toisen ajattelimme käydä katsomassa. Emme tosin olleet tehneet mitään ennakkovarausta kumpaankaan paikkaan, joten olimme valmistautuneet myös pettymykseen viinivierailun osalta. Vierekkäin sijaitsevat viinitarhat olivat nimiltään Loma Larga ja Bodegas RE.

Valparaísossa oli matkamme ajan melko merisumuiset olosuhteet. Laiskottelupäivänämme aamun sumu oli kaikonnut ja aurinko tullut iltapäiväksi esiin, ja niin odotimme muinakin päivinä käyvän. Sumu jäi kuitenkin seuraavina päivinä roikkumaan kaupungin ylle. Casablancaan ajaessamme sumu 

kaikkosi sisämaahan päästessämme ja lämpötila nousi useilla asteilla. Oli siis oikein mukava ilma ihastella alueen viinitarhoja. Loma Largan viinitilan eteen päästyämme kuitenkin hieman hämmennyimme, koska tilan portti oli kiinni, vaikka kaikkialla internetissä oli kerrottu se olevan auki jokaisena päivä. Onneksi matkalla olimme jo ajaneet toisen kohteemme Bodegas REn ohitse, jonka pihassa olimme jo nähneet autoja. Päätimme siis palata tuolle viinitarhalle, joka varmasti olisi auki.

Viinitarhan sisäpihalla oli muutamia turisteja ja muutamia henkilökuntaan kuuluvia. Kysyimme eräältä naiselta kierroksista ja maisteluista ja hän selvitti meille, että yksi kierros oli juuri lähdössä, ja voisimme osallistua sille. Maisteluja pitävä mies oli juuri sillä hetkellä varattuna, mutta jos haluisimme odottaa, niin pelkkä maistelu onnistuisi vajaan puolen tunnin päästä. Koska kierroksesta viinitilalla ei sen selkeämpää kuvausta ollut, niin ajattelimme jättää sen väliin. Ilma oli lähes helteinen, joten ulkona kiertelyn sijaan meille riitti oikein hyvin viinien maistelu ja pieni kierros viinitilan kellarissa.

Tehtyämme päätöksemme menimme tiskille maksamaan. Siellä toinen nainen auttoi meitä maistelun valinnassa. Koska puolisoni oli autolla, niin saimme jakaa viiden viinin maistelun, jonka hinta oli 20 000 pesoa noin 26 euroa. Hän myös tiedusteli, mistä olemme kotoisin ja hän alkoi kehua koulujärjestelmäämme kuultuaan, että olemme Suomesta. Hän itse oli englannin opettaja ja oli nähnyt videoita suomalaisista kouluista ja koulutusmetodeista. Muutkin henkilökunnasta puhuivat oikein hyvää englantia, mikä oli virkistävä poikkeus siihen, mitä Etelä-Amerikassa muuten oli tottunut. Maistattajaa odotellessamme kävimme vielä katsomassa lähimpiä viiniköynnöksiä ja tutustuimme viinitilan myymälän tarjontaan.

Kun maistattajamme Jorge vapautui, hän toi eteemme viittä erilaista viiniä: yhtä roséviiniä, yhtä valkoviiniä ja kolmea punaviiniä. Bodegas REn ideologiana on tehdä viiniä pienellä skaalalla, he eivät tällä hetkellä ole lisäämässä tuotantoa eivätkä vie viiniään esimerkiksi Eurooppaan. Erilaisilla rypäleyhdistelmillä he yrittävät keksiä viiniin uusia näkökulmia. Viinejä saimme maistella yhdessä leivän, juuston, oliiviöljyn, oliivien ja hillon kanssa. Itse viineistä en tässä ala syvempää analyysia tekemään, koska en ole niin asialle omistautunut ja viinimakuni on hieman omituinen. Joka tapauksessa viinien maistelun jälkeen Jorge vei meidät vielä tilan kellariin ja näytti suuret sammiot, joita he viinin tekemiseen käyttivät. Kaiken kaikkiaan maistelu oli oikein mukava kokemus, Jorge oli aidosti kiinnostunut mielipiteistämme ja puhui myös hyvää englantia. Ostimme myös lähtiessämme yhden pullon puolisoni suosikkia maistelluista viineistä.

