Maailman ympäri, päivät 69-81: Joululomalla risteilyllä

Lauantaina veimme vuokra-auton aamupäivällä lentokentälle ja sieltä suhautimme Uberilla Sydneyn White Bayn risteilyterminaaliin. Olimme päättäneet paeta jouluhulinaa ja uutta vuotta risteilylle. Koska nettiyhteydet laivalla olivat varsin pätkivät, ja varsinkin kuvien siirtäminen blogiin on hyvin hidasta ja tuskaista, niin ajattelin pitää joululomaa myös blogin pitämisestä.

Risteily-yhtiönä meillä oli Holland America Line, kuten Etelä-Amerikassakin. Aluksena tällä kertaa hieman Zaandamia uudempi Noordam. Kuitenkin laiva vaikutti huomattavasti Zaandamia vanhemmalta, joten ristelyä varatessa kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, milloin alus on viimeksi käynyt telakalla uusittavana. Kolmentoista yön risteilyyn kuului alun perin viisi meripäivää, ja lopulta merenkäynnin vuoksi emme päässeet yhteen suunnitelluista satamista, joten se päivä muuttui myös meripäiväksi. Risteily pysähtyi Uuden-Kaledonian ja Vanuatun saarilla, ja oli enemmän aurinkoloma kuin Etelä-Amerikan risteilymme.

Voi olla, että palaan vielä risteilymme vaiheisiin tarkemmin, mutta nyt tuon vajaan pari viikkoa aion kattaa kuvakollaasilla risteilyn varrelta. Joulu juhlittiin hyvän ruuan parissa ja uusi vuosi vastaanotettiin hulvattomissa merkeissä. Pako kaiken uuden kokemisesta päivittäin teki ihan hyvää, varsinkin kun matkakin alkaa olla jo loppupuolella.

Maailman ympäri, päivät 36-37: Merenpinnan tasolta vuoristotautia potemaan

Maanantaina herätyskello soi hieman klo 6.00 jälkeen. Ensimmäisenä ohjelmassa oli pikainen aamupesu ja aamiainen. Matkalaukut oli laivan käytäviltä jo hävinneet ja hyttimme ikkunasta näimme San Antonion sataman laiturin, jota vasten Zaandam oli asettautunut. Koska en löytänyt hyttikorttiani, niin arvelin pakanneeni sen eilen housujen taskussa jo pois vietyyn laukkuun. Nopeasti laivan infossa henkilökunta printtasi minulle uuden, koska korttia tarvittaisiin vielä ulos lähtiessä. Aamiaisella oli ruuhkaa, koska suurin osa vieraista poistui laivasta jo kahdeksan aikoihin. Näin vielä nopeasti vilahduksen palapeliystävättäremme Gloriasta, joka kertoi aamiaisruuhkassa etsivänsä miestään.

Meidät oli laitettu lähtöryhmään ”Harmaa 2”, joka kuulutettiinkin hyvin pian kellon lyötyä kahdeksan.  Laivasta ulos noustessamme hyttikorttimme skannattiin viimeisen kerran. Tuntui hassulta, mutta bussi vei meidät satama-alueella muutaman kymmenen metriä laivan edustalta satamarakennukseen. Ilmeisesti satama-alueella kävely on kielletty, ja siksi emme tuota pientä matkaa voineet kävellä. Tulliviranomaiset keräsivät meiltä laput, joissa vakuutimme, ettemme tuoneet maahan hedelmiä tai siemeniä ja sen jälkeen pääsimme etsimään laukkujamme. Nopeasti ne löytyivätkin ja sitten pääsimme satamarakennuksen edessä odottavaan bussiin, joka veisi meidän Santiagon kansainväliselle lentokentälle.

Olimme ottaneet lentokenttäkyydin suoraan Holland America Linelta, vaikka tiesimme sen olevan normaalia kalliimpi. Palapeliseuralaisemme olivat kehuneet netistä löytyvää ToursByLocals –palvelua, jolla lentokenttäkyyti oli irronnut heille paljon edullisemmin. Toisaalta laivayhtiöltä matkan ottaessa tiesi, että bussit oli ilmastoituja ja hyväkuntoisia, eikä kyytiä tarvinnut etsiä sataman edestä, vaan busseille ohjattiin selkeillä opasteilla. Samoin bussissamme oli englantia puhuva opas, joka esitteli meille niin San Antoniota kuin Chileä ylipäänsä. Bussimme halkoikin chileläistä maisemaa kohti lentokenttää oppaan lopuksi kiertäessä kaikkien kyydissä olevien luona varmistaakseen, että matkan jatkosuunnitelmat olivat selkeät.

 

Meitä odotti lentokenttähotelli, johon meillä oli ilmainen kyyti hotellin puolesta. Lentokentälle saapuessamme löysimme helposti TransVIP-yhtiön kopin, joka printtasi meille voucherin. Voucheria vastaan pääsimme kyytiin kohti hotelliamme Manquehue’ta. Onnistuimme saamaan huoneen vaikka sisäänkirjautumisemme aika ei ollut vielä koittanut. Päivän missio oli siis täytetty. Koska ulkona oli paahtava helle, kävimme siitä vielä nauttimassa hotellin uima-altaalla. Illallinenkin hoitui hotellissa, joten saimme hyvin ladattuja akkuja toiseen aikaiseen herätykseen.

Tiistaina herätyskello soikin sitten jo klo 2.05 eli kesken parhaimpien yöunien. Pesun ja pakkaamisen jälkeen lähdimme kolmen jälkeen taksilla takaisin lentokentälle. Suuntana meillä oli La Paz ja Bolivia. LATAMin lento sujui ongelmitta LATAM Play -apin hoitaessa viihdyttämisen. La Pazin lentokentällä asettauduimme kiltisti jonoon, jota vahti vanhempi virkapukuun pukeutunut mies. Hän ohjeisti tiukaasti edessämme ollutta miestä riisumaan hattunsa ja asettamaan sen kainaloonsa. Rajatarkastaja tarkisti lennon aikana täyttämämme maahantulolomakkeen ja kysyi vielä matkamme pituutta. Passintarkastuksen jälkeen jäimme odottamaan laukkujen tuloa ja minua hieman ihmetytti viereisen kioskin vuoristotaudin ehkäisyyn keskittyneet tuotteet. Matkalaukkumme saapuivat nopeasti ja sen jälkeen vielä yksi henkilö tarkasti, että matkalaukkumme koodi täsmäsi lipussamme olevan matkalaukkukoodin kanssa.   

Lentokentältä nostimme hieman paikallista valuuttaa käteiseksi. SkyRoam Solis toimi nettinä oivallisesti heti lentokentällä ja saimme Uberin tilattua hotelliimme. Pikku hiljaa hengittäminen oli käynyt raskaasta ja päässä huippasi silloin tällöin. Edellisen päivän lepäämisestä huolimatta aikainen herätys toi oman mausteensa päänsäryn muodossa. Olimme Qantu-hotellillamme jo yhdeksän jälkeen, eikä heillä luonnollisesti ollut vielä antaa meille huonetta. Hotellin ylimmässä kerroksessa oli kuitenkin lepotila, jossa odotimme pehmeällä sohvalla mukavasti reilun tunnin. Toisaalta olomme ei ollut ohuesta ilmasta johtuen mitenkään mukava, mutta onneksi minä sain itseni toimintakuntoon pienillä päiväunilla. Puoliso oli sen sijaan täysin pois pelistä huonovointisuuden vuoksi.

Lähdin etsimään kauppaa ja hotellin aulasta sainkin kartan ja ohjeet lähimpään kauppaan. Kartassa ei tosin näkynyt, kuinka jyrkkiä nousuja matka sisälsi, mutta löysin kuin löysinkin perille. Liikenne La Pazissa on yhtä hullun myllyä. Ei auttanut muuta kuin seurata paikallisia heidän taiteillessa teiden yli. Kauppa löytyi Alonso de Mendozan aukion tuntumasta, entisen rautatieaseman ja nykyisen köysirata-aseman vierestä. La Pazin ilmoja halkoo köysiratojen verkko, joka on kuin kaupungin metroverkosto, mutta yläilmoissa. Köysiradat muodostavat normaalin liikenneverkoston mukaisesti linjoja, jotka tunnistaa väristä. Aseman vierestä löytyi suhteellisen pieni market, josta sain vettä ja naposteltavaa huoneeseemme. Eväillä oli tarkoitus selvitä pahimman vuoristotaudin yli. Kävin vielä syömässä marketin viereisessä Pollos Copacabana –pikaruokaketjun ravintolassa ja tankkaamassa naapuriapteekissa ibuprofeiinia varastoihimme. Marketissa ja vierailemassa farmasiassa ei valitettavasti enää näkynyt vilaustakaan vuoristotautia ehkäisevistä tuotteista, joita lentokentällä olin nähnyt.

