Maailman ympäri, päivät 82-84: Valloittava Sydney

Noordam palasi aikaisin perjantai-aamulla takaisin Etelän meren risteilyltä Sydneyn White Bayn risteilyterminaaliin. Kello oli soimassa seitsemältä, mutta olin jo aiemmin havahtunut hereille ääniin, jotka satamaan saapumisesta kantautui. Hyttimme oli aivan laivan etuosassa, joten ankkurin ja muiden satamaan saapumisesta aiheutuneet äänet kantautuivat välillä jopa häiritsevän kovana hyttiimme. Nopean aamusuihkun jälkeen oli aika mennä viimeiselle aamiaiselle. Käytävästä oli jo kadonneet kaikki matkalaukut, jotka hyteistä sinne oli edellisenä iltana nostettu.

Olimme koittaneet saada mahdollisimman myöhäisen maihinnousuryhmän. Hieman yhdeksän jälkeen meidän väriä kuulutettiin, ja poistuimme laivasta henkilökunnan huudellessa hyvästejään. Matkalaukut löytyi helposti ja jonottaminen maahantulomuodollisuuksiinkin meni yllättävän kivuttomasti, vaikka eräs venäläisseurue koittikin kovasti käyttää kotimaassaan oppimiaan etuilutaitojaan – yritykseksi jäi. Saimme Uberinkin helposti kohti seuraavaa majapaikkaamme, Sydney Northissa sijaitsevaa Meriton Suites –huoneistohotellia. Olimme käyneet kirjeenvaihtoa ja tiesimme jo etukäteen, että joutuisimme luultavimmin odottamaan huonettamme muutamia tunteja ja perille päästyämme meille tämä vahvistettiin. Jätimme matkalaukkumme säilytykseen, surffasimme hetken vastaanottoaulassa ja lähdimme sitten tutkimaan lähellä olevaa Greenwoodin ostoskeskusta. Kävimme siellä myös lounaalla meille jo tutussa Din Tai Fung-ketjun ravintolassa. Edellisen kerran olimme syöneet ketjun ravintolassa Sydneyn Chinatownissa ennen risteilyämme.

Kun saimme huoneemme, aloimme pestä pyykkiä. Emme tällä risteilyllä olleet pesetyttäneet mitään Noordamilla, koska kesävaatteita meillä oli reilusti mukana. Kävimme myös nurkan takana olevassa kaupassa, ja laivan herkkujen jälkeen oli ihan hauska päästä pitkästä aikaa myös itse kokkaamaan. Huoneistomme keittiö oli ilokseni todella hyvin varusteltu, mitä ei matkamme kaikista huoneistoista voi sanoa. Kotitöiden ja lepäilyn jälkeen lähdimme kävelemään rantaan läheisen Wendy Whiteleyn salaisen puutarhan läpi vievää kävelytietä pitkin tullen Lavender Bayn rantaan. Edessä jo loisti Sydneyn Luna Parkin maailmanpyörän valot.

Luna Park on huvipuistona hieman Linnanmäen kaltainen. Sisälle alueelle ei maksa mitään ja siellä voi kulkea vapaasti vain ihmettelemässä laitteissa pyöriviä ihmisiä. Vieressä on olympia-allas, joka sulkeutuu kuitenkin illaksi. Muutenkin ympäristön maisemat olivat huikeat. Harbour Bridge, oopperatalo ja Sydneyn keskustan silhuetti iltavaloissa on mykistävää katseltavaa illan päätteeksi.

Lauantaina aamulla testasin Meriton Suitesin pienen, mutta ihan hyvin varustellun kuntosalin. Sitten oli kaupunkikierroksen vuoro. Sydneyn junaverkosto oli meillä siihen tarkoitukseen suhteellisen kätevä, koska vieressä oli Sydney Northin juna-asema. Lippujen hankintaankaan ei tarvinnut ruveta, koska junaan ja junasta noustessa riitti, että vilautti lähimaksuominaisuudella varustettua luottokorttia. Hinnaksi matkalle Town Hallin asemalle tuli myöhemmin tarkistettuna luottokorttilaskulta 2,25 euroa. Reilun korttelin päässä asemasta ja kaupungintaloa on Sydney Tower Eye, Sydneyn korkein rakennus. Tällä kertaa meillä oli tarkoitus nousta sen huipulle.

