Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juustoraaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juustoraaste. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Hatsapuri - Georgian herkullinen lahja maailmalle

Kaikille georgialaisen ruuan ystäville hatsapuri (khachapuri), eli juustotäytteinen piiras, on varmasti yksi himotuimmista herkuista. Kunnon hatsapuria on vain Suomessa hyvin hankala saada, ja vaikka Helsinkiin on jo parikin georgialaista ravintolaa perustettu, niin omaan makuun sopivaa olen saanut hakea Tallinnasta asti.

 
Hatsapureja on monen näköisiä ja montaa eri muotoa. Jokaisella georgialaisella mummolla on varmasti oma reseptinsä hatsapuriin, joten siksi onkin vaikea sanoa, miltä se "oikea" maistuu.

Hatsapurin tärkein raaka-aine on mielestäni Sulguni-juusto. Monissa netissä löytyvissä ohjeissa hankalasti saatavaa sulgunia on koitettu korvata feta-mozzarella -sekoituksella, mutta itse en ole tuolla sekoituksella hatsapuria kokeillut tehdä.

Piipahdin kerran Pasilan Junailijankujalla sijaitsevassa Eestin Puodissa ja ilokseni heiltä löytyi hyllystä muutama paketti sulgunia. Pakkohan sitä oli heti omaan jääkaappiin hamstrata!! Ja samalla alkoi armoton hatsapuri-reseptien selailu.

 
 
 
Yhdestä kiekosta riittää juustoa kahteen hatsapuriin. Toinen kiekko meni oman reseptiyhdistelmän testaukseen, ja jo toisella kiekolla onnistuin tekevään oikein maistuvat hatsapurit, joita georgialaisesta ruuasta pitävät ystäväni jopa kehaisivat parhaiksi Suomessa syömiksi hatsapureiksi!
 
Tässä siis ohje kahteen pienen piirakkavadin kokoiseen hatsapuriin:
 
Käynnistä ensin hiiva! Siihen tarvitset:
1 dl maitoa
1 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria
n. 3 rkl jauhoja
 
Lämmitä maito ja lisää sokeri sekä kuivahiiva n. kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita mukaan muutama ruokalusikallinen jauhoja ja anna hiivan käynnistyä n. 10 minuuttia eli kunnes hiivamössöön ilmaantuu kuplia.
 



Taikina:
1 muna
50 g voita
"hiivamössö"
2,5 - 3 dl jauhoja

Sulata voi ja anna sen hetki jäähtyä. Vatkaa kananmuna sekaisin sulan voin kanssa ja lisää mukaan käynnistynyt "hiiva-mössö". Lisää jauhoja pikkuhiljaa, vaivaa taikinaa ja koita pitää jauhojen määrä max.  3 desissä. Ja vaivaa taikinaa ainakin 5 minuuttia, vaikka kuinka tulisi kuuma taikinaa vaivatessa.

Anna taikinan nousta ainakin tunti lämpimässä.
 
 
Täyte:

1 sulguni-kiekko (n. 300 g)
1 muna juustotäytteeseen
1 muna voiteluun
(1-2 rkl smetanaa)
(jotain valmista juustoraastesekoitusta)
voita

Raasta juustokiekko. Itse kuorin ensin juustosta kuoren pois, koska kuori on hankalampaa raastaa. Ota kourallinen juustoraastetta syrjään hatsapurien päälle laitettavaksi. Sekoita lopun raasteen sekaan yksi kananmuna ja mahdollisesti myös hieman smetanaa, jos sellaista jääkaapista sattuu löytymään. Voit lisätä myös jotain muuta juustoraastetta mukaan. Itse laitoin hieman mukaan valmista cheddar-gouda -juustoraastetta.
 
Jaa muna-juustoraaste-seos kahteen osaan ja pyörittele niistä pallot.

Jauhota kaulintataso hyvin. Irrota kohonnut taikina varovasti kulhosta, nosta se jauhojen päälle, muotoile se jauhojen avulla helposti leikattavaan muotoon ja leikkaa taikina kahteen yhtä suureen osaan.
 
Jauhota kaulin ja kauli taikinasta suurin piirtein pyöreä ohut taikinalevy. Nosta toinen muna-juustoraastepallo taikinan keskelle. Kokoa taikina reunoiltaan pallon päälle, kuin tekisit suuren khinkalin. Purista taikina pallon päällä hyvin yhteen ja painele käsin hatsapuri tasaiseksi niin, että taikinan sisällä oleva juusto leviää joka puolelle ja hatsapuri saa pyöreän muotonsa.

Käännä hatsapuri nurinperin niin että tasainen puoli tulee päälle, kun nostat hatsapurin pellille, piirakkavuoalle, tai missä sen sitten aioitkaan laittaa uuniin.
 
Voitele hatsapuri munalla päältä, ja sen jälkeen painele haarukalla hieman reikiä hatsapuriin. Laita puolet sivuun otetusta juustoraasteesta hatsapurin päälle ja laita uuniin 15 minuutiksi n. 200 asteeseen.



Kun hatsapuri on kypsä, niin ota uunista, anna hieman laskeutua, jos hatsapuri on noussut (niinkuin yleensä on) suureksi kupoliksi uunissa ja voitele päältä reilulla voimäärällä (ainakin 10 g). Anna hieman jäähtyä, ettei polta suuta, viipaloi paloiksi ja nauti!
 
Ja sitten tee toinen hatsapuri samalla lailla jäljellä olevista aineksista!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Juustoinen lihamureke

Lihamureketta on helppo tuunata mieleisekseen. Tässä juustoinen versio, mutta perusmassasta voi tehdä ihan perusmurekkeenkin. Lisäksi massa sopii esimerkiksi lihapulliin.


1 dl korppujauhoa
1 dl ruokakermaa

1 tl paprikajauhetta
1 tl grillausmaustetta/jauhelihamaustetta
1 tl pippurirouhetta

1 sipuli
1 valkosipulin kynsi

1 muna
1 rkl sinappia

400 g sika-nautajauhelihaa

2 viipaletta cheddaria
100 g salaattijuustoa (fetaa)
mozzarellaraastetta









Mittaa korppujauho kulhoon ja lisää ruokakerma. Sekoita ja anna imeytyä hetki. Lisää paprikajauhe, grillausmauste ja pippurirouhe, sekä muna ja sinappi. Sekoita jälleen ja anna imeytyä korppujauhoihin.


Leikkaa sipuli hienoksi ja murskaa valkosipuli seoksen joukkoon.


Lisää jauheliha ja sekoita aineksista käsin massa.

Voitele vuoka öljyllä. Perinteisen lihamurekkeen saat muotoilemalla jo tässä vaiheessa massan pötköksi vuoalle. Muotoile kuitenkin tällä kertaa massa levyksi vuoan pohjalle. Painele massaan cheddarin ja salaattijuuston paloja.


Kääri massalevy siistiksi pötköksi vuoalle.
Koska ruokakerma usein myydään 2 dl:n pakkauksissa, niin voit loput kaataa pötkön kummallekin puolelle. Sirottele päälle mozzarellaraastetta.


Laita 200 asteiseen uuniin noin 40 minuutiksi.


Lihamurekkeen voi täyttää oikeastaan millä vain - esimerkiksi paprikalla, chilillä tai keitetyllä kananmunalla. Lisäksi murekkeen voi vuorata vaikka pekonilla ennen uuniin laittoa.

Lihapullia massasta saat, kun pyörittelet massasta voideltuun vuokaan isoja palloja. Pallojen sekaan vain tomaattikastiketta ja mahdollisesti pullien päälle juustoa, ja hyvää tulee. Paistoaika ja -lämpötilan voi pitää samana kuin murekkeellakin.


lauantai 22. helmikuuta 2014

Näpsäkkä tonnikalapiirakka

Niin, en edelleenkään leivo. Piste.

Mutta törmättyäni helppoon tonnikalapiirakan ohjeeseen Limepippuri-blogissa, niin pakkohan sitä oli testata. Ja tulos oli maittava ja illanistujaisiin sopiva suolainen tarjottava. Lisäksi yhdestä perunamuusihiutalepussista saa kätevästi kahteen piirakkaan pohja-aineet, joten vieraita voi tulla useampikin.

