Maailman ympäri, päivä 19: Brasilialainen pyhäinpäivä

Perjantaina aamiaisen jälkeen otin uuden yrityksen postitoimistoon pääsemiseksi. Onni ei ollut tälläkään kertää myöden. Postin ovi ei pelkästään ollut kiinni, vaan sen eteen oli vedetty peräti metallisäleikkö. Ihmettelin asiaa ja katselin ympärille. Huomasin, että noin puolet liikkeistä oli kiinni. Päätin vielä kysyä asiaa postikortteja myyvästä kioskista, tietäisivätkö he jotain muuta tapaa postimerkkien metsästämiseen. Vastaus oli, että postitoimistoimisto olisi ratkaisu, mutta se on tänään kiinni. Tarkempi Googlailu kertoi postien aukioloajoista, että "All Souls Day" voi vaikuttaa niihin. Perjantai oli siis paikallinen pyhäinpäivä, halloween tai vastaava.

Ilma oli kuuma, mutta parin Auringon porotus kilpistyi pieneen pilviverhoon. Päätimme lähteä pyöräilemään, koska lähistöllä oli useita BikeRion pyörätelinettä. Copacabanan alueella pyörien kierto telineissä oli suurta, ja sai piti tarkkaan katsoa sovelluksesta, että oliko pyöriä saatavilla vai ei. Saimme lähitelineestä kuitenkin pyörän ja ajoimme kohti rantaa. Huomasimme, että osa rannan autojen ajokaistoista oli suljettu ja tilalle oli päästetty kävelijät ja pyöräilijät. Tämäkin järjestely oli ilmeisesti juhlapyhän syytä ja ansiota.

Ihmiset olivat iloisina vallanneet autoilta lisätilaa. Meilläkin oli nyt hyvin tilaa ajaa rinnakkain ja pystyimme samalla jopa keskustelemaan ajaessamme. Pyöräilimme yhtä soittoa Copacabanan toiseen päähän, jossa ihailimme rantaa vaihteeksi toisesta näkökulmasta. Paluumatka meni kummastellen naamiaisasuisia jalankulkijoita, joita selvästi alkoi kerääntymään enenevissä määrin rantakadulle. Jätimme pyörät samaan telineeseen, mistä olimme ne ottaneetkin ja lähdimme kävelemään Ipaneman suunnalle kauppaan. Kaupassa leipätiskin myyjä palkitsi hymyillen urhoolliset yritykseni tilata lounasleipämme portugaliksi ilmaisilla maistiaisilla juustoleipäpalleroilla.

Lounaan jälkeen päätimme vielä pulahtaa Atlanttiin. Jotta pääsisimme yhdessä uimaan, niin otimme vain pyyhkeet mukaan ja avaimen jätimme talomme ovimiehellä. Tällä kertaa aallot olivat suhteellisen rauhallisia eikä uiminen tuottanut vaikeuksia rauhallisessa aallokossa. Uintiretken jälkeen. Uinnin jälkeen alkoi huomisen lähdön valmistelun pyykkäämisellä ja itse paneuduin blogin ajantasalle saattamiseen. Seuraavasta päivityksestä sitten ei olekaan tietoa, milloin sen saan tehtyä. Mutta varmasti palaan matkamme vaiheisiin täällä.

Illalliselle menimme vielä rantatien varrella olevaan Manoel & Joaquim -ketjun ravintolaan. Otimme possua brasilialaisittain kahdelle ja eteemme kiikutettiin valtava määrä ruokaa: riisiä, ranskalaisia, valtava kasa lihaa ja grillattua ananasta, sekä lisäksi paikallista lisuketta. Ruoka-överit siis oli kohtalonamme jo toisena iltana peräkkäin. Lähdettyämme kiersimme muutaman rannalle pystytetyn myyntikojun kautta ostimme hieman matkamuistoja. Aloimme myös miettimään saamaamme laskua ruuasta. Olin kummastellut ruoan edulisuutta ja päädyimme siihen, että tarjoilija oli saattanut veloittaa meiltä vain yhden henkilön annoksen hinnan kahden sijaan. Tai sitten heillä oli joku erikoistarjous annoksestamme. Asunnossa odotti rento ruuansulattelu ja lopulta yöunet.

Maailman ympäri, päivä 18: Rio ohoi, pääsinkö kauas kotoa?

