Maailman ympäri, päivät 63-65: Australian henkeä etsimässä

Aurinkoinen sunnuntai toivotti meidät tervetulleeksi Australiaan. Nähtävyyksien kiertäminen oli hyvä aloittaa siis Bondi Beachilta. Se oli pienen kävelymatkan päässä kämpästämme. Ilma oli houkutellut paikalle myös melkoisen joukon sunnuntain viettäjiä. Ranta on legendaarinen varsinkin lainelautailijoiden parissa. Uimarin kannattaa varoa rannan virtoja ja aaltoja. Tyydyimmekin istuskelemaan ja nauttimaan rannan tunnelmasta. Toisaalta meitä ihmetytti, ettei rannalla näkynyt pukukoppeja. Emme siis olisi päässeet vaihtamaan uimahousuja päälle, vaikka olisimme halunneet uimaan. Netin puutteeseen toi helpotusta alueen ilmainen wifi-verkko ja tunnelmia pääsi jakamaan suoriltaan verkkoon.

Ranta ja läheiset rantakadut pursusivat nuoria ihmisiä ja turisteja. Kesä oli kauneimmillaan ja rantatunnelma huokui iloisista ihmisistä, jotka ottivat sekä selfieitä että pyysivät vastaantulijoita ottamaan kuvia itsestään. Rannalla oli myös hengenpelastajia, joista osa tähyili merelle ja osa poseerasi yhteiskuvissa rannalle tulijoiden kanssa. Tuulet eivät ilmeisesti nostaneet aaltoja surffareiden kaipaamiin mittoihin, vaan he kelluivat lähinnä lautoineen kauempana merellä ja vain harvoin joku nousi lautoineen laineita kesyttämään.

Rannalta palattuamme emme kauaa netittömässä kämpässä viihtyneet, vaan meidän piti käytännön asioita päästä hoitamaan ja tietoa etsimään netin ääreen. Olimme jo lauantaina käyneet kauppareissulla lähellä olevassa Bondi Junctionin ostoskeskuksessa ja siellä oli myös ilmainen verkko käytettävissä. Niinpä palasimme sinne auringolta suojaan ja etsimään hieman tietoja seuraavien päivien vierailukohteista.

Illalla lähdimme vielä iltakävelylle kämppämme lähikulmille. Kävelyllä ohitimme myös läheisen Cooper Parkin sisäänkäyntiä reunustavat kivet ja ajattelin aamulenkillä palata tutkimaan puistoa tarkemmin. Puistossa lenkkeilystä tulikin hyvä aamun avaus neljäksi seuraavaksi aamuksi. Jo maanantai-aamuna huomasin, että puisto oli rauhallinen ja siellä riitti erilaisia reittejä rankkoine ylä- ja alamäkineen kierreltäväksi. Polut olivat osa kapeita ja osa leveämpiä. Purot ja pienet vesiputoukset solisi ja tunnelma keskellä kaupunkia oli kuin metsässä olisi ollut.

Maanantaina lähdimme myös etsimään niitä pakollisia Australian luonnon eläimiä, joitai maassa oli pakko nähdä. Ajoimme Featherdalen villieläinpuistoon, joissa oli nähtävänä sekä kengurut että koalat. Koala on kyllä maailman söpöin eläin! Harmi vain, että päivä oli niin kuuma, että koalat viihtyivät puissa nukkumassa eivätkä paljoa liikkuneet. Kenguruista rohkeimpia pääsimme sentään silittämään. Puistossa oli myös dingoja, pingviinejä, vallabeja ja muita eläimiä liskoista maatilaneläimiin ihmeteltävinä.

Muutaman tunnin jälkeen päätimme jatkaa matkaamme vielä kauemmaksi. Otimme suunnaksi Katoomban ja Siniset vuoret. Katoomban Scenic Worldissa on mm. maailman jyrkin junanrata. Lisäksi upeita maisemia voi ihailla niin köysiradalta kuin kiskoköysiradaltakin. Tulimme paikalle auttamattoman myöhään, että olisimme ehtineet tutustumaan alueeseen kunnolla, mutta maksoimme kuitenkin sisään ja reissasimme ensin kanjonin yli köysiradalla edes-takaisin. Sen jälkeen kiiruhdimme junan kyydissä alas laaksoon. Alhaalla menimme suoraan odottamaan viimeistä junaa, jolla pääsimme vielä ylös laaksosta. Puiston mentyä kiinni ajoimme vielä kanjonin toiselle puolelle näköalapaikalle, Echo Pointille, josta näki vielä kiviset kolme sisarta ja laakson takaa kajastavat siniset vuoret. Päivä oli ollut pitkä ja paluumatkaa ajoimme parisen tuntia. Matkalla kävimme nappaamasta ruokaa KFC:stä. Nälissämme tilasimme aivan liikaa syötävää ja kotiin viemisiksi jäi vielä reippaasti ruokaa.

