Maailman ympäri, päivät 20-22: Riosta risteilylle

Lauantaina tuli aika jatkaa matkaa Riosta eteenpäin. Olimme löytäneet Seascanner.comista matkaamme sopivan reitin Rio de Janeirosta joka veisi meidät aina Chileen asti. Holland America Linen risteilylaiva Zaandam risteili sopivasti Etelä-Amerikassa ja veisi meidän Uruguayn ja Argentiinan kautta Etelä-Amerikan länsipuolella. Lopullisen varauksen teimme Risteilykeskuksen kautta, vaikka risteilyn olisi voinut varata itsenäisesti.  Risteilykeskuksen avulla pääsimme helpommin hyödyntämään kampanjoita, joita matkan varaajille oli tarjolla.

Ennen lähtöä Rion kämpältä kävin kolmannen kerran postia etsimässä, ja vihdoin sellainen löytyi parin kilometrin kävelymatkan päästä. Pakattuamme ja siistittyämme hieman jälkiämme AirBnB-asunnossamme tilasimme tilavamman Uber Selectin viemään meitä kohti Rion matkustajasatamaa Pier Mauaa kohden. Kävimme viemässä laukkumme laivaan vietäviksi ja sitten valmistauduimme itse lähtömuodollisuuksiin. Laukkuihin laitoimme vielä laivayhtiön lähettämät lipukkeet, joiden perusteella ne tuotaisiin hytteihin. 

Käsimatkatavaroihin kannattaa pakata asioita, joita tarvitsee varsinaisia laukkuja odottaessa. Meillä yleensä käsimatkatavaroissa on uimahousut, mutta nyt aurinkorasva unohtui pakkaamatta, niin emme päässeetkään heti koittamaan laivan uima-allasta.  Kannattaa muistaa, että laivaan noustessa ei ole samanlaisia säännöksiä esim. nesteistä ja niiden määrästä, mitä lentoliikenteessä on. Lisäksi laivaan saa yleensä viedä mm. pullon viiniä matkustajaa kohden ja ne viedään myös käsimatkatavaroissa laivaan.

Itse lähtö Riosta oli mieliinpainuva. Aurinko alkoi laskea, ilta oli pilvetön ja Kristus-patsas loisti valaistuna selvästi. Ilma oli lämmin ja kannella oli iloinen lähtötunnelma. Ihmiset ihastelivat Rioa, ilmaa ja upeita maisemia. Satamasta merelle suuntaava Zaandam on pienin risteilijäalus, missä tähän mennessä olemme matkanneet kansainvälisellä risteilyllä. Hytin olimme saaneet keskiosasta laivaa, mikä osoittautui hyväksi sijainniksi. Pieni laiva keinuu paljon isoja enemmän, joten matka sujui paljon tasaisemmin keskihytissä. Itseäni ainakin yllätti Zaandamin heilunta, koska olen aina keinunnasta kysyttäessä vastannut, että risteilylaivat eivät keiku niin kuin Itämeren ruotsinlaivat. Luottavaisin mielin ensimmäisen meripäivän keinunnasta huolimatta uskon meidän viihtyvän tällä pienelläkin laivalla erinomaisesti, vaikka matkan pituus onkin meille ennätyspitkä, peräti 16 yötä.

Toinen Zaandamissa yllättänyt asia oli buffet-ruokailu Lido-kannella, jossa edellisistä risteilyistä poiketen pyytämäsi lämmin ruoka annettiin sinulle, sitä ei siis saanut itse vapaasti lapata lautaselleen. Tavalla on varmasti hyvät hygienia-syyt sekä tavoite pienentää ruokahävikkiä. Omituiselta se kuitenkin tuntui, ja vei osan buffet-ruokailun vaivattomuudesta ja helppoudesta. Myöskään ensimmäisen illan illallisjärjestelyt eivät oikein toimineet illallissalissa. Ovelle muodostui jono, ja saimme odottaa puolisen tuntia pöytäänohjausta. Henkilökunta kyllä lupaili, että tulevina päivinä järjestelyt sujuisivat paremmin.

