Roadtrip Balkanilla

Perinteinen Roadtrip oli taas käsillä, kun elokuu alkoi vaihtua syyskuuksi. Vuoden 2012 roadtripistä Kalifornian suunnalla en näköjään ole blogia pidellyt, mutta koitetaampa taas saada jotain nettiin hieman läheisemmästä kohteesta eli Balkanista.

Lähtöpaikaksi valitsimme Kroatian Dubrovnikin, jonne Suomesta pääsee suhteellisen kivuttomasti ja helposti. Tarkoitus oli ajella Montenegron ja Kosovon kautta Makedoniaan. Myös Albania oli pitkään reissun listalla, mutta netistä tietoa etsiessä vuokra-autolla ajelusta Albaniaan alkoi käydä selväksi, että kaikki löytämämme vuokrausfirmat kielsivät ajon Albaniaan.

Tähän tekstiin yritän saada yleistä tietoa rajanylityksistä ja ajoreitistä, kun taas pysähdypaikoistamme koitan jälleen saada aikaiseksi omat tekstinsä.

Matka-aikataulumme oli:

28.8.: Lento Dubrovnikiin, ajo Budvaan
29.8.: Auringonottoa altaalla
30.8.: Tutustuminen Budvaan
31.8.: Parasailing Budvassa, ajoreissu Tivatiin ja Kotoriin
1.9.: Ajo Budvasta Kosovon Pejëen
2.9.: Ajo Pejëstä Makekedonian Strugaan
3.9.: Auringonottoa Strugassa Ohrid-järven rannalla
4.9.: Matka Albanian Dürresiin ja Tiranaan
5.9.: Ajo Strugasta Ohridin ja Skopjen kautta Kosovon Pristinaan
6.9.: Tutustuminen Pristinaan
7.9.: Ajo Pristinasta Dubrovnikiin
8.9.: Auringonottoa altaalla ja iltakävely Dubrovnikin vanhassa kaupungissa
9.9.: Ajo Mostariin ja takaisin Dubrovnikiin
10.9.: Auringonottoa altaalla
11.9.: Lento takaisin Suomeen

Dubrovnikin lentokenttä on pieni ja sen edustalla olevan taksi- ja linja-autopaikan takana oli rivi pieniä autonvuokrausfirmojen kojuja, joista myös oma vuokrausfirmamme Oryxin toimipiste löytyi. Nopean auton tarkastuksen jälkeen pääsimme matkaan, ja lentokentältä käännyimme suoraan tielle E65, jota pitkin olikin helppo ajella suoraan kohti ensimmäistä määränpäätä, Budvaa, jonne tie vei.

Kroatian ja Montenegron rajalla muodollisuudet sujuivat kivuttomasti passeja näyttämällä. Rajapisteiden välillä tosin vastaantuleva jono Kroatian tarkastukseen pelästytti, mutta meidän menosuuntaan jonot olivat todella lyhyet. Montenegron rajamies aiheutti meille pientä hämmennystä kysyessään ”Green cardia”, mutta sellainenkin vuokra-auton papereiden joukosta löytyi, ja pääsimme nopeasti jatkamaan matkaa.

Kotorinlahdelle saapuessamme meillä oli kaksi vaihtoehtoa: käyttää lauttaa tai ajaa mutkittelevan ja syvälle mantereeseen työntyvän lahden rantaa pitkin. Näistä valitsimme ajelun, koska aamulennon vuoksi aikaa oli reippaasti käytettävissä. Lahden rannalla olevissa kylissä oli rantoja sekä ravintoloita. Itse söimme jo Montenegron rajan ylitettyämme Herceg Novin kohdilla olleessa tienvarsiravintola Aurorassa ja runsaat lounaat juomineen maksoi 33 eurolla, eli n. 11 euroa henkilöä kohti. Vanhemman miestarjoilijan erinomainen englanti teki vaikutuksen ja antoi loistavan ensikosketuksen montenegrolaiseen palvelukulttuuriin.

Pikkukylien lisäksi Kotorinlahden pohjukassa sijaitsee Kotor, jonka edustalla oli myös kaksi loistoristeilijää. Kotorissa myös tienviitat olivat navigaattorimme kanssa hieman eri mieltä jatkosta Budvaan. Luotimme paikallisiin viittoihin, joka opasti pitkään tunneliin. Tunneli lyhensi matkaamme yli puoli tuntia ja toisessa päässä navigaattorimmekin pääsi takaisin kartalle lähellä Tivatin lentokenttää.