Tiistaina otimme autoilun suhteen hieman rauhallisemmin. Ajelimme meren rannalla ja tutustuimme Sydneyn lahden suuhun Dover Hightseilta aina Camp Covelle asti. Jyrkät seinämät suojaavat Sydneyn satamaa Tyynenmeren aallokolta. Jyrkänteet ovat myös suosittuja itsemurhapaikkoja ja reunoilla onkin paljon sekä muistolaattoja että auttavien puhelinnumeroiden numeroita. Alueella on mukavia piknikpaikkoja, kivoja rantoja ja näkymät satamaan ja kaupunkiin ovat upeat. Rannalla voi nauttia hiekkarannoista ja ihastella ohittavia laivoja.

Näiden muutaman päivän etsinnän perusteella resepti Autralian henkeen tuntuu olevan rentoutta ja söpöyttä, jylhiä maisemia ja koskettavia tarinoita maustettuna tuttavallisuudella, omalaatuisuudella ja lämmöllä.

Maailman ympäri, päivät 61-62: Ukkosmyrskyjä Uudesta-Seelannista Sydneyyn

Perjantain olimme suunnitelleet rauhalliseksi päiväksi. Lauantaina oli edessä matkailuauton luovutus ja lento uusiin maisemiin, joten piti järjestellä matkalaukkuja ja huoltaa matkailuautoa luovutuskuntoon. Tämän lisäksi ehdimme rennon ulkona nautitun aamiaisen jälkeen tehdä kävelyretken rantaa pitkin. 

Clarks Beachilta avautui näkymät aina Aucklandiin asti. Ranta ei ollut ihan yhtä upea hiekkaranta, mihin olimme saaren itärannikolla tottuneet, mutta tuntui silti suositulta ja halutulta alueelta, koska siellä täällä rakennettiin uusia huviloita rannalle. Ja olihan vieressä paikallinen pursiseura ja golf-kenttä, joten aktiviteetteja alueelta löytyi. Mekin päätimme ottaa kierroksen golfia, tosin minigolfin muodossa leirintäalueen hieman aikaa nähneellä ja muhkuraisella betoniradalla. Mielestäni pallo pomppi radalla jo hieman tuurinkin mukaan, mutta toki tämä voi olla vain hävinneen pelaajan katkeraa tilitystä radan heikkokuntoisuudesta. Minigolfia lopetellessamme alkoi sade ja loppupäivän tuli ensin kuuroja silloin tällöin. Lopulta sadekuurot yltyivät ukkoskuuroiksi asti. Muutaman kerran jyrähti todella lähellä ja saimmekin lauantaina ensi kuulla ja lopulta lähtiessämme nähdä, että salama oli iskenyt puuhun vain muutama sata metriä leirintäalueen viereen. Ei siis ihme, että myös leirintäalueen nettiyhteyden olivat menneet poikki perjantai-iltana, eivätkä palautuneet kuntoon lähtöömme mennessä.

Lauantaina olimme saaneet itsemme ja auton lähtövalmiiksi aamu-kymmeneen mennessä ja tunnin verran ajoimme vuokrausfirmaan. Auton luovuttaminen meni sujuvasti ja vuokrausfirmasta oli järjestetty ilmainen bussikyyti lentokentälle. Oli aika jättää Uusi-Seelanti taakse ja jatkaa matkaa Australian Sydneyyn. Qantaksen lennot tuntuivat olevan Australiaan hieman myöhässä, mutta lopulta pääsimme matkaan. Sain lennon ajaksi viereeni mukavan uusiseelantilaisrouvan, joka oli menossa lapsiaan tervehtimään Australiaan. Hän oli kiinnostunut kaikesta Uudessa-Seelannissa näkemästäni ja ylisti itsekin maataan. Ensi kerralla minun pitäisi kuulemma käydä ehdottamasti Eteläsaarella.  Lennolla ehdin katselemaan myös Jasper Pääkkösen tähdittämän ”BlacKkKlansman”-elokuvan, joka oli varsin vaikuttava ja nykyaikaan viittaava kannanotto.