Spa- ja kuntosaliosasto sen sijaan yllätti todella positiivisesti. Kattava valikoima laitteita, reilusti jumppatilaa, sekä iso rivistö juoksumattoja ja kuntopyöriä säästäisi toivottavasti suuremmilta odotteluilta lempilaitteelle. Toisena aamuna tosin laitteet olivat jo kiitettävästi käytössä, joten jos kuntosalin suosio vielä kasvaa, niin jonotteluja saattaa syntyä. Mutta laitemäärästä se ei ole kiinni, vaan silloin kuntosalille on paljon enemmän kysyntää, mitä aiemmilla risteilyillä on ollut.

Meille perinteisesti tärkeä osa risteilyä on myös illat laivan kasinolla. Zaandamilla olikin ilahduttava valikoima erilaisia raha-automaattipelejä eikä rulettipyödässäkään ole ainakaan vielä parin illan kokemuksen perustella ole ollut ruuhkaa. Ehkä peliseurasta on ennemminkin pulaa ruuhkan sijaan. Ensimmäisenä iltana rulettipyödässä kävi kyllä ihan tuuri, vaikka kanssapelaajia ei pahemmin ollutkaan.

Sunnuntai eli ensimmäinen meripäivä meni aallokkoisesta ilmasta huolimatta myös aurinkoisessa säässä. Viihdyimme altaalla pari tuntia, eikä myöskään siellä ollut aurinkotuoleista pulaa. Koko päivä meni hyvin kiireettömästi ja vasta mennessämme auringonlaskua ihastelemaan, niin huomasimme, että laivan kello olikin siirretty jo Uruguayn kellon aikaan. Vain lounaan alkamisaikaan olimme hieman ihmetelleet, kun ruokaa ei ollutkaan ollut tarjolla muistelemaamme alkamisaikaan, mutta epäilimme vain muistaneemme ajan tunnilla väärin.

Sunnuntai oli myös Gaala-ilta, jolloin illallissaliin oli tarkoitus pukeutua parhaisiinsa. Me emme näistä kaikkein muodollisimmista illallisista ole millään risteilyllä välittäneet, ja täälläkin jätimme sen väliin illallistaen buffetin puolella. Sunnuntaina oli myös kapteenin tervetuliaispuhe Zaandamin kaksikerroksisessa teatterissa. Matkustajat saivat lasin kuohuvaa, jolla nostettiin malja mukavalle matkalle ja sunnuntaita lempeämmille aalloille. Illan tanssishow jouduttiin keinunnan vuoksi valitettavasti perumaan, mutta tilalla oli äärettömän lahjakas urugualais-brasilialainen kitaristiduo.

Maanantai kului kapteenin lupauksen mukaisesti rauhallisemmassa aallokossa. Altaallakin oli enemmän auringonottajia. Lounasta söimme tavoistamme poiketen buffetin sijaan altaan vieressä olivassa Dive In-ravintolasssa, jossa oli meksikolaista vapaasti otettavissa ja hampurilaisaterioita tilauksesta saatavilla. Illallisen nautimme taas illallissalissa, kun pukukoodi on Smart casual eikä tarvinnut puvuilla mahdottomasti koreilla. Päädyimme myös ottamaan viinipaketin, eli ostimme kiinteällä hinnalla neljä pulloa viiniä, jotka sitten voi avata illallisilla. Laivayhtiö säilyttää vajaita pulloja seuraaville illallisille ja useampi pulloista voi olla avattuna samaan aikaan. Jos käy niin, että paketista jää joku pullo käyttämättä risteilyn aikana, niin avaamattomat pullot saa mukaansa risteilyn päätteeksi. Ravintolaan voi myös viedä oman viinipullonsa, mutta niistä otetaan luonnollisesti avausmaksu.

Illan päätteeksi kävin häviämässä muutaman kympin kasinolla ja katsomassa laivan esiintyjien sikermää laulu- ja tanssiesityksistä. Tunnelma laivalla on iltaisin hyvin rauhallinen ja itsekin tulee asettuneeksi yöpuulle viimeistään puolilta öin. Ja onhan yleensä aamuisin myös aina edessä uusi satama, johon täytyy lähteä tutustumaan mahdollisimman aikaisin. Tiistaina olisi edessä Uruguayn Punta del Este.

Maailman ympäri, päivä 19: Brasilialainen pyhäinpäivä

Perjantaina aamiaisen jälkeen otin uuden yrityksen postitoimistoon pääsemiseksi. Onni ei ollut tälläkään kertää myöden. Postin ovi ei pelkästään ollut kiinni, vaan sen eteen oli vedetty peräti metallisäleikkö. Ihmettelin asiaa ja katselin ympärille. Huomasin, että noin puolet liikkeistä oli kiinni. Päätin vielä kysyä asiaa postikortteja myyvästä kioskista, tietäisivätkö he jotain muuta tapaa postimerkkien metsästämiseen. Vastaus oli, että postitoimistoimisto olisi ratkaisu, mutta se on tänään kiinni. Tarkempi Googlailu kertoi postien aukioloajoista, että "All Souls Day" voi vaikuttaa niihin. Perjantai oli siis paikallinen pyhäinpäivä, halloween tai vastaava.

Ilma oli kuuma, mutta parin Auringon porotus kilpistyi pieneen pilviverhoon. Päätimme lähteä pyöräilemään, koska lähistöllä oli useita BikeRion pyörätelinettä. Copacabanan alueella pyörien kierto telineissä oli suurta, ja sai piti tarkkaan katsoa sovelluksesta, että oliko pyöriä saatavilla vai ei. Saimme lähitelineestä kuitenkin pyörän ja ajoimme kohti rantaa. Huomasimme, että osa rannan autojen ajokaistoista oli suljettu ja tilalle oli päästetty kävelijät ja pyöräilijät. Tämäkin järjestely oli ilmeisesti juhlapyhän syytä ja ansiota.

Ihmiset olivat iloisina vallanneet autoilta lisätilaa. Meilläkin oli nyt hyvin tilaa ajaa rinnakkain ja pystyimme samalla jopa keskustelemaan ajaessamme. Pyöräilimme yhtä soittoa Copacabanan toiseen päähän, jossa ihailimme rantaa vaihteeksi toisesta näkökulmasta. Paluumatka meni kummastellen naamiaisasuisia jalankulkijoita, joita selvästi alkoi kerääntymään enenevissä määrin rantakadulle. Jätimme pyörät samaan telineeseen, mistä olimme ne ottaneetkin ja lähdimme kävelemään Ipaneman suunnalle kauppaan. Kaupassa leipätiskin myyjä palkitsi hymyillen urhoolliset yritykseni tilata lounasleipämme portugaliksi ilmaisilla maistiaisilla juustoleipäpalleroilla.

Lounaan jälkeen päätimme vielä pulahtaa Atlanttiin. Jotta pääsisimme yhdessä uimaan, niin otimme vain pyyhkeet mukaan ja avaimen jätimme talomme ovimiehellä. Tällä kertaa aallot olivat suhteellisen rauhallisia eikä uiminen tuottanut vaikeuksia rauhallisessa aallokossa. Uintiretken jälkeen. Uinnin jälkeen alkoi huomisen lähdön valmistelun pyykkäämisellä ja itse paneuduin blogin ajantasalle saattamiseen. Seuraavasta päivityksestä sitten ei olekaan tietoa, milloin sen saan tehtyä. Mutta varmasti palaan matkamme vaiheisiin täällä.

Illalliselle menimme vielä rantatien varrella olevaan Manoel & Joaquim -ketjun ravintolaan. Otimme possua brasilialaisittain kahdelle ja eteemme kiikutettiin valtava määrä ruokaa: riisiä, ranskalaisia, valtava kasa lihaa ja grillattua ananasta, sekä lisäksi paikallista lisuketta. Ruoka-överit siis oli kohtalonamme jo toisena iltana peräkkäin. Lähdettyämme kiersimme muutaman rannalle pystytetyn myyntikojun kautta ostimme hieman matkamuistoja. Aloimme myös miettimään saamaamme laskua ruuasta. Olin kummastellut ruoan edulisuutta ja päädyimme siihen, että tarjoilija oli saattanut veloittaa meiltä vain yhden henkilön annoksen hinnan kahden sijaan. Tai sitten heillä oli joku erikoistarjous annoksestamme. Asunnossa odotti rento ruuansulattelu ja lopulta yöunet.

Maailman ympäri, päivä 18: Rio ohoi, pääsinkö kauas kotoa?