Paluumatka hotellille oli onneksi pääasiassa alamäkeä. Huoneeseen päästyäni alkoi päänsärky ja huimaus painamaan itseäni jälleen, joten loppu päivä meni torkkuessa ja oloa ihmetellessä peiton alla sängyssä. Osasimme onneksi odottaa jonkinlaisia oireita, joten emme olleet tehneet itsellemme mitään tiukkoja retkisuunnitelmia La Paziin. Aiemmin olin käynyt lähes yhtä korkealla vieraillessani Euroopan korkeimmalla rautatiepysäkillä Sveitsissä Jungfraujochilla. Silloin hengitystä oli painanut samalla lailla ja pienikin ylämäkeen kävely oli tuntunut rankalta. Oireet oli vain kärsittävä pois, muistettava juoda runsaasti ja antaa itselleen aikaa levätä. Huomenna toivon mukaan olo olisi parempi ja olisi enemmän voimia tutustua mielenkiintoiselta vaikuttavaan kaupunkiin.

Maailman ympäri, päivät 34-35: Puerto Montt, Chile ja viimeinen meripäivä

Lauantain satamana oli Chilen Puerto Montt, joka merenrannastaan huolimatta on Chilen järvialueen pääkaupunki. Maihinnousu tapahtui taas Zaandamin pelastusaluksilla, eikä meillä ollut mikään kiire maihin. Näin säästyimme maihinnousulippujen jonotukselta ja pääsimme suoraan astelemaan alukseen. Satamasta lähdimme ensin kävelemään rannan vierustaa kohti keskustaa. Ohitimme linja-autoaseman ja lopulta päädyimme Paseo Costanera –ostoskeskukseen. 

Ostoskeskuksesta olisi löytynyt kaikkea kivaa, mutta pitkän matkamme vuoksi ostokset rajoittui sukkiin. Alakerran ruokakaupasta tarttui mukaan välipalaksi paikalliset lihapiirakat eli empanadat. Välipalan jälkeen kiersimme keskustan kujia samalla nousten mäkistä rinnettä ylös. Takaisin laskeuduimme linja-autoaseman kohdalla ja kävimme sisällä ihmettelemässä sen kuhinaa.

Puerto Montt on selvästi alueen liikenteen solmukohta. Linja-autoasema oli täynnä erilaisten matkanjärjestäjien koppeja, jotka myivät matkoja lukemattomiin paikallisiin kohteisiin. Rantakatua pitkin suunnistimme takaisin sataman edustalle ja edessämme kulki myös joukko laivan kasinon työntekijöitä siviilivaatteissaan takaisin kohti laivaa. Henkilökunnan tuli olla laivalla vieraita aiemmin, joten heillä oli jo kiire takaisin. Meillä sen sijaan oli vielä aikaa, joten kävimme katsomassa sataman edustalta lähtevän Av Angelmón käsityöläistorin.

Tori, tai oikeammin tien reunus oli täynnä villavaatteita, puukäsitöitä ja koruja myyviä kojuja. Toisaalta pitkässä matkassa on se huono puoli, että tuliaisia ei oikein raaski ennen matkan viimeisiä päiviä ostaa. Ei oikeastaan ole mitään järkeä raahata matkatavaroissaan kahta kuukautta tuliaisia, oli tuliainen kuinka kiva tahansa. Siksi torilla käynti jäi meillä pelkäksi ihasteluksi, vaikka suloisia vaatteita sieltä esimerkiksi tyttärelle tai siskon tyttärille olisi löytynyt vaikka kuinka paljon.