Sydneyssä riehui ukkosmyrsky, jonka vuoksi olimme lopulta laskeutuessamme jo tunnin myöhässä. Koska ukkonen vielä riehui lentokentän päällä, niin jouduimme odottelemaan koneessa vielä hetken maahan pääsyä. Maahantulomuodollisuudet menivät yllättävän nopeasti. Maahantulokortteihin olimme kertoneet käyneemme patikoimassa Uudessa-Seelannissa, mutta se ei onneksi vaikeuttanut tai hidastanut maahan pääsyä. Korteissa painotettiinkin, että kannattaa olla ennemmin rehellinen kuin salata jotain vaikeuksien pelossa. Lentokentällä meitä odotti vuokra-auto ja onneksi ilmakin oli hieman selkeytynyt. Kaupassa käynnin ja majoittumisen jälkeen uuteen AirBnB-majapaikkaamme ilta hämärtyi sateen alkaessa uudelleen. Kämppämme sijaitsi Bondin alueella. Valitettavasti emäntämme oli ilmoittanut ennen saapumistamme, ettei asunnossa olisikaan toimivaa internet-yhteyttä, kuten oli pitänyt. Uudessa-Seelannissa alkanut rajoitettu yhteys nettiin siis jatkui, ja pakollisiin surffailuihin käytimme mukanamme ollutta maksullista SkyRoamia.

Maailman ympäri, päivät 58-60: Luonnon ilotulitusta

Tiistain tihkuisessa aamussa lähdimme Papamoasta kohti saaren sisäosaa. Eteen tuli jälleen mielenkiintoisia paikkoja, kuten Te Puke, joka on julistautunut koko maailman kiwi-hedelmä-pääkaupungiksi. Lähestyessämme Rotoruan kaupunkia alkoi tien varressa näkymään runsaasti mainoksia erilaisista turistikohteista, joissa voisi ihailla Uuden-Seelannin luonnon ihmeellisyyttä ja runsasta vulkaanista toimintaa. Myös meidän oli tarkoitus tutustua sellaiseen kohteeseen, ja vierailupaikaksemme olimme valinneet Waimangun vulkaanisenlaakson. Luvassa oli patikointia ja kävimmekin matkalla ostamassa sadeviitat sateen varalta. Perillä kuitenkin sade oli onneksemme tauonnut.

Waimangun laakson läpi patikoimiseen sai helposti menemään muutaman tunnin. Alue on vulkaaniselta toiminnaltaan suhteellisen tuore ja syntynyt vasta 1800-luvulla tulivuoren purkauksen jäljiltä. Laaksossa on kuumia lähteitä ja geysereitä joita ihmetellä. Rotomahana-järvellä tehdään myös risteilyitä, ja rannalla voi ihastella mustia joutsenia. Upea Inferno-kraateri nostattaa aika ajoin turkoosin sinistä vettä kraateristaan. Vieressä alempana höyryää omassa kraaterissaan vaikuttava Frying Pan –järvi. Siellä täällä maassa kuplii kuuma vesi maasta, jossa riitti ihmeteltävää. Ilma osasi olla meille suosiollinen, eikä meidän tarvinnut kaivaa sadeviittojamme repusta esille.

Waimangusta lähdimme kohti Taupoa. Pitkän päivän ja patikoinnin johdosta palkitsimme itsemme helpolla ruokailulla paikallisessa McDonaldsissa. Ruokailun ja nopean ruokakauppavisiitin jälkeen ajoimme paikalliselle leirintäalueelle, jossa odotti ihana lämmin suihku. Leirintäalueen henkilökunta neuvoi meille myös auliisti paikallisia nähtävyyksiä. Seuraavana päivänä kävimmekin katsomassa Huka-putouksia, ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Pohjoissaaren länsirantaa.

Keskiviikkona otimme Huka-putousten jälkeen suunnaksi ensin Whanganuin, jonne Tauposta ajettiin Pohjoissaaren ylänköalueen läpi. Whanganuista jatkoimme Egmontin kansallispuistoon, jossa kohosi jylhä ja lumihuippuinen Taranaki-vuori. Kun näimme ensimmäisen vilauksen vuoresta, niin pilvet peittivät sen huipun. Mutta kuin ihmeen kaupalla pilvet kaikkosivat sitä mukaa, mitä lähemmäs vuorta nousimme. 

Kansallispuistossa kohteenamme oli Dawson Falls, jossa vesiputouksen vieressä oli vierailijakeskus ja patikointireittejä. Vierailijakeskuksen vieressä oli parkkipaikka, jossa sai majoittua ilmaiseksi ja sinne saapuessamme siellä olikin kymmenisen autoa, joilla selkeästi oli yöpymisaikeet mielessä. Vierailijakeskus oli jo sulkeutunut, mutta alueella oli wc:t käytössä. Maisemat vuorelle avautuivat huikeina seljenneen taivaan ansiosta. Parkkipaikalta meni useita reittejä läheisille putouksille ja patikoimme lyhimmän reitin kautta ihastelemaan myös vesiputousta. Maisemiltaan yöpaikkamme oli vaikuttavin, mitä olimme Uuden-Seelannin roadtripillämme törmänneet.

