Maailman ympäri, päivät 36-37: Merenpinnan tasolta vuoristotautia potemaan

Maanantaina herätyskello soi hieman klo 6.00 jälkeen. Ensimmäisenä ohjelmassa oli pikainen aamupesu ja aamiainen. Matkalaukut oli laivan käytäviltä jo hävinneet ja hyttimme ikkunasta näimme San Antonion sataman laiturin, jota vasten Zaandam oli asettautunut. Koska en löytänyt hyttikorttiani, niin arvelin pakanneeni sen eilen housujen taskussa jo pois vietyyn laukkuun. Nopeasti laivan infossa henkilökunta printtasi minulle uuden, koska korttia tarvittaisiin vielä ulos lähtiessä. Aamiaisella oli ruuhkaa, koska suurin osa vieraista poistui laivasta jo kahdeksan aikoihin. Näin vielä nopeasti vilahduksen palapeliystävättäremme Gloriasta, joka kertoi aamiaisruuhkassa etsivänsä miestään.

Meidät oli laitettu lähtöryhmään ”Harmaa 2”, joka kuulutettiinkin hyvin pian kellon lyötyä kahdeksan.  Laivasta ulos noustessamme hyttikorttimme skannattiin viimeisen kerran. Tuntui hassulta, mutta bussi vei meidät satama-alueella muutaman kymmenen metriä laivan edustalta satamarakennukseen. Ilmeisesti satama-alueella kävely on kielletty, ja siksi emme tuota pientä matkaa voineet kävellä. Tulliviranomaiset keräsivät meiltä laput, joissa vakuutimme, ettemme tuoneet maahan hedelmiä tai siemeniä ja sen jälkeen pääsimme etsimään laukkujamme. Nopeasti ne löytyivätkin ja sitten pääsimme satamarakennuksen edessä odottavaan bussiin, joka veisi meidän Santiagon kansainväliselle lentokentälle.

Olimme ottaneet lentokenttäkyydin suoraan Holland America Linelta, vaikka tiesimme sen olevan normaalia kalliimpi. Palapeliseuralaisemme olivat kehuneet netistä löytyvää ToursByLocals –palvelua, jolla lentokenttäkyyti oli irronnut heille paljon edullisemmin. Toisaalta laivayhtiöltä matkan ottaessa tiesi, että bussit oli ilmastoituja ja hyväkuntoisia, eikä kyytiä tarvinnut etsiä sataman edestä, vaan busseille ohjattiin selkeillä opasteilla. Samoin bussissamme oli englantia puhuva opas, joka esitteli meille niin San Antoniota kuin Chileä ylipäänsä. Bussimme halkoikin chileläistä maisemaa kohti lentokenttää oppaan lopuksi kiertäessä kaikkien kyydissä olevien luona varmistaakseen, että matkan jatkosuunnitelmat olivat selkeät.

 

Meitä odotti lentokenttähotelli, johon meillä oli ilmainen kyyti hotellin puolesta. Lentokentälle saapuessamme löysimme helposti TransVIP-yhtiön kopin, joka printtasi meille voucherin. Voucheria vastaan pääsimme kyytiin kohti hotelliamme Manquehue’ta. Onnistuimme saamaan huoneen vaikka sisäänkirjautumisemme aika ei ollut vielä koittanut. Päivän missio oli siis täytetty. Koska ulkona oli paahtava helle, kävimme siitä vielä nauttimassa hotellin uima-altaalla. Illallinenkin hoitui hotellissa, joten saimme hyvin ladattuja akkuja toiseen aikaiseen herätykseen.