Matka on jo siinä vaiheessa, että päivät alkavat mennä sekaisin keskenään. Kuvia tulee napsittua vähemmän, kun jokainen asia ei enää ole Riossa niin uutta ja ihmeellistä. Kun Rion jälkeen on edessä etappi, jolla pääsen harvemmin päivittämään tätä blogia, niin alan blogissanikin luultavimmin kohta yksittäisten päivien sijasta tekemään useamman päivän kattavia kirjoituksia.

Aamulenkki Copacabanalla, sillä oli hyvä aloittaa myös torstai. Päässä pyöri paljon asioita, joita lenkillä on hyvä koittaa saada päänsä sisällä järjetykseen. Tällä kertaa aamulenkille lähtiessäni valmistauduin hieman paremmin Rion kuumuuteen enkä haukannut ihan niin kunnianhimoista palaa Copacabanasta juostavaksi, joten ajatustyökin sujui juostessa paremmin. Matkan edetessä oli monta kertaa miettinyt, että onko reissuun lähteminen kannattanut ja oletko saanut siltä, mitä olen halunnut. Matkan tavoitteena oli kerätä voimia ja ottaa etäisyyttä arkeen Suomessa. 

Täysin irtaantuminen ei luonnollisesti ole tähän mennessä vielä onnistunut. On asioita, jotka olisi voinut miettiä, järjestää ja sopia paljon paremmin ennen lähtöä koti-Suomessa. Matkalla kun sitten on hieman voimaton ja helpommin stressaantunut tunnelma, jos koti-Suomessa ilmenee pieniäkin ongelmia. Vinkkinä pitkälle matkalle lähteville voikin antaa, että lähtiessään kannattaa erilaisiin järjestelyihin miettiä vähintään se B-suunnitelma, ellei jopa C-suunnitelmakin, etteivät asiat Suomessa ole yhden kortin varassa. Pelkästään kaukana oleminen ei siis välttämättä tuo etäisyyttä ja rauhaa arkisista asioista. Tieto lisää sanonnan mukaan tuskaa. Saa nähdä miten, miten edessä olevat pari viikkoa paljon rajallisempien internetyhteyksien äärellä edesauttaa minua itseäni päremmin etäisyyden löytämiseen. 

Toisaalta takana on hienoja hetkiä, joista ehdottomasti yksi oli se hetki, kun upotin varpaani ensimmäistä kertaa Copacabanan hiekkaan. On uskomaton tunne, kun kuvista tutut paikat pääsee kokemaan omin silmin kaikki aistit auki äänineen ja tuoksuineen. Kokea se, mitä kuvat ei kerro kaupustelijoiden huudoista, rantakadusta mosaiikkipäällysteen tunteesta kenkien alla ja innosta, joka huokuu täydellistä aaltoa metsästävistä lainelautailijoista. Nähdä miten rannan henki muuttuu päivän mittaan, miten se herää auringonnousuun lenkkeilijöiden vallatessa sen, kunnes auringonpalvojat saapuvat nauttimaan keskipäivän auringosta. Ja miten lopulta illalla siitä kuoriutuu turistikatu, jossa kaikki on kaupan ja baareissa kaikuu samba.

Aamulenkin ja aamiaisen jälkeen lähdimme aistimaan lisää rannalle aurinkorasvan tuoksua ja aaltojen kohinaa. Hakeuduimme saman tuolinvuokraajan luokse kuin edellisenä päivänä. Uimassa kävimme vuorotellen, koska emme uskaltaneet jättää tavaroitamme vartioimatta, vaikka sitä olikin hyvin vähän mukana rannalla. Hetken päästä keskiviikolta tuttu suomalaispari saapui myös paikalle, heilautimme kättä tervehdykseksi, mutta uudelleen emme keskusteluun hakeutuneet. Suomen puhuminen vieraiden kanssa tuo Rion kuitenkin ehkä liian lähelle koti-Suomea.

Muutama tunti rannalla aurinkoa palvoen ja meressä aaltojen kanssa taiteillen toi virtaa kotitöihin. Huoneistossamme oli pyykkikone, jossa oli kätevä pyöräyttää koneellinen silloin tällöin. Pesuohjelmat tosin kestivät tuskastuttavan pitkään. Lähdin yksin etsimään lähintä postitoimistoa koneen pyöriessä, mutta harmikseni saavuin paikalle pari minuuttia yli viiden, jolloin vartija oli laittanut jo oven lukkoon, eikä suostunut sitä minulle avaamaan. Hän päästi vain sisällä olevia asiakkaita ulospäin.