Yläilmoista maisemien ihastelemisen jälkeen kävelimme Darling Harbourin alueelle, jossa oli paljon nähtävää. Sataman rannalla olevan rakennuksen katon alla sijaitsi kolme suosittua nähtävyyttä: Madame Tussaudsin vahakabinetti, Sea Life-akvaario, sekä meitä kiinnostanut Wild Life –eläintarha. Halusimme vielä käydä Australian ihmeellistä eläimistöä ja tällä kertaa halusimme nähdä erityisesti vesinokkaeläimen. Hämärässä viihtyvästä vikkelästä uimarista ei valitettavasti yhtään onnistunutta valokuvaa saatu, mutta muuten vierailu oli oikein mielenkiintoinen. Booking.comin tarjous-voucherilla Sydney Tower Eyen ja Wild Lifen vierailuille tuli yhteishinnaksi muutaman sentin alle 30 euroa henkilöltä.

Kiersimme Darling Harbourin rantaa pitkin lahden toiselle puolelle. Sydneyn Hard Rock Caféessa söimme maittavat hampurilaiset, mutta samalla ulkona ilma muuttui nopeasti kehnoksi. Syötyämme koitimme viivytellä kävelemään lähtöä ja lauantain kunniaksi poikkesimme vielä drinkeillä yhdessä kauppakeskus Harboursiden ravintoloista. Sateen hieman hellitettyä lähdimme ylittämään Pyrmont Bridgea, mutta ihan juna-asemalle emme ehtineet ennen seuraavaa rankkaa sadekuuroa. Pidimme sadetta yhden tuopillisen ajan Hotel Sweeney’s –pubissa, joka sattui sopivasti eteemme. Pubin seinien näytöillä pyöri laukka-, ravi- ja koirien ratajuoksukilpailut, joita oli hauska jännätä sateen loppumisen lomassa. Lopulta sateen hellitettyä ja tuoppien huvettua pääsimme kotimatkalle junalla ja päätimme käydä vielä Meriton Suitesin allas-osastolla uimassa päivän päätteeksi.  

Sunnuntai ei ollut niin tapahtumarikas kuin lauantai. Salia, pyykinpesua, kokkausta ja lepäilyä värittämään päätimme kuitenkin illalla lähteä testaamaan paikallisen pakohuoneen. George Streetillä sijaitsevassa Escape Hunt-pakopelipaikassa kävimme pelastamassa maailman lähes määräajassa. Pakopelit ovat hauskaa aivojumppaa ja kumma kyllä emme maailmanympärimatkallamme aiemmin ole käyneet peliä pelaamassa. Peliin valitettavasti kuuluu se, ettei huoneen arvoituksista huudella muille. Vaikka en kenenkään tätä lukevan uskokaan menevän ihan heti samaa huonetta pelaamaan, niin jätän silti huoneen arvoitusten avaamisen tässä väliin.

Näinä päivinä ihastuin entistä enemmän Sydneyn tunnelmaan ja sen ihmisten välittömyyteen. Kaupungissa on helppo kulkea ja sieltä löytyy omaleimaisia alueita, joilla kullakin on omanlainen tunnelmansa. Sydney valloitti minut kyllä lopullisesti näinä kolmena päivänä! Nyt tuntuu, että tänne on pakko palata vielä joskus.

Maailman ympäri, päivät 53-54: Auckland, Uusi-Seelanti

Lento Chilestä Aucklandiin oli pitkä. LATAMin leffavalikoima oli jo tuttu ja aluksi pakotin puolisoni katsomaan kanssani ”Love, Simon”-elokuvan, jonka itse jo kertaalleen katsoin maailmanympärimatkallamme. Pari seuraavaa elokuvaa menikin torkkuessa, jonka jälkeen annoin periksi ja koitin hieman nukkua. Valitettavasti en lentokoneessa vain osaa nukkua kunnolla, joten hyvin katkonainen torkkuminen jatkui, kunnes jostain syystä sain todella pahan huonovointisuuskohtauksen. Minua pyörrytti ja iholle nousi kylmä hiki. Odottelin tuolillani pahimman olon ohimenemistä ja sen jälkeen herätin puolisoni päästämään minut wc:hen, jossa yritin hetken rauhoittua ja saada hikoilua loppumaan. Hieman rauhoituttuani meni koneen perälle ottamaan hieman sokeripitoista juotavaa henkilökunnalta ja lopulta palasin paikalleni. Loput lennosta menikin ihan normaalisti, mutta hieman tuo kropan omituinen reagointi yölentoon jäi mietityttämään. Ehkä kyseessä oli joku lievä paniikkikohtaus, tai sitten reagointia Santiagon lentokentän loungessa ja lennolla nauttimaani alkoholiin. Tai sitten kyseessä oli jotain aivan muuta.

Aucklandiin lento saapui etuajassa. Meille olisi sopinut hyvin pieni myöhästyminen, koska majapaikkamme sisäänkirjautuminen oli vasta iltapäivällä. Koska kello ei kuitenkaan ollut aamulla kello viittäkään, niin jäimme lentokentän kahvioon matkalaukkumme saatuamme ja maahantulomuodollisuudet hoidettuamme. Lentokenttä tarjosikin pariksi tunniksi netin käyttöä, joten aika meni hetken nopeasti. Kun nettiaika loppui, niin aloimme pohtia kaupunkiin lähtemistä. Olimme kahvin lisäksi jo hieman aamiaistakin syöneet, joten ajattelimme mennä kokeilemaan majapaikkaan onneamme. Sen vastaanotto aukesi kahdeksalta, joten siihen myös tähtäsimme. Otimme Uberin ja saimme oikein hauskan ja puheliaan kuskin. Saimme hyvän puheenaiheen ilmasta, koska lentokentälle iski juuri autoa odotellessamme ukkoskuuro, joka onneksi loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

Majapaikkamme vastaanotossa emme kauheasti yllättyneet siitä, että meille ei ollut vielä antaa huonetta. Jätimme laukkumme heille varastoon ja lähdimme kävelemään heräilevään Aucklandiin. Aucklandilaisille kyseessä oli normaali torstai-aamu, vaikka Suomessa oli itsenäisyyspäivä. Tai itse asiassa Suomessa taidettiin kohta vasta valmistautua itsenäisyyspäivään aikaerosta johtuen. Jotenkin oli vaikea asennoitua siihen, että nyt olimmekin Suomea edellä, emmekä jäljessä kuten Etelä-Amerikassa olimme olleet. Hetken aikaa käveltyämme olimme päässeet Aucklandin maamerkin eli Sky Towerin luokse. Se aukesi sopivasti yhdeksältä, joten päätimme nousta sen huipulle ensimmäisten joukossa. Huvittavaa oli myös se, että Santiagon ja Aucklandin tornien valloittamisen välissä emme olleet edes nukkuneet kunnon yöunia sängyssä. Silti toisessa vierailimme tiistaina ja toisessa torstaina.

Sky Towerin huipulla meillä ei ollut mikään kiire. Istuskelimme rauhassa eri tasanteilla ja kävimme kahviossa jo toisilla aamukahveilla. Pilvet liikkuivat nopeasti Aucklandin yllä ja näkyvyys oli parempi, mitä Santiagossa oli ollut.

Yläilmojen ihailemisen jälkeen kiertelimme pienessä puistossa hetken, kunnes ajattelimme mennä taas kokeilemaan onneamme majapaikkaamme. Meidät kuitenkin käännytettiin vielä takaisin aikaa kuluttamaan kaupungille, joten menimme vielä läheiseen kiinalaiseen ravintolaan lounaalle. Lounaan ja kauppareissun jälkeen palasimme majapaikkamme aulaan odottamaan ja lopulta saimme huoneenkin. Valvomisen ja aikaerorasituksen jäljiltä olimme valmiita sänkyyn. Nukuimmekin lähes putkeen seuraavaan aamuun heräten vain hetkeksi pienelle iltapalalle ja selaten netistä Suomessa alkavan itsenäisyyspäivän uutisia.

Seuraavan aamun aloitimme läheisessä kahvilassa aamiaisella, kun Suomessa vasta pystyteltiin kotikatsomoita Linnan juhlia varten. Päivän agendana oli saada postikortit matkaa, samoin kuin puolisoni Sky Towerista ostaman matkamuiston postittaminen Suomeen. Postivierailun jälkeen kävelimme Aucklandin satamaan. 

Lounaalla poikkesimme ystäväni ennalta kehumassa Hanoi Cafe-ravintolassa, mutta kokilla ei tainnut olla paras mahdollinen päivä ja ruoka oli ”vain” ihan-ok-tasoista. Kiertelimme sen jälkeen vielä hetken Queen Streetin kaupoissa, kunnes palasimme huoneistoomme suunnittelemaan tarkemmin seuraavia päiviämme Uudessa-Seelannissa.