Mutta tässä jälleen lähes copy-pastena ohje:

Pohja
1 dl perunamuusihiutaleita
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
muutama tippa valkosipuliöljyä

1 tl aromisuolaa 
(alkuperäisessä ohjeessa oli valkosipuliöljyn ja aromisuolan tilalla 1 tl valkosipulisuolaa)
1 dl sulatettua voita
1 dl vettä

Täyte
1 tlk tonnikalaa (öljyssä)
2 munaa
2 dl maitoa

2 tl kuivattua tilliä
muutama tippa valkosipuliöljyä
1 tl aromisuolaa 
(alkuperäisessä ohjeessa oli valkosipuliöljyn ja aromisuolan tilalla 1 tl valkosipulisuolaa)
noin 1 dl juustoraastetta


Sekoita keskenään perunamuusihiutaleet, leivinjauhe, vehnäjauhot ja aromisuola. Lisää joukkoon valkosipuliöljy, rasva ja vesi sekoittaen taikina tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.



Levitä tonnikala piirakkapohjan päälle. Sekoita keskenään munat, maito ja mausteet. Kaada seos täytteen päälle ja ripottele lopuksi pinnalle juustoraaste.




Kypsennä piirakkaa uunin keskiosassa 225 asteessa noin 25-30 minuuttia.

torstai 1. syyskuuta 2011

Meksikolaislasagne

Tämän tekeleen nimen ei kannata antaa hämätä - se juontaa juurensa vain siitä, että ainekset ladotaan vuokaan vuorotellen kerroksittain, kuten lasagnessakin. Mutta maistuva ja helppo tämä ruoka on. Lisäksi varioimalla siitä saa hyvin monen makuista omaan makuun sopivaksi. Tällä kertaa käytin alla olevia aineksia:

200 g maissilastuja
400 g jauhelihaa


1 pieni paprika
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
tomaattia oman maun mukaan (esim. 4 normaalia tomaattia, itse käytin miniluumutomaatteja)


1 tlk kidney-papuja chilikastikkeessa


200 g juustoraastetta


curryjauhetta
rouhittua mustapippuria


oliivioljyä paistamiseen ja vuoan voiteluun

Valmiin annoksen maustamiseen lautasella oman maun mukaan:
makeaa chilikastiketta
aiolia
jalapenon viipaleita

Valmistelut:
Pilko sipuli, valkosipuli, paprika ja tomaatti sekä raasta juusto, mikäli et käytä valmista juustoraastetta. Itse käytin tällä kertaa edamia ja cheddaria



Lämmitä paistokasarissa öljyä (tai voita) ja ala paistamaan jauhelihaa. Mausta curryjauheella ja mustapippurilla jauhelihan kypsyessä ja kun jauheliha alkaa olemaan kypsää, niin lisää pilkottu sipuli, valkosipuli, paprika ja tomaatti. Anna vihannesten pehmetä hetki. Lopuksi lisää kidneypavut tölkistä chilikastikkeineen ja anna hautua hetki.

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Voitele vuoka kunnolla öljyllä tai voilla. Levitä puolet maissilastuista vuoan pohjalle. Kun paistokasarista on suurin osa nesteestä haihtunut pois, niin levitä puolet seoksesta maissilastujen päälle tasaisesti ja ripottele päälle puolet juustorasteesta. Lado loput ainekset vuokaan samassa järjestyksessä maissilastut, jauheliha, juusto toiseksi kerrokseksi. Ja sitten ruoka onkin valmis uuniin.

Anna vuoan olla uunissa 15-20 minuttia, eli kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä. Tarjoile jalapenoviipaleiden, aiolin ja makean chilikastikkeen sekä vihersalaatin kanssa.




Vaihtelua ruokaan saa vaihtelemalla eri papulajeja, tai jättämällä ne kokonaan pois. Tulisuutta saa helposti lisää laittamalla jauhelihaseoksen sekaan tuoretta jalapenoa oman maun mukaan, sekä muilla mausteilla ja mahdollisesti jopa yrteillä. Käytettävä juustokin kannattaa valita oman maun mukaan.

Tämä toimii niin arkiruokana kuin laiskojen sunnuntaipäivien pizzankorvikkeenakin. Tässä tapauksessa ruoka valmistui kolmelle miehelle raskaaksi myöhäispäivälliseksi ja lähes kaikki vedettiin parempiin suihin.