Budvasta lähtiessämme kohti Kosovoa navigaattorimme tipahti lopullisesti kyydistä, joten paperikartta olikin reissulla aivan välttämätön. Budvasta lähtiessä voi valita Podgoricaa kohti joko tunnelin tai vuoret ylittävä maisemareitti. Me valitsimme mutkittelevan vuoristotien, joka oli hyvää harjoitus tulevaa varten. Podgoricassa nappasimme välipalana burekia ja jatkoimme kohti Montenegron ja Kosovon välistä ainoaa raja-asemaa Külaa.

Rozajessa hieman etsimme rajalle menevää tietä, mutta rajalla rajamuodollisuudet sujui ilman suurempia ongelmia. Montenegron ja Kosovon raja-asemien välissä on yllättävän pitkä ajomatka ja Kosovon rajalle saavuttaessa pitää ensin hankkia autolle liikennevakuutus pienestä valkoisesta kopista, ennen kuin rajahenkilökunta päästää maahan. Ystävällinen rajavartijatar opasti meidän kopille ja päästi kääntämään Kosovon kautta takaisin vakuutuskopille, koska itse emme koppia huomanneet rajalle saapuessamme. Vakuutuksen minimiaika on 15 päivää ja maksoi 30 euroa.

Rajan jälkeen alkaa laskeutuminen Kosovoon ja maisemat ovat upeat, kun lähes koko Kosovo avautuu eteen vuoren rinteeltä. Mikäli menee johonkin pienempään paikkaan, niin kannattaa opetella sekä paikan serbiankielinen, että albaaninimi. Opastekylteistä on saatettu sotkea aina toinen nimi pois, riippuen siitä, onko kyseessä albaani- vai serbialue. Itsekin opimme, että kohdekaupunkimme oli serbiksi Pec, albaniaksi Pejë ja englanniksi Peja.

Pejëstä jatkoimme etelään albaanialueiden ja  –kylien läpi kohti Prizenä, josta jatkoimme vuoristotie kohti Makedonian rajaa ja Skopje-Pristina –valtatietä, jonka kohdalla navigaattorimmekin heräsi jälleen henkiin. Rajamuodollisuudet hoituivat nopeasti passia ja auton papereita näyttämällä. Nopeasti olimmekin Skopjessa, jossa pysähdyimme ruokailemaan ja nostamaan paikallista valuuttaa moottoritiemaksuja varten.

Ohrid-järvelle matka vei aluksi oikein mukavasti kohti Tetovoa ja Gostivaria moottoritietä, jossa neljässä kohdassa kerättiin tietulli. Yhteensä maksu henkilöautolta koko moottoritiematkalta oli 100 dinaaria, eli alle 2 euroa. Gostivarin ja moottoritien loppumisen jälkeen tie muuttui pian jälleen mutkaiseksi vuoristotieksi. Lopulta edessä aukesi Ohrid-järvi ja Ohridin ja Strugan yhdistävä valtatie. Muutama minuutti tietä ja olimme perillä Strugassa.

Teksti tulee jatkumaan ja kuvia ilmaantuu lähipäivinä…. :)

Budva, Montenegro

Budva on turistien täyttämä pieni kaupunki Adrianmeren rannalla ja katukuva onkin täynnä rantavaatteissa kulkevia matkailijoita ja auringonpalvojia. Jyrkästi nuosevat vuoren varmistavat, että elo ja elämä keskittyvät ohuelle rantakaistaleelle rannikkoa halkovan E65-tien varrelle, ja naapurikylätkin saavat osansa turisteista. Mekään emme majoittuneet ihan Budvassa, vaan muutaman kylän Budvasta etelään Blizikućen alueella.  Päätieltä risteytyi pieni tie, joka nousi jyrkkää rinnettä ylöspäin. Rinteellä sijaitsi majapaikkamme Apartments Djurasevic.

Huoneistohotelli koostui kahdesta päärakennuksesta ja me saimme huoneiston toisen rakennuksen kolmannesta kerroksesta. Parvekkeelta avautui mahtavat näköalat merelle, Budvaan ja etenkin Budvaa lähempanä olevaan Sveti Stefaniin, kapealla kaistaleella mantereeseen kiinnittyneeseen saareen. Huoneistohotellimme henkilökunta kertoi, että upeannäköinen Sveti Stefan on nykyään hotellikäytössä, eikä sinne pääse ulkopuoliset. Mantereenpuoleiselle rannalle kuitenkin pääsee ottamaan aurinkoa ja pulikoimaan, ja niin eräänä päivänä teimmekin.