Maailman ympäri, päivä 45: Liman suihkulähteet

Machu Picchun retken rypistys tuntui vieneen voimat jo muutamaksi päiväksi. Keskiviikollekaan meillä ei ollut mitään sen kummempaa ohjelmaa mietittynä. Aamiaisen jälkeen otimmekin rauhallisesti, itse soitin WhatAppilla Suomeen kuulumisia vaihtaakseni ja lisäksi kävimme taloyhtiön katolla uima-altaan ääressä loikoilemassa. Sadepilvistä ei ollut vaaraa, sillä jostain olin lukenut Liman olevan maailman toiseksi kuivin pääkaupunki sateen suhteen Kairon jälkeen. Puolisoni oli TripAdvisorista lukenut Liman keskustassa olevasta laajasta suihkulähdepuistosta, jossa myös iltaisin on muutama suihkulähde-esitys. Päätimme, että päivän ohjelmaksi saisi riittää se. Onneksi kummatkin olemme samanlaisia sen suhteen, ettei ohjelmaa tarvitse olla 24/7 ja emme pode syyllisyyttä rauhallisesti otetuista päivistä. Lisäksi puolisoni niskat olivat kipuilleet laivamatkasta lähtien, joten niitä oli turha rasittaa väkisin väännetyllä kaupunkipatikoinnilla.

Illalla otimme sitten Uberin alle. Ensin menimme keskustan RealPlaza-ostoskeskukseen. Liman liikennekulttuuri oli vähintään mielenkiintoinen, liikennevaloja ei kunnioitettu ja jalankulkijoita sitäkin vähemmän. Ruuhkaisimmissa risteyksissä oli liikennepoliisit liikennevalojen lisäksi autoja ohjaamassa ja sumppuja selvittämässä. Lopulta pääsimme perille ja ajattelimme haukata hieman iltapalaa ennen näytöstä. Olimme kuitenkin niin täynnä kämpällä tekemästäni lounaasta, että otimme hieman pepperonirullia ja pienimmän pizzan, mitä ostoskeskuksen pizzatiskillä oli myydä. 

Ostoskeskuksen edessä avautui aukio, jonka alla oli Liman bussiliikenteen keskusasema. Bussit tulivat kuin metrot laiturien eteen ja laiturien lasiovet avautuivat päästäen matkustajat kyytiin. Matkalla keskustaan näkemämme bussit olivat joko tupaten täynnä tai täysin tyhjiä. Välimuotoa ei tuntunut olevat. Julkisen liikenteen suunnittelussa tuntuikin olevan parantamisen varaan. Nousimme taas maanpinnalle kuljettuamme aseman läpi ja koitimme seurata paikallisia autojen väistelyssä teitä ylittäessämme. Kävelimme kansallis-stadionin ohi ja lopulta pääsimme hengissä. Lopulta olimme puiston luona. Paikalliset ohjasivat meidän puiston portille nro 3, jossa lippu puistoon ostettiin. Se maksoi 4 solia (n. 1,05 euroa) henkilöltä.

Puistossa oli kaikenlaisia suihkulähteitä suurista pieniin. Olimme tullet puistoon hieman klo 21 jälkeen ja päivän viimeinen näytös alkaisi klo 21.30. Ehdimme hyvin kiertämään puiston itäisen osan ennen näytöstä. Alueella olisi saanut iltapalaa ruokakojuista ja wc-tilojakin oli runsaasti pitkin puistoa. Kaiuttimista kuulutettiin show’n alun lähestyvän ja ihmiset asettuivat pisimmän suihkulähteen reunustalle seuraamaan esitystä. Siinä oli osittain hyvin perinteistä musiikin tahtiin leikkiviä suihkulähteitä ja osittain vesisumuun heijastettuja erittäin isänmaallisia aiheita. Esityksen jälkeen kävelimme puiston tunnelia pitkin puiston pienempään läntiseen osaan ennen Uberin ottamista takaisin kämppäämme. Liikennekaaos oli hieman helpottanut, mutta Lima ei pikaisella tuttavuudella vaikuttanut mitenkään kaupungilta, jossa olisi helppo ja miellyttävä liikkua. Vaikka emme kauheasti olleet nähneet kaupunkia, niin silti huomista lähtöä odotti ihan hyvin mieli. Ainoa asia, mitä olisi ehkä voinut kokeilla Perussa enemmän, oli perulainen keittiö, joka viime aikoina on tuntunut nousseen trendikkääksi. 