Kuten moni parkkipaikkanaapurimme, niin myös mekin nostimme tuolit ja pöydän ulos matkailuautomme viereen ja katoimme illallisen ulos. Illallisen kunniaksi nostimme viinilaseja ja katsoimme auringon viimeisten säteiden nuolevan vuoren rinteitä. Vuoren katselussa oli jotain mystistä ja rauhoittavaa. 

Torstai-aamuna suurin osa parkkipaikkanaapureistamme lähti reippaina aamutuimaan vaeltamaan vuoren rinteille. Meidän piti kuitenkin jatkaa matkaa. Edessä oli pitkä ajomatka kohti Aucklandia ja sen lähellä olevaa Clarks Beachia. Onneksi matkailuauton kanssa voi taukoja pitää suhteellisen vapaasti aina silloin kun siltä tuntuu. Löysimme matkalta oikein mukavan taukopaikan Waitomo Homestead-nimisestä kahvila-ravintolasta, jonka pihalla lämmitimme ensin nuudelit ja sitten menimme sisälle kahville. Yllättävän kivuttomasti meni siis pitkä ajopäiväkin. Saavuimme leirintäalueelle kuitenkin kymmenen minuuttia infon sulkemisen jälkeen, mutta onneksi illalla tulijoille oli jätetty hyvät ohjeet siitä, mihin auton voi jättää yöksi ja kuinka muuten menetellä.

Maailman ympäri, päivät 55-57: Karavaanarit Coromandelilla

Lauantaina aloitimme yhden reissun jännitetyimmän pätkän ja otimme matkailuauton alle. Kokosimme tavaramme kasaan ja hurautimme Uberilla matkailuautojen vuokrausfirmaan, josta olimme varanneet viikoksi kulkupelin. Ensimmäiseksi ilmottauduttiin, ja virkailija tarkisti ajokortin ja luottokortin tiedot. Seuraavaassa pisteessä tulostettiin sopimuspaperit ja testattiin Uuden-Seelannin liikennesäästöjen tuntemus. Kolmas henkilö tuli sitten esittelemään matkailuauton ja saattamaan matkaan. Jokaisessa välissä joutui hieman odottelemaan, joten ehti katselemaan muita matkaan lähtijöitä. Paikalla oli paljon eurooppalaisia ja yllättävän runsaasti ruotsalaisia. Tätä ihmetellessämme eräs perheineen vuoroa odottava mies alkoi puhua meille selvällä suomella. Mies oli alun perin Multialta, mutta asui nykyään perheensä kanssa Ruotsissa. He olivat vuokraamassa matkailuautoa meitä pidemmäksi ajaksi tarkoituksenaan mennä Eteläsaarelle asti. Hekään eivät olleet varanneet vielä yöpymispaikkoja, vaan pyrkivät päivän päätteeksi löytää joltain leirintäalueelta itselleen paikan, kuten mekin olimme aikoneet. 

Kun paperityöt ja auton esittely oli tehty, niin suuntasimme tielle. Itse en onneksi joutunut ajamaan, mutta olin saanut tärkeän tehtävän, eli hokea: ”Vasemmalle, vasemmalle”. Muutaman kilometrin ajomatka paikallisen supermarketin pihaan meni kuitenkin yllättävän hyvin, ja kauppareissun jälkeen lähdimme luottavaisin mielin ajamaan kohti Coromandelin niemimaata, jonka luonnosta olimme kuulleet kehuja. Reilun parin tunnin matka meni ihan sujuvasti. Kohteeksi olimme ottaneet Hahein rannan, jonka leirintäalueella toivoimme olevan tilaa. Vuokrausfirmassa oli saatavilla runsaasti esitteitä, joissa on listaa leirintäalueista ja lisäksi kännykkään on saatavilla useita eri sovelluksia, joissa kerrotaan eri majoituspaikoista. Hahein rannalta löytyikin meille paikka, vaikka emme ihan rantanäkymiä saaneetkaan.