Paluumatkalla ajoimme rannikolle Viña del Marin kautta. Viña del Mar ja Valparaíso ovat lähes yhteen kasvaneet, mutta tunnelmiltaan hyvin erilaiset kaupungit. Valparaíso on boheemi, hieman nuhjuinen ja sen vanhat rakennukset huokuvat välillä samaa tunnelmaa, mitä esimerkiksi Havannassa ja muissa vanhoissa Latinalaisen Amerikan satamakaupungeissa on. Viña del Mar sen sijaan on hienostuneempi, josta tulee mieleen ennemminkin Ranska Rivieran kaupungit. Pikaisen läpiajon perusteella päätimme tulla Viña del Mariin seuraavana päivänä hieman paremmalla ajalla uudestaan.

Maanantaina ajoimme autolla Viña del Marin Mall Marinaan, joka oli jo täydessä joulukoristelussa. Olimme liikkeellä lounasaikaan, joten kävimme ensin katsomassa ostoskeskuksen ruokavalikoiman. Itse päädyin testaamaan Tommy Beans-nimisen pikaravintolan burriton, joka rakennettiin toiveitteni mukaan samalla tavalla miten Subwayssä täytetään leivät. Kanaburritosta extra-guacamolella tuli herkullinen ja vaikka itse en puhunut espanjaa eikä henkilökunta englantia, niin haluamani täytteet oli helppo näyttää osoittamalla tai vain vastaamalla ”si, si” kysymyksiin, vaikka ei ihan ollutkaan varma, millaista kastiketta myöntymisellä täytteeseen sai.

Lounaan jälkeen lähdimme rannalle kävelemään. Ilma oli tutun pilvinen, mutta rannalla oli yllättävän paljon ihmisiä. Vaatetus heillä vaihteli toppatakeista shortseihin. Punaiset liput liehuivat hengenpelastajien koppien luona eikä veteen kukaan rannalla olijoista ollut uskaltautunutkaan. Kävelimme Vergaran laiturin kautta aina Viña del Marin kasinolle asti. Paluumatkalla kävimme kolkuttelemassa paikallisen postin ovia postikorttien toivossa, mutta myöhästyimme parilla minuutilla sulkemisajasta. Kello oli jo yli kuusi, joten palasimme kauppakeskukseen. Kiersimme kirjakaupat postikortteja löytämättä, mutta löysimme sitten automaatin, jolla sai printattua omia kuvia. Niinpä tulostin pari kuvaa, jotka löysin kännykästäni ja kävimme ostamassa kirjekuoria, johon kuvat oli tarkoitus laittaa. Tämän jälkeen ajelimme takaisin Valparaísoon kämpällemme, jossa ilta meni taas rennoissa merkeissä. 

Maailman ympäri, päivät 46-47: Takaisin Chileen ja lepopäivä

Torstaina piti taas laittaa tavarat kasaan matkalaukkuihin. Onneksi Chilessä tultaisiin olemaan paikallaan hieman pidempään kuin pari yötä. Muutaman yön majoittumiset alkoivat jo hieman rasittamaan, mutta toisaalta Machu Picchulla käynti oli pienen koukkauksen arvoinen. Samalla koukkauksella oli sitten nähty La Paz, Cusco ja Lima, koska halusimme pysytellä reittiä suunnitellessamme mahdollisimman paljon ainoastaan suorissa lennoissa ilman koneen vaihtoja. Yhdeksän jälkeen olimme valmiit tilaamaan Uberin kämpällemme ja läpi kaaottisen liikenteen ajoimme lentokentälle. Ainoastaan maksullisilla  tiepätkillä liikenne oli sujuvaa, ja muuten Liman liikenne kauhistutti edelleen.

Lentokentällä kävimme tiskillä kinuamassa itsellemme hätäuloskäyntipaikat ja saimmekin sellaiset helposti. Kone Limasta Santiagoon oli hieman isompi kuin aiemmilla lennoillamme eikä se ollut läheskään täyteen myyty. Lennolla katsoimme Mamma Mia 2-elokuvan, ja hyvin se viihdytti melkein koko lennon ajan. LATAMin tarjoama lämmin ruokakin oli ihan maittavaa. Laskeuduttuamme kaikki matkalaukutkin pyörivät laukkuhihnalla kiltisti kun olimme selvittäneet passintarkastusjonon. Suuntasimme autonvuokrausfirmojen luokse, jonne lähti ilmainen kuljetus lentokentän edestä. Europcarin papereiden täytön jälkeen pakkasimme matkalaukut pieneen Volkswagen Golfiin ja oman navigaattorimme ohjeita seuraten otimme nokan kohti rannikkoa ja Valparaisoa. Matka meni sujuvasti, vaikka ensimmäinen tietulliasema hieman jännittikin. Autossa oli alueen tietullit maksettuna ja selvisimmekin oikeasta raosta eteenpäin.

