Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leipominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leipominen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Hatsapuri - Georgian herkullinen lahja maailmalle

Kaikille georgialaisen ruuan ystäville hatsapuri (khachapuri), eli juustotäytteinen piiras, on varmasti yksi himotuimmista herkuista. Kunnon hatsapuria on vain Suomessa hyvin hankala saada, ja vaikka Helsinkiin on jo parikin georgialaista ravintolaa perustettu, niin omaan makuun sopivaa olen saanut hakea Tallinnasta asti.

 
Hatsapureja on monen näköisiä ja montaa eri muotoa. Jokaisella georgialaisella mummolla on varmasti oma reseptinsä hatsapuriin, joten siksi onkin vaikea sanoa, miltä se "oikea" maistuu.

Hatsapurin tärkein raaka-aine on mielestäni Sulguni-juusto. Monissa netissä löytyvissä ohjeissa hankalasti saatavaa sulgunia on koitettu korvata feta-mozzarella -sekoituksella, mutta itse en ole tuolla sekoituksella hatsapuria kokeillut tehdä.

Piipahdin kerran Pasilan Junailijankujalla sijaitsevassa Eestin Puodissa ja ilokseni heiltä löytyi hyllystä muutama paketti sulgunia. Pakkohan sitä oli heti omaan jääkaappiin hamstrata!! Ja samalla alkoi armoton hatsapuri-reseptien selailu.

 
 
 
Yhdestä kiekosta riittää juustoa kahteen hatsapuriin. Toinen kiekko meni oman reseptiyhdistelmän testaukseen, ja jo toisella kiekolla onnistuin tekevään oikein maistuvat hatsapurit, joita georgialaisesta ruuasta pitävät ystäväni jopa kehaisivat parhaiksi Suomessa syömiksi hatsapureiksi!
 
Tässä siis ohje kahteen pienen piirakkavadin kokoiseen hatsapuriin:
 
Käynnistä ensin hiiva! Siihen tarvitset:
1 dl maitoa
1 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria
n. 3 rkl jauhoja
 
Lämmitä maito ja lisää sokeri sekä kuivahiiva n. kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita mukaan muutama ruokalusikallinen jauhoja ja anna hiivan käynnistyä n. 10 minuuttia eli kunnes hiivamössöön ilmaantuu kuplia.
 



Taikina:
1 muna
50 g voita
"hiivamössö"
2,5 - 3 dl jauhoja

Sulata voi ja anna sen hetki jäähtyä. Vatkaa kananmuna sekaisin sulan voin kanssa ja lisää mukaan käynnistynyt "hiiva-mössö". Lisää jauhoja pikkuhiljaa, vaivaa taikinaa ja koita pitää jauhojen määrä max.  3 desissä. Ja vaivaa taikinaa ainakin 5 minuuttia, vaikka kuinka tulisi kuuma taikinaa vaivatessa.

Anna taikinan nousta ainakin tunti lämpimässä.
 
 
Täyte:

1 sulguni-kiekko (n. 300 g)
1 muna juustotäytteeseen
1 muna voiteluun
(1-2 rkl smetanaa)
(jotain valmista juustoraastesekoitusta)
voita

Raasta juustokiekko. Itse kuorin ensin juustosta kuoren pois, koska kuori on hankalampaa raastaa. Ota kourallinen juustoraastetta syrjään hatsapurien päälle laitettavaksi. Sekoita lopun raasteen sekaan yksi kananmuna ja mahdollisesti myös hieman smetanaa, jos sellaista jääkaapista sattuu löytymään. Voit lisätä myös jotain muuta juustoraastetta mukaan. Itse laitoin hieman mukaan valmista cheddar-gouda -juustoraastetta.
 
Jaa muna-juustoraaste-seos kahteen osaan ja pyörittele niistä pallot.

Jauhota kaulintataso hyvin. Irrota kohonnut taikina varovasti kulhosta, nosta se jauhojen päälle, muotoile se jauhojen avulla helposti leikattavaan muotoon ja leikkaa taikina kahteen yhtä suureen osaan.
 
Jauhota kaulin ja kauli taikinasta suurin piirtein pyöreä ohut taikinalevy. Nosta toinen muna-juustoraastepallo taikinan keskelle. Kokoa taikina reunoiltaan pallon päälle, kuin tekisit suuren khinkalin. Purista taikina pallon päällä hyvin yhteen ja painele käsin hatsapuri tasaiseksi niin, että taikinan sisällä oleva juusto leviää joka puolelle ja hatsapuri saa pyöreän muotonsa.

Käännä hatsapuri nurinperin niin että tasainen puoli tulee päälle, kun nostat hatsapurin pellille, piirakkavuoalle, tai missä sen sitten aioitkaan laittaa uuniin.
 
Voitele hatsapuri munalla päältä, ja sen jälkeen painele haarukalla hieman reikiä hatsapuriin. Laita puolet sivuun otetusta juustoraasteesta hatsapurin päälle ja laita uuniin 15 minuutiksi n. 200 asteeseen.