Kun pyykit oli levitetty kuivumaan, niin oli illallisen aika. Naapurikorttelin kiinalaisesta ravintolaista avautui upea näkymä tummenneelle Copacabanalle. Annokset olivat huimia, ja vedimme sellaiset ruoka-överit, että illallisen jälkeen loppuilta meni kämppämme sohvalla ruokaa sulatellen ja Ticket-to-Ride –peliä iPadilla pelaillen.

Maailman ympäri, päivä 17: Maisemien ihastelua

Aamulenkki Copacabanalla houkutteli ja kun sain silmät auki, niin oli aika lähteä testaamaan Paraguaysta ostettuja juoksukenkiä. Aamuaurinko paistoi suoraan siniseltä taivaalta itään aukeavalle rannalle ja imi lenkkeilijästä hyvin nopeasti mehut. Olin iloinen, että päivästä oli tulossa helteinen, mutta satunnaiselle hölkkääjälle se tiesi hikisiä paikkoja. Aamureippailun ja aamiaisen jälkeen tuntui kuitenkin löytyvän ihan uudella tavalla virtaa turistileikkeihin. Olimme nimittäin päättäneet lähteä Sokeritoppavuorelle.

Uber vei taas kätevästi kaapeliköysivaunun lähtöasemalle. Paikalla ei ollut onneksemme ruuhkaa kamerunilaista jalkapallojoukkuetta lukuun ottamatta ja automaatilta saimme ostettua liput ilman jonotusta ja hinta oli R$ 99/henkilö. Menimme jonoon odottamaan seuraavaa lähtevää vaunua, joita lähtee 20 minuutin välein ja mahduimme mukaan siihen helposti. Ajoituksemme oli siis loistava vierailulle.

Köysirata koostuu kahdesta osasta, johon kumpaankin meidän ostamat liput oikeutti. Ensimmäinen osuus vie Morro da Urcan huipulle, josta avautuu jo ihan hyvät näkymät. Morro da Urcan toiselta puolelta lähtee toinen köysirata Pão de Açucarin laelle. Kummallakin laella oli matkamuistokauppoja ja kahviloita. Lakien reunoilla oli myös rauhallisia polkuja kasvillisuuden suojassa, joissa pystyi bongaamaan liskoja ja vieraslajina seudulle asettautuneita pikkuapinoita. Alueella sai kierrellä vapaasti ja omaan tahtiinsa. Aikaa ylhäällä olisi saanutkin kulumaan vaikka kuinka paljon, varsinkin kun meillä oli pilvetön sää ja maisemat huikeat. Köysiratalippu tulee kuitenkin säilyttää tallessa itsellään koko ajan. Jokaiselle etapille köysiradan vaunuun noustessa kyytiin pääsi vain lippua näyttämällä, myös alaspäin lähtiessä.

Köysiratareissu oli todella hintansa arvoinen ainakin meille. Jälkikäteen katsoimme Youtubesta unohtumattoman kohtauksen 007 – Kuuraketti –elokuvasta, jossa James Bond taistelee Rautahampaan kanssa köysiratavaunun katolla. Nykyään vaunut ovat tukevampaa mallia, vaikka kyllä nekin hieman heijaavat varsinkin pysähtyessään pääteasemilleen. Nyt elokuvan maisemat Rion rantoineen ja Kristus-patsaineen ovat meille tuttuja ja paikan päällä nähtyjä.

Uberilla kämpälle, aurinkorasvaa iholle ja rannalla, se oli seuraava suunnitelma. Rannalla vuokrasimme tuolit hintaan R$ 5/tuoli. Tarvittaessa tuolinvuokraajat hoitivat myös tarjoilut paikalle rantabaareista. Ympärillä oli treenattuja lihaksia, minimaalisia bikineitä eli juuri sellaisia maisemia, mitä Copacabanalta, rantojen rannalta saattoi odottaakin. Törmäsimme suomalaiseen pariskuntaan auringon alkaessa jo laskea. He kertoivat olevansa Riossa parisen viikkoa, joista toinen oli jo takana. He kehottivat rannalla varovaisuuteen, koska heidän puhelimensa oli kuulemma jo rannalla varastettu. Tosin he totesivat, että hieman liiallisella alkoholin nauttimisella saattoi olla osuutensa asiassa.