Laivalle palattuamme ilta meni tutulla kaavalla. Päivällissalissa avasimme viimeisen viinipullon ostamastamme viinipaketista. Kasinolla tuntui jälleen tuuri käyvän rulettipöydässä, jopa niin hyvä, että kävi selväksi etten joka iltaisella 40-50 dollarin pelaamisella enää voinut jäädä risteilyn aikana tappiolle pelaamisissani. Vuorokausi vaihtuikin sitten taas palapelin ääressä Glorian kanssa. Uusi palapeli edistyi ensimmäistä paljon nopeammin, ja yöpuulle vetäytyessämme veikkasimme palapelin valmistuvan seuraavana meripäivänä helposti.

Sunnuntain meripäivä alkoi taas omalta osaltani reippaissa merkeissä. Siitä olen ylpeä, että jokaisena meripäivänä sain itseni väännettyä salille vähintään vajaaksi tunniksi. Meripäivinä on niin helppo vain makoilla altaan äärellä ja käydä välillä syömässä, joten pieni kuntoilu laiskottelun ja syömisen välissä on jo pelkkää plussaa tällä iällä. Muuten housujen vyöstä loppuu reiät hyvin nopeasti. Housuista puheen ollen... aamulla palapelipöydän ääressä käytyäni nostin tiputtamani palan lattialta ja samalla kuulin hyvin epämiellyttävän räsähdyksen ja tunsin viileän ilmavirran pakaroissani. Matkalla ärsyttävästi hiertäviksi todenneeni farkut olivat vihdoin antaneet periksi. Ongelmana oli, että olin ottanut vain kolmet pitkät housut matkaan, ja nyt ainoat farkkuni olivat pois pelistä. En suoriltaan laittaisi ratkeamista laivan herkkujen piikkiin, vaikka pohtimisen aihetta ratkeaminen antoikin. Kaikesta huolimatta roskaruokalounas altaan äärellä kutsui luokseen saunomisen ja porealtailun jälkeen.

Illalla edessä oli pakkaaminen. Puolelta öin matkalaukut tuli olla hytin ulkopuolella pakattuina ja käsimatkatavaroihin tuli jättää vain ne tavarat, mitä ennen maihinnousua katsoi tarvitsevansa. Iltakierroksella laivalla törmäsi vielä moniin reissussa tutuksi tulleisiin ihmisiin. Tarjoilijatar Jim, tarjoilija Kristian, tanssijat Antonio ja Manuel, kasinon Martin, jäätelöpallojen pyörittelijätär, joka huomenna pääsisi kotimatkalle kohti Filippiinejä… laivan henkilökuntaan mahtui monta ihanaa persoonaa, joista onneksi monesta näimme vielä viimeisen hymyn. Moni työntekijä tekee yhdeksän kuukautta töitä putkeen, joten heillä ilo odottavasta kotimatkasta oli silmiinpistävä. Vaikutuksen oli myös tehnyt viininlaskija Nico, tarjoilija Toni, kuntosalin Ernesto ja luonnollisesti myös kaksi hyttisiivoojamme Buddy ja Herri, jotka tervehtivät aina iloisesti laivan käytävällä tavatessamme. Reilussa kahdessa viikossa ehtii kiintymään kummasti ympärillä oleviin ihmisiin. Seuraavana päivänä laivamme ihmiset hajaantuisivat pitkin maapalloa, kun osa työntekijöistä jatkaisi hommiaan laivalla ja osa lähtisi kotiin. Vieraista suurin osa matkustaisi myös koteihinsa ja ainakin kaksi jatkaisi matkaansa maapallon ympäri.

Maailman ympäri, päivät 32-33: Harmaat meripäivät

Torstai valkeni harmaana ja sateisena. Ulkona oli alle kymmenen astetta lämmintä, mutta onneksi Zaandamin keula oli jo kääntynyt kohti pohjoista ja lämpimämpiä ilmoja. Meillä oli oikeastaan käynyt ihan mielettömän hyvä onni ilmojen kanssa, joten sadetta ripsautteleva meripäivä oli ihan hauskaa vaihtelua. Sai hyvän tekosyyn pysyä ulkokansilta poissa, pukeutua rentoon college-paitaan ja vain oleskella. Mutta ennen rennon päivän aloittamista kävin salilla polkaisemassa päivän käyntiin ja sitten hemmottelimme itseämme aamiaisella hytissä, jonka olimme edellisenä iltana tilanneet. Osalla risteily-yhtiöistä hyteissä ruokailu on täysin maksutonta ja Holland America Linella voi tilata maksutta ympäri vuorokauden hyttiin ruokaa.