Olimme päättäneet viettää paikassa kaksi yötä, koska lähistöllä oli paljon nähtävää, joissa huominen varmasti vierähtäisi nopeasti. Leirintäalueella oli suihkut, wc:t, keittiö tiskausaltaineen ja myös langaton netti. Suihkuja, vessoja ja tiskausmahdollisuutta ajattelimme hyödyntää niin, ettei meidän tarvitsisi koko ajan olla vaihtamassa matkailuautomme likavesiä. Kokkasimme autolla, mutta astiat tiskasimme sitten keittiöllä. Hahein upean hiekkarannan kävimme testaamassa melkein ensimmäisenä saatuamme automme paikalleen. Ilta meni nopeasti kokatessa ja leirintäalueen menoa ihmetellessä.

Sunnuntai-aamuna heräsimme meille epätyypilliseen tapaan melko aikaisin, koska tarkoituksena oli aloittaa päivä aamiaisen jälkeen patikoinnilla. Reilun tunnin patikointimatkan päästä leirintäalueelta oli Cathedral Cove-niminen niemeen uurtunut tunneli, joka yhdisti lähistöllä olevat kaksi rantaa keskenään. Cathedral Covelle järjestettiin laivalla matkoja sekä kajakkiretkiä, mutta sinne vei myös kävelypolku. Kävelypolku mutkitteli rantakallioilla ylös ja alas. Sään suhteen meillä kävi loistava tuuri, maisemat olivat kauneimmillaan. Patikoitsijalle sää tiesi tosin hikisiä oltavia rappusia kivutessa ylös ja alas.

Patikkaretkeltä selvittyämme aloimme valmistautua päivän toiseen suunniteltuun aktiviteettiin. Laitoimme auton ajokuntoon ja kävin vuokraamassa leirintäalueen kioskista pienen lapion. Lähdimme ajamaan lähettyvillä olevalle Hot Water Beachille, joka nimensä mukaisesti oli täynnä kuumia lähteitä. Laskuveden aikaan rannalle voisi kaivaa itselleen kuopan, johon hyvällä tuurilla virtaisi kuumaa vettä rannalla olevista lähteistä. Sunnuntaina laskuvesi olisi puoli neljältä, joten yritimme olla paikalla hyvissä ajoin eli kahden aikoihin.

Ajoituksemme oli suhteellisen hyvä. Paikalla oli jo ihmisiä, mutta meren vielä laskiessa saimme itsellemme paikan, johon pystyimme johtamaan kuuman lähteen vettä. Tunnin päästä paikka jo kuhisi vapaita paikkoja metsästäviä turisteja. Liian lähelle lähdettä kuoppaa kaivavat saivat huomata, että kuuman lähteen vesi oli todella polttavaa. Myös aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, ja vaikka olimme rasvanneet itsemme huolella, niin päätimme lähteä jo ennen laskuveden alinta hetkeä takaisin leirintäalueelle. llta meni kokkaillessa, leirintäalueella viihtyvien ankkojen kanssa seurustellessa sekä pestessä itsestä ja astioista päivän liat pois.

Maanantaina olikin sitten aika jatkaa matkaa. Olimme koittaneet tutkiskella säätiedotuksia ja päätimme jatkaa Pohjoissaaren itärannikkoa etelään. Viikolle oli luvattu koko saarelle hyvin epävakaista säätä, mutta yritimme löytää paikat, joissa olisi ennustuksissa vähiten vesitippoja. Halusimme myös kokeilla ilmaista leiriytymistä, joka oli Uudessa-Seelannissa sallittu varsin monessa paikassa. Jätimme siis Coromandelin niemimaan taakse ja otimme suunnaksi Taurangan vieressä olevan Papamoa Beachin. Siellä rannan varrella oli useammalla parkkipaikalla mahdollista ilmainen leiriytyminen.

Ajoa matkalla oli jälleen reilut pari tuntia ja kävimme myös kaupassa täydentämässä matkailuauton jääkaappia. Matkan varrella Bay of Plentyn rannikkoa ajaessa oli myös hauskoja paikkoja. Opimme esimerkiksi, että Katikati-niminen paikkakunta on Uuden-Seelannin avokado-pääkaupunki. Perillä Papamoa Beachin parkkipaikoilla leiriytyminen on sallittu vain muutamalle matkailuautolle ja ensimmäisellä käymällämme parkkipaikalla ei vapaita yöpymispaikkoja enää ollut. Toisella meitä lykästi ja toinen parkkipaikan paikoista oli vapaa. Ehdimme hyvin rannalle nauttimaan auringosta. Muutaman tunnin päästä saapumisestamme sadepilvet kuitenkin tavoittivat majapaikkammekin ja illan saapuessa alkoi vesisade ja me vetäydyimme rannalta auton suojiin.