Maailman ympäri, päivät 43-44: Cuscosta Limaan

Maanantain aamiaisen jälkeen jatkoimme rauhassa lepäilemistä. Hotellin netti tökki edelleen ja ilmeisesti oli koko rakennuksessa toimimatta, ja henkilökunta koitti selvittää asiaa käyden meidänkin huoneistossa testailemassa verkkoa. Puolisollani oli nyt vuorostaan vatsa samanlaisessa kunnossa kun itselläni aiemmin, joten hänellä ei ollut kiire minnekään. Minun piti sen sijaan käydä postittamassa Machu Picchusta ostamani kortit Suomeen. Niinpä päivän kääntyessä iltapäivän puolelle lähdin kävelyretkelle Cuscoon. Reitti keskustaan oli helppo ja alamäkeen nopea kävellä. Posti sijaitsi El Sol –kadulla ja olin sen jo pariin otteeseen aiemmin ohittanut, joten löytämisessä ei ollut ongelmia. Parin korttelin päässä oli Wanchaqin tori, jossa ajattelin hieman kierrellä aikani kuluksi.

Torilla oli myynnissä kaikenlaista, itse kiertelin kuitenkin ruokakojujen ympärillä. Hedelmiä, perunoita ja juustoja oli paljon myynnissä. Myyjät olivat pääasiassa sympaattisia mummoja. Välillä ilmassa leijuvat tuoksut muuttuivat hyvinkin karuiksi - varsinkin lihatuotteiden tiskien lähellä. Aluetta sai kierrellä melko rauhassa, vaikka jos jotain jäi hieman pidempään katsomaan, niin kyllä myyjä sen yleensä huomasi ja aloitti espanjankielisen myyntipuheensa. Hetken kapeita torikujia kierrettyäni päästin tehdä päivän eväsostokset kuitenkin ihan normaalissa kaupassa, samassa Orion-supermarketissa, jossa pari päivää sitten olimme ostoksilla. Vaikka en kauheasti iltaa varten evästä ostanutkaan, niin ylämäki hotellille sai hien virtaamaan kassien kanssa kavutessani tien vartta. Hotelli oli kävelyni aikana saanut internet-ongelmansa ratkottua, joten päätimme ottaa illan rennosti kämpässämme. Välillä turisti-vapaat päivät tekevät ihan hyvää, varsinkin edellispäivän Machu Picchu-rutistuksen jälkeen. Surffailimme netissä, tyhjensin Boliviasta ostamani viinipullon ja otimme rennosti lopun päivää. 

Tiistaina oli lähdön ja uuden kaupungin aika. Aamiaisen jälkeen laitoimme kamamme kasaan ja otimme Uberin Cuscon lentokentälle. Cuscosta menee varsinkin LATAMilla lentoja Limaan todella tiiviiseen tahtiin, joten kulkeminen näiden kaupunkien välillä on nopeaa ja helppoa. Lento meni ongelmitta ja tasaisesti, vaikka kapteeni varoittikin mahdollisesta turbulenssista kesken lennon. Jopa matkalaukkumme saapuivat nopeasti laukkuhihnalle, joten oli ilo palata LATAMin siiville. Majoittajamme kanssa olimme sopineet kyydityksen hoitamisesta Liman majapaikkaamme, mutta ketään juuri meitä odottavaa ei vastaantuloaulassa näkynyt. Taksin tyrkyttäjiä kyllä riitti, mutta päätimme luottaa taas Uberiin. Reilun puolen tunnin matkan päässä oli kämppä, jonne kuskimme ei tosin ihan suoraan osannut ajaa. Talossa tervehti ovimiehet ja ohjasivat hissille, joka vei meidät 15. kerrokseen, jossa huoneistomme oli. Kaksion olohuoneen ikkunasta avautui näkymä aina merelle asti ja tuntui hyvälle olla taas meren tasalla. Hengittäminen oli tasaista eikä keuhkot enää pelännyt hapen loppuvan ohuesta ilmasta.

Ensimmäiseksi iski nälkä ja tarve saada hieman vaatteita puhtaaksi. Huoneistossa oli pesukone, emmekä olleet pesseet likapyykkiä sitten laivamatkan. Taloon tullessamme olimme nähneet Uber Eatsin kuljettajan, joten ei muuta kuin sovellusta selailemaan. Olimme lopulta hyvin tylsiä, ja päädyimme McDonaldsin aterioihin ja jatkoimme pyykinpesukoneen opettelua. Kohta meillä olikin pyykki pyörimässä ja vatsa ravittuna. Aurinko alkoi jo laskea mereen, ja mietteet menivät tyhjään jääkaappiin ja tulevaan aamiaiseen. Muutaman korttelin päässä oli Plazavea-ketjun isompi market, jonne lähdimme iltakävelylle. Lentopäivään ei oikein muuta ohjelmaa jaksanut tunkea. Toki illan loppuhuipentumana oli pyykkien kuivumaan nosto. Muuten ilta menikin sohvalla television ja tietokoneen ääressä ennen nukahtamista.