Tiistaina herätyskello soikin sitten jo klo 2.05 eli kesken parhaimpien yöunien. Pesun ja pakkaamisen jälkeen lähdimme kolmen jälkeen taksilla takaisin lentokentälle. Suuntana meillä oli La Paz ja Bolivia. LATAMin lento sujui ongelmitta LATAM Play -apin hoitaessa viihdyttämisen. La Pazin lentokentällä asettauduimme kiltisti jonoon, jota vahti vanhempi virkapukuun pukeutunut mies. Hän ohjeisti tiukaasti edessämme ollutta miestä riisumaan hattunsa ja asettamaan sen kainaloonsa. Rajatarkastaja tarkisti lennon aikana täyttämämme maahantulolomakkeen ja kysyi vielä matkamme pituutta. Passintarkastuksen jälkeen jäimme odottamaan laukkujen tuloa ja minua hieman ihmetytti viereisen kioskin vuoristotaudin ehkäisyyn keskittyneet tuotteet. Matkalaukkumme saapuivat nopeasti ja sen jälkeen vielä yksi henkilö tarkasti, että matkalaukkumme koodi täsmäsi lipussamme olevan matkalaukkukoodin kanssa.   

Lentokentältä nostimme hieman paikallista valuuttaa käteiseksi. SkyRoam Solis toimi nettinä oivallisesti heti lentokentällä ja saimme Uberin tilattua hotelliimme. Pikku hiljaa hengittäminen oli käynyt raskaasta ja päässä huippasi silloin tällöin. Edellisen päivän lepäämisestä huolimatta aikainen herätys toi oman mausteensa päänsäryn muodossa. Olimme Qantu-hotellillamme jo yhdeksän jälkeen, eikä heillä luonnollisesti ollut vielä antaa meille huonetta. Hotellin ylimmässä kerroksessa oli kuitenkin lepotila, jossa odotimme pehmeällä sohvalla mukavasti reilun tunnin. Toisaalta olomme ei ollut ohuesta ilmasta johtuen mitenkään mukava, mutta onneksi minä sain itseni toimintakuntoon pienillä päiväunilla. Puoliso oli sen sijaan täysin pois pelistä huonovointisuuden vuoksi.

Lähdin etsimään kauppaa ja hotellin aulasta sainkin kartan ja ohjeet lähimpään kauppaan. Kartassa ei tosin näkynyt, kuinka jyrkkiä nousuja matka sisälsi, mutta löysin kuin löysinkin perille. Liikenne La Pazissa on yhtä hullun myllyä. Ei auttanut muuta kuin seurata paikallisia heidän taiteillessa teiden yli. Kauppa löytyi Alonso de Mendozan aukion tuntumasta, entisen rautatieaseman ja nykyisen köysirata-aseman vierestä. La Pazin ilmoja halkoo köysiratojen verkko, joka on kuin kaupungin metroverkosto, mutta yläilmoissa. Köysiradat muodostavat normaalin liikenneverkoston mukaisesti linjoja, jotka tunnistaa väristä. Aseman vierestä löytyi suhteellisen pieni market, josta sain vettä ja naposteltavaa huoneeseemme. Eväillä oli tarkoitus selvitä pahimman vuoristotaudin yli. Kävin vielä syömässä marketin viereisessä Pollos Copacabana –pikaruokaketjun ravintolassa ja tankkaamassa naapuriapteekissa ibuprofeiinia varastoihimme. Marketissa ja vierailemassa farmasiassa ei valitettavasti enää näkynyt vilaustakaan vuoristotautia ehkäisevistä tuotteista, joita lentokentällä olin nähnyt.

Paluumatka hotellille oli onneksi pääasiassa alamäkeä. Huoneeseen päästyäni alkoi päänsärky ja huimaus painamaan itseäni jälleen, joten loppu päivä meni torkkuessa ja oloa ihmetellessä peiton alla sängyssä. Osasimme onneksi odottaa jonkinlaisia oireita, joten emme olleet tehneet itsellemme mitään tiukkoja retkisuunnitelmia La Paziin. Aiemmin olin käynyt lähes yhtä korkealla vieraillessani Euroopan korkeimmalla rautatiepysäkillä Sveitsissä Jungfraujochilla. Silloin hengitystä oli painanut samalla lailla ja pienikin ylämäkeen kävely oli tuntunut rankalta. Oireet oli vain kärsittävä pois, muistettava juoda runsaasti ja antaa itselleen aikaa levätä. Huomenna toivon mukaan olo olisi parempi ja olisi enemmän voimia tutustua mielenkiintoiselta vaikuttavaan kaupunkiin.