Talo sijaitsi Valparaison reunalla olevalla mäenrinteellä ja sinne vei rinnettä pitkin ylöspäin kiipeävä ja kiemurteleva tie. Taloyhtiön portilla oli vartijat, ja kun saimme englannin, espanjan ja elekielen sekoituksella toisillemme selväksi asiamme lähti yksi vartija näyttämään meille autotallista autolle paikkaa. Sen jälkeen hän vei meidät hissille ja ohjasi meidän talon ylimpään kerrokseen, jossa huoneistomme sijaitsi. Huoneiston ovella jäimme soittamaan ovikelloa ja kun kukaan ei avannut, niin kerroimme odottavamme omistajaa. Vartija lähti palatakseen hetken kuluttua. Hänellä oli avain asuntoon, mutta oli mukaan lähtiessään ensimmäisellä kertaa unohtanut avaimen portille. Sisälle päästyämme emme voineet kuin ihmetellä näkymiä. Valparaiso satamineen avautui kokonaisuudessaan eteemme. Huoneistossa oli kolme makuuhuonetta, kaksi pesuhuonetta, kaksi parveketta, keittiö sekä ruokailu- ja oleskelutila. Sängylle oli jätetty meille viinipullo odottamaan avaamista. Jääkaappi oli kuitenkin tyhjä, joten meidän piti vielä lähteä kauppaan eväitä ostamaan.

Pienen automatkan päässä oli kauppa, joka oli vielä auki. Sieltä ostimme muutaman ruokailun ja aamiaisen tarpeet. Kaupan kassalla yllätyimme: vaikka joka puolella Etelä-Amerikkaa olemme kauhuksemme tottuneet siihen, että paikalliset kaupat tuhlaavat surutta muovikasseja, niin tässä kaupassa asiakasta kohti oli antaa vain kaksi pientä muovipussia. Olimme matkamme aluksi kauhistelleet tapaa, mutta siihen oli turtunut. Siksi kaupan poikkeava käytäntö yllätti ja herätti jälleen miettimään, että ilmeisesti täälläpäin maailmaa ollaan menemässä muovikassien käytössä järkevämpään suuntaan, vaikka aluksi siltä ei ollut vaikuttanut.

Kauppareissun jälkeen teimme vielä illallista, jonka jälkeen olikin hyvä käydä yöpuulle. Perjantai-aamuna kännykässäni olikin iloinen yllätys, kun isäni oli laittanut kuvia tyttärestäni siskoni tytärten kanssa. Serkukset olivat nähneet vanhemmillani, ja näin puolimatkan lähestyessä kaikki muistot koti-Suomesta tulevat jo tarpeeseen. Muuten perjantaista ei olekaan jälkipolville kerrottavaa. Keskityimme pyykin pesemiseen, tulevien päivien suunnitteluun ja lopun matkan budjetin pohtimiseen. Itse sain blogin taas saatettua ajan tasalle ja viestittelin työkavereille, joilla oli samana päivänä pikkujoulut. Välillä kokkailimme ja välillä pelasimme Ticket-to-Ridea, mutta huoneistosta emme poistuneet. Pidimme maailman kokemisesta täydellisen lomapäivän keskittyen tulevan suunnitteluun ja yhteyksien pitämiseen Suomeen. Sovimme myös emäntämme kanssa, että hän tulee lauantaina tervehtimään meitä ja samalla maksamme hänelle majoittumisemme. Muistelimme rauhassa kahdestaan mennyttä matkaamme sekä kaikkia kommelluksia ja kokemuksia, joita matkamme oli jo mahtunut. Pieni muistelu matkan puolivälin lähestyessä ja perjantain vapaapäivä matkustamisesta ja koko ajan uuden kokemisesta tuli todellakin tarpeeseen meille.