Auringon laskettua kävimme vielä iltakävelyllä Ipaneman puolella. Myös sitä reunustaa siisti kävelytie ihan kuin Copacabanaakin. Rion rantatunnelmassa on jotain mystistä ja hyväntuulista. Samalla elämän raadollisuus on läsnä, kun näet roskista dyykkaavan etsivän illallista ja jättimäiset torakat vilistävät nurkissa. Kertaakaan en kuitenkaan tuntenut oloani uhatuksi iltaisinkaan, vaikka Rion vaarallisuudesta paljon puhutaankin. Kannattaa kuitenkin katsoa, millaisissa maisemissa kaupungissa liikkuu.   

Maailman ympäri, päivä 16: Paluu Rioon

Tiistaina oli aika palata Rio de Janeiroon. Aikaisen aamiaisen jälkeen lähdimme matkalaukkuinemme Uberilla lentokentälle, josta lennon oli tarkoitus lähteä klo 10. Foz do Iguaçun kenttä on pieni ja lähtevien matkustajien matkalaukkujen läpivalaisu ennen lähtöselvitystä tekee kentälle hyvin pitkän jonon kiemurtelemaan pitkin tuloaulaa. Pääsimme kuitenkin ilman ongelmia lentokoneeseemme ja ilmaan. Matka kului nopeasti katsoen LATAMin Latam Play –sovelluksella muutama jakso Frendit –sarjaa. Meillä oli kaksin käytössä varauloskäyntirivin kolme istumapaikkaa, mutta kesken matkaa Frendeihin upottuamme melkein huomaamatta kolmannen paikan oli vallannut muualta siirtynyt matkustaja.

Lento laskeutui Galeãon kansainväliselle lentokentälle, eri kentälle siis kuin mistä lähdimme Foz do Iguaçuun. Lentokentällä otimme paikallisesta pikaruokalasta hieman lounasta, ja sitten aloimme miettiä paluuta kaupunkiin. Koska kolmen matkalaukun kanssa on aina hieman säätämistä pienimpien perus-Ubereiden kanssa, niin ajattelimme kokeilla muutaman euron kalliimpaa UberSelect-autoa isomman auton toivossa. Kuskimme Maria ajoikin paikalle autolla, jonka takakonttiin saimme kaksi kolmesta laukustamme mahtumaan. Otimme suunnan kohti Copacabanaa.

Seuraava majapaikkamme oli AirBnB:n kautta ja oli sijainniltaan melkoinen löytö. Se sijaitsi vain reilun korttelin päässä Copacabanan rannasta ja sen alakerrassa oli supermarket. Talon alakerrassa oli riolaiseen tapaan ovimies, joka hoiti talon ulko-oven avaukset nappia painamalla. Häneltä saimme myös huoneiston avaimen. Kun olimme saaneet matkalaukut huoneistoomme, niin haimme alakerran kaupasta jääkaappiin täytettä. Sitten olikin jo kiire tutustua lähirantaan, legendaariseen Copacabanaan.

Ranta on tuttu kuvista ja lauluista. Silti on uskomaton tunne upottaa varpaat ensimmäistä kertaan rannan valkoiseen hiekkaan. Copacabana vie sydämen välittömästi. Se näytti myös aikailematta meille huonot puolensa. Kaupustelijat haistavat tuoreen turistin jo kaukaa, ja heille esitellään matkamuistoja, taidetta, hattuja, rantaliinoja ja vaikka mitä. Rannalla on tiuhaan rantabaareja ja pysähdyimme yhteen tilaten caipirinhat Copacabanan valloituksen kunniaksi. Jopa baarin pöytään kaupustelijat tulivat kauppaamaan tuotteitaan, ja niiden lisäksi olisi kuulemma löytynyt niin ruohoa kuin kokaiiniakin. Kaikkea todellakin oli tarjolla,

Kun olimme tarpeeksi aistineet kotirantaamme ja ihastelleet tummuvaa iltaa päälle kerääntyvine pilvineen oli aika palata kämpälle iltapalalle ja rauhoittumaan reissauspäivän lopuksi.