Huoneistomme oli siisti, olohuoneen ilmastointilaite toimi, keittiö oli välttämättömimmillä tarvikkeilla varustettu, ja langaton netti toimi parvekkeella ja ihan parvekkeen vieressä olohuoneessa. Kahvin keittämisessä jouduimme hieman käyttämään kekseliäisyyttä, koska kahvinkeitintä varusteluun ei kuulunut, mutta muuten ruuan valmistaminen onnistui keittonurkkauksessa suurin piirtein ongelmitta.

Hotellin uima-allasalue oli varustettu useilla aurinkotuoleilla ja aurinko paistoi alueelle koko päivän. Omistajien koira saattoi kierrellä silloin tällöin ympäri aluetta tutustuen vieraisiin. Altaalle ei saanu viedä omia juomia, mutta sieltä sai ostaa edullisesti juomia. Internet-yhteys toimi altaalla parhaiten, joten siellä oli varjon alla mukava surffailla netissä ja välillä pulahtaa altaassa.

Hämmentävää Montenegrossa on se, että maassa käytetään euroja, vaikka maa ei ole euromaa, eikä edes EU:n jäsen. Rahanvaihdosta ei siis kannata huolehtia etukäteen ja kaikissa kaupoissa ja ravintoloissa hinnat ovat merkitty pelkissä euroissa, joten vaihtokurssejakaan ei tarvitse muistaa. Vaikka käytettävän valuutan puolesta Budva olisi loistava kohde länsieurooppalaisille, niin silti pääosa turisteista tulee kuitenkin itäisestä Euroopasta, Venäjältä ja Ukrainasta, ainakin puheensorinasta päätellen.

Budvassa on varsin ihastuttava vanha kaupunki, joska kapeilla kujilla on kahviloita, ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Vanhan kaupungin linnakkeeseen pääsee kolmen euron sisäänpääsyä vastaan ja samalla pääsee kiipeämään linnakkeen muurille.

Kaupungin ranta on kansoitettu auringonpalvojilla ja rantakatu on täynnä ravintoloita. Itse kävimme varsin mukavassa ravintolassa nimeltään Porto. Porton kalalautanen sisälsi yllättäen vain yhden kalan tonnikalamedaljongin lisäksi, mutta muita mereneläviä ja äyriäisiä senkin edestä.

Rannoilla on myös paljon erilaista aktiviteettia. Spledid-hotellin rannalla tiesimme olevan http://www.watersportbudva.com –sivujen mukaan parasailingiä ja kävimme kysymässä hintoja. Yhdeltä hinta on 50 euroa ja tandemina koko nousu ilmoihin maksoi 60 euroa. Päätimmekin yhden matkakumppanini kanssa tarttua tilaisuuteen. Minulle laitettiin videokypärä päähän ja lisäksi edessämme oli toinen video, joka kuvasi ilmeemme. Lisäksi toinen venekuskeista otti kuvia meistä, ja koko kuva- ja videopaketti oli mahdollista ostaa 50 euron hintaan muistikortilla itselleen.

Ajelimme myös Budvasta Tivatin kautta Kotoriin. Tivatin kaunis Port of Montenegro –satama-alueelta löytyi mukavia pikkuravintoloita. Kotoriin Tivatista vievä rantatie oli myös ehdottomasti kokemuksen arvoinen. Tie oli tosin hyvin kapea, eikä ihme, että uusi tunneli on onneksi rauhoittanut tiellä liikenteen vähiin. Tie mutkittelee Kotorinlahden rantaa pienten poukamien ja vanhojen kylien läpi valokuvauksellisissa maisemissa.

Kotorista on lahtensa ansiosta tullut yksi Adrianmeren suosituimmista risteilyalusten pysähdyspaikoista. Lisäksi Kotorissa on vanha kaupunki, joka tosin ei vedä näyttävyydessä vertoja Kroatian Dubrovnikin vanhalle kaupungille. Mutta sieltä joka tapauksesta löytyy tunnelmallisia aukioita sekä pikkukujia historiaa janoaville.

Montenegrosta kohti Kosovoa ajaessamme pysähdyimme myös välipalalla pääkaupungissa Podgoricassa. Viehättäviin rantakaupunkeihin tottuneelle kaupungin yleisilme oli kuitenkin hyvin ankea, ja burekin syönnin jälkeen matka jatkui hyvin nopeasti. Tietenkin voi olla, ettemme keskustassa vain osanneet etsiä viehättäviä puistoja tai muita kaupungin parhaita puolia, mutta voinee sanoa, että ainakaan ohiajajalle kaupunki ei osaa näyttää parhaita puoliaan.