Matka on jo siinä vaiheessa, että päivät alkavat mennä sekaisin keskenään. Kuvia tulee napsittua vähemmän, kun jokainen asia ei enää ole Riossa niin uutta ja ihmeellistä. Kun Rion jälkeen on edessä etappi, jolla pääsen harvemmin päivittämään tätä blogia, niin alan blogissanikin luultavimmin kohta yksittäisten päivien sijasta tekemään useamman päivän kattavia kirjoituksia.

Aamulenkki Copacabanalla, sillä oli hyvä aloittaa myös torstai. Päässä pyöri paljon asioita, joita lenkillä on hyvä koittaa saada päänsä sisällä järjetykseen. Tällä kertaa aamulenkille lähtiessäni valmistauduin hieman paremmin Rion kuumuuteen enkä haukannut ihan niin kunnianhimoista palaa Copacabanasta juostavaksi, joten ajatustyökin sujui juostessa paremmin. Matkan edetessä oli monta kertaa miettinyt, että onko reissuun lähteminen kannattanut ja oletko saanut siltä, mitä olen halunnut. Matkan tavoitteena oli kerätä voimia ja ottaa etäisyyttä arkeen Suomessa. 

Täysin irtaantuminen ei luonnollisesti ole tähän mennessä vielä onnistunut. On asioita, jotka olisi voinut miettiä, järjestää ja sopia paljon paremmin ennen lähtöä koti-Suomessa. Matkalla kun sitten on hieman voimaton ja helpommin stressaantunut tunnelma, jos koti-Suomessa ilmenee pieniäkin ongelmia. Vinkkinä pitkälle matkalle lähteville voikin antaa, että lähtiessään kannattaa erilaisiin järjestelyihin miettiä vähintään se B-suunnitelma, ellei jopa C-suunnitelmakin, etteivät asiat Suomessa ole yhden kortin varassa. Pelkästään kaukana oleminen ei siis välttämättä tuo etäisyyttä ja rauhaa arkisista asioista. Tieto lisää sanonnan mukaan tuskaa. Saa nähdä miten, miten edessä olevat pari viikkoa paljon rajallisempien internetyhteyksien äärellä edesauttaa minua itseäni päremmin etäisyyden löytämiseen. 

Toisaalta takana on hienoja hetkiä, joista ehdottomasti yksi oli se hetki, kun upotin varpaani ensimmäistä kertaa Copacabanan hiekkaan. On uskomaton tunne, kun kuvista tutut paikat pääsee kokemaan omin silmin kaikki aistit auki äänineen ja tuoksuineen. Kokea se, mitä kuvat ei kerro kaupustelijoiden huudoista, rantakadusta mosaiikkipäällysteen tunteesta kenkien alla ja innosta, joka huokuu täydellistä aaltoa metsästävistä lainelautailijoista. Nähdä miten rannan henki muuttuu päivän mittaan, miten se herää auringonnousuun lenkkeilijöiden vallatessa sen, kunnes auringonpalvojat saapuvat nauttimaan keskipäivän auringosta. Ja miten lopulta illalla siitä kuoriutuu turistikatu, jossa kaikki on kaupan ja baareissa kaikuu samba.

Aamulenkin ja aamiaisen jälkeen lähdimme aistimaan lisää rannalle aurinkorasvan tuoksua ja aaltojen kohinaa. Hakeuduimme saman tuolinvuokraajan luokse kuin edellisenä päivänä. Uimassa kävimme vuorotellen, koska emme uskaltaneet jättää tavaroitamme vartioimatta, vaikka sitä olikin hyvin vähän mukana rannalla. Hetken päästä keskiviikolta tuttu suomalaispari saapui myös paikalle, heilautimme kättä tervehdykseksi, mutta uudelleen emme keskusteluun hakeutuneet. Suomen puhuminen vieraiden kanssa tuo Rion kuitenkin ehkä liian lähelle koti-Suomea.

Muutama tunti rannalla aurinkoa palvoen ja meressä aaltojen kanssa taiteillen toi virtaa kotitöihin. Huoneistossamme oli pyykkikone, jossa oli kätevä pyöräyttää koneellinen silloin tällöin. Pesuohjelmat tosin kestivät tuskastuttavan pitkään. Lähdin yksin etsimään lähintä postitoimistoa koneen pyöriessä, mutta harmikseni saavuin paikalle pari minuuttia yli viiden, jolloin vartija oli laittanut jo oven lukkoon, eikä suostunut sitä minulle avaamaan. Hän päästi vain sisällä olevia asiakkaita ulospäin.

Kun pyykit oli levitetty kuivumaan, niin oli illallisen aika. Naapurikorttelin kiinalaisesