Maailman ympäri, päivät 34-35: Puerto Montt, Chile ja viimeinen meripäivä

Lauantain satamana oli Chilen Puerto Montt, joka merenrannastaan huolimatta on Chilen järvialueen pääkaupunki. Maihinnousu tapahtui taas Zaandamin pelastusaluksilla, eikä meillä ollut mikään kiire maihin. Näin säästyimme maihinnousulippujen jonotukselta ja pääsimme suoraan astelemaan alukseen. Satamasta lähdimme ensin kävelemään rannan vierustaa kohti keskustaa. Ohitimme linja-autoaseman ja lopulta päädyimme Paseo Costanera –ostoskeskukseen. 

Ostoskeskuksesta olisi löytynyt kaikkea kivaa, mutta pitkän matkamme vuoksi ostokset rajoittui sukkiin. Alakerran ruokakaupasta tarttui mukaan välipalaksi paikalliset lihapiirakat eli empanadat. Välipalan jälkeen kiersimme keskustan kujia samalla nousten mäkistä rinnettä ylös. Takaisin laskeuduimme linja-autoaseman kohdalla ja kävimme sisällä ihmettelemässä sen kuhinaa.

Puerto Montt on selvästi alueen liikenteen solmukohta. Linja-autoasema oli täynnä erilaisten matkanjärjestäjien koppeja, jotka myivät matkoja lukemattomiin paikallisiin kohteisiin. Rantakatua pitkin suunnistimme takaisin sataman edustalle ja edessämme kulki myös joukko laivan kasinon työntekijöitä siviilivaatteissaan takaisin kohti laivaa. Henkilökunnan tuli olla laivalla vieraita aiemmin, joten heillä oli jo kiire takaisin. Meillä sen sijaan oli vielä aikaa, joten kävimme katsomassa sataman edustalta lähtevän Av Angelmón käsityöläistorin.

Tori, tai oikeammin tien reunus oli täynnä villavaatteita, puukäsitöitä ja koruja myyviä kojuja. Toisaalta pitkässä matkassa on se huono puoli, että tuliaisia ei oikein raaski ennen matkan viimeisiä päiviä ostaa. Ei oikeastaan ole mitään järkeä raahata matkatavaroissaan kahta kuukautta tuliaisia, oli tuliainen kuinka kiva tahansa. Siksi torilla käynti jäi meillä pelkäksi ihasteluksi, vaikka suloisia vaatteita sieltä esimerkiksi tyttärelle tai siskon tyttärille olisi löytynyt vaikka kuinka paljon.

Laivalle palattuamme ilta meni tutulla kaavalla. Päivällissalissa avasimme viimeisen viinipullon ostamastamme viinipaketista. Kasinolla tuntui jälleen tuuri käyvän rulettipöydässä, jopa niin hyvä, että kävi selväksi etten joka iltaisella 40-50 dollarin pelaamisella enää voinut jäädä risteilyn aikana tappiolle pelaamisissani. Vuorokausi vaihtuikin sitten taas palapelin ääressä Glorian kanssa. Uusi palapeli edistyi ensimmäistä paljon nopeammin, ja yöpuulle vetäytyessämme veikkasimme palapelin valmistuvan seuraavana meripäivänä helposti.

Sunnuntain meripäivä alkoi taas omalta osaltani reippaissa merkeissä. Siitä olen ylpeä, että jokaisena meripäivänä sain itseni väännettyä salille vähintään vajaaksi tunniksi. Meripäivinä on niin helppo vain makoilla altaan äärellä ja käydä välillä syömässä, joten pieni kuntoilu laiskottelun ja syömisen välissä on jo pelkkää plussaa tällä iällä. Muuten housujen vyöstä loppuu reiät hyvin nopeasti. Housuista puheen ollen... aamulla palapelipöydän ääressä käytyäni nostin tiputtamani palan lattialta ja samalla kuulin hyvin epämiellyttävän räsähdyksen ja tunsin viileän ilmavirran pakaroissani. Matkalla ärsyttävästi hiertäviksi todenneeni farkut olivat vihdoin antaneet periksi. Ongelmana oli, että olin ottanut vain kolmet pitkät housut matkaan, ja nyt ainoat farkkuni olivat pois pelistä. En suoriltaan laittaisi ratkeamista laivan herkkujen piikkiin, vaikka pohtimisen aihetta ratkeaminen antoikin. Kaikesta huolimatta roskaruokalounas altaan äärellä kutsui luokseen saunomisen ja porealtailun jälkeen.

Illalla edessä oli pakkaaminen. Puolelta öin matkalaukut tuli olla hytin ulkopuolella pakattuina ja käsimatkatavaroihin tuli jättää vain ne tavarat, mitä ennen maihinnousua katsoi tarvitsevansa. Iltakierroksella laivalla törmäsi vielä moniin reissussa tutuksi tulleisiin ihmisiin. Tarjoilijatar Jim, tarjoilija Kristian, tanssijat Antonio ja Manuel, kasinon Martin, jäätelöpallojen pyörittelijätär, joka huomenna pääsisi kotimatkalle kohti Filippiinejä… laivan henkilökuntaan mahtui monta ihanaa persoonaa, joista onneksi monesta näimme vielä viimeisen hymyn. Moni työntekijä tekee yhdeksän kuukautta töitä putkeen, joten heillä ilo odottavasta kotimatkasta oli silmiinpistävä. Vaikutuksen oli myös tehnyt viininlaskija Nico, tarjoilija Toni, kuntosalin Ernesto ja luonnollisesti myös kaksi hyttisiivoojamme Buddy ja Herri, jotka tervehtivät aina iloisesti laivan käytävällä tavatessamme. Reilussa kahdessa viikossa ehtii kiintymään kummasti ympärillä oleviin ihmisiin. Seuraavana päivänä laivamme ihmiset hajaantuisivat pitkin maapalloa, kun osa työntekijöistä jatkaisi hommiaan laivalla ja osa lähtisi kotiin. Vieraista suurin osa matkustaisi myös koteihinsa ja ainakin kaksi jatkaisi matkaansa maapallon ympäri.