Hytit käydään siivoamassa kahdesti päivässä, aamupäivällä ja illallisen aikaan. Koska nyt söimme aamiaisen hytissä, niin kohta piti keksiä joku muu syy poistua hytistä, jotta se siivottaisiin. Kävimme katsomassa laivan palapelin edistymistä ja aloimme itse pelata tabletilla Ticket-to-Ridea. Muutkin matkustajat olivat liikkeellä ja pelasivat erilaisia pelejä, joita laivalla oli käytössä runsaasti. Lounaan jälkeen hyttimmekin oli siivottu, joten jäimme sinne aikaa kuluttamaan ja lepäilemään. Haimme myös passimme, johon olikin ilmaantunut uusia leimoja.

Joillakin risteilyillä passit kerätään risteilyn aluksi, ja oli myös Zaandamilla. Maissa käydessä hytin avainkortti on tärkein mukana oleva asia, jota yleensä sekä satamaviranomaiset että laivan henkilökunta kysyvät. Se siis lähes vastaa passia. Omasta passista on hyvä olla valokuva kännykässä tai sitten kannattaa kantaa mukana kopiota passin henkilötietosivusta. Zaandamilla lukemissamme ohjeissa kehotettiin pitämään jotain kuvallista henkilöllisyyskorttia, kuten ajokorttia mukana maissa, mutta meiltä ei muita papereita missään satamassa kysytty.

Laiva soljui Chilen vuonoissa ja kapteenimme ohjasi Zaandamin lähes jäätikön kylkeen, jolloin luonnon ihmeitä, muotoja ja värejä oli helpompi ihastella. En aiemmin tuntenut vetoa esimerkiksi Norjan vuonoristeilyitä kohtaan, mutta nyt yllätin itseni ihan nauttimasta olostani, vaikka ilma olikin ajoittain harmaa. Maisemat kuitenkin olivat jylhiä ja vaikuttavia, ja jotenkin Falklandinsaaret ja Kap Horn oli virittänyt minut valmiiksi nauttimaan hieman viileämmänkin ilmanalan nähtävyyksistä. Lido-kannen kuumat porealtaat ja uima-allas sai kuitenkin unohtamaan tarvittaessa ulkona vallitsevat viileyden ja harmauden.

Perjantaina kävimme parturissa, joka onneksi kuului kylpylän Spa-palveluihin. Olin jo ennen maailmanympärimatkaamme hieman pohtinut ja stressannut, että kuinkahan hiusten leikkaaminen onnistuisi reissun päällä. Copacabanalla olisin ehkä muutamassa liikkeessä voinut käydä, mutta ensimmäiselle hiustenleikkuulle katsoin turvallisimmaksi paikaksi kuitenkin risteilylaivan palvelut. Toisaalta reissun päällä ei hiuksiani olisi tutut näkemässä ja epäonnistuneen leikkauksen jäljiltä voisin ihan hyvin pitää vaikka lippistä päässä päiviä putkeen. Intiasta kotoisin oleva mies hoiti kuitenkin parturointini kiitettävällä tavalla, vaikka hiuslaatuni ei ollut hänelle tutuin mahdollinen.

Aikaamme vietimme muuten hyvin pitkälle tutuin kuvioin. Laivan palapelihuoneessa ensimmäinen 2000 palan palapeli oli valmistunut ja toista oli aloitettu rinnalle. Itse viihdyin parhaiten palapelin äärellä iltaisin, kun häärinää sen ympärillä oli vähemmän. Vietimme hauskan perjantai-illan puolisoni ja kanadalaisen Glorian kanssa uuden palapelin äärellä. Hän oli vanhempi rouva Toronton läheltä ja kertoi mielellään perheestään ja matkoistaan. Aika kului niin nopeasti hänen kanssaan, että lopulta Glorian mies ilmaantui paikalle houkuttelemaan häntä nukkumaan, heillä kun oli lauantaina aikainen herätys seuraavassa satamassa retkelle.