Kun hatsapuri on kypsä, niin ota uunista, anna hieman laskeutua, jos hatsapuri on noussut (niinkuin yleensä on) suureksi kupoliksi uunissa ja voitele päältä reilulla voimäärällä (ainakin 10 g). Anna hieman jäähtyä, ettei polta suuta, viipaloi paloiksi ja nauti!
 
Ja sitten tee toinen hatsapuri samalla lailla jäljellä olevista aineksista!

lauantai 22. helmikuuta 2014

Näpsäkkä tonnikalapiirakka

Niin, en edelleenkään leivo. Piste.

Mutta törmättyäni helppoon tonnikalapiirakan ohjeeseen Limepippuri-blogissa, niin pakkohan sitä oli testata. Ja tulos oli maittava ja illanistujaisiin sopiva suolainen tarjottava. Lisäksi yhdestä perunamuusihiutalepussista saa kätevästi kahteen piirakkaan pohja-aineet, joten vieraita voi tulla useampikin.

Mutta tässä jälleen lähes copy-pastena ohje:

Pohja
1 dl perunamuusihiutaleita
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
muutama tippa valkosipuliöljyä

1 tl aromisuolaa 
(alkuperäisessä ohjeessa oli valkosipuliöljyn ja aromisuolan tilalla 1 tl valkosipulisuolaa)
1 dl sulatettua voita
1 dl vettä

Täyte
1 tlk tonnikalaa (öljyssä)
2 munaa
2 dl maitoa

2 tl kuivattua tilliä
muutama tippa valkosipuliöljyä
1 tl aromisuolaa 
(alkuperäisessä ohjeessa oli valkosipuliöljyn ja aromisuolan tilalla 1 tl valkosipulisuolaa)
noin 1 dl juustoraastetta


Sekoita keskenään perunamuusihiutaleet, leivinjauhe, vehnäjauhot ja aromisuola. Lisää joukkoon valkosipuliöljy, rasva ja vesi sekoittaen taikina tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.



Levitä tonnikala piirakkapohjan päälle. Sekoita keskenään munat, maito ja mausteet. Kaada seos täytteen päälle ja ripottele lopuksi pinnalle juustoraaste.




Kypsennä piirakkaa uunin keskiosassa 225 asteessa noin 25-30 minuuttia.

torstai 20. helmikuuta 2014

Helppo pataleipä

Matkabloggailu ei itseltäni tunnu onnistuvan. Jutut tuntuvat jäävän aina suunnitteluasteelle, tai sitten vähintään kesken, kuten edellinen kirjoitus syksyn Roadtripiltä. Sen jälkeen on kierretty mm. Prahassa ja Karibialla, mutta kun tektiä ei heti tajua kirjoittaa, niin eihän sitä sitten myöhemminkään synny.

Mutta pitkästä aikaa reseptien pariin. Netistä olen löytänyt mahtavia reseptejä, joita on tullut testattuakin. Linkkien etsiminen on kuitenkin haastavaa aina uudestaan, joten rustaan niitä nyt tänne talteen.

Minähän en leivo. Piste. Tai sitten reseptin tulee olla pomminvarma. Ja vihdoin sellainen löytyi.

Helpon pataleivän ohje kiinnosti heti, kun se osui silmiin Maistuisvarmaansullekin -blogista ja pakkohan sitä oli sitten koittaa. Resepti on kiertänyt blogista toiseen ja hyväksi todettu. Ja tulos todellakin oli rapeakuorinen herkku, joka ei kauheasti vaivaa ja vaivaamista vaatinut. Sekoita vain taikina vaikka illalla ja anna kohota rauhassa yön yli.

Mutta tässä siis copy-pastena käyttämäni resepti:

Vaivaamaton pataleipä

7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita puukauhalla taikina sekaisin. Peitä taikina tiukasti tuorekelmulla (tarttuu lasiastiaan parhaiten) ja anna kohota 12 - 18 tuntia.

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata kuumenemaan samalla. Kaavi taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. Peitä löyhälti tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Heitä taikinapallo kuumaan pataan, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.

Ja sitten kuvia siitä, mitä itse sain tuolla reseptillä aikaiseksi.

Tällä kertaa minulla ei ollut lasikulhoa käytössä ja puukauhan sijaan käytin kättäni. Kieltämättä se kauha olisi ollut kätevä, koska sen verran vetelää ja sormiin tarttuvaa taikinasta tuli. Mutta kelmun alle sain taikinan joka tapauksessa.


Kohota taikina sai 17 tuntia, eli yöunien ja työpäivän ajan.

Sitten vain reilulla jauholla taikinan pyörittäminen niin pyöreäksi, kuin noin vetelän taikinan vain saa.

Patana käytin öljyllä rasvattua valurautapataa. Ensin kannen alla ja lopuksi ilman, ja tälläkin kertaa tuosta taikinasta muodostui ihan kelpo leipä.




Tämä oikeasti on herkkua ja kuoresta tulee ihanan rapeaa! Suosittelen! Ja varokaa polttamasta sormianne lämmintä leipää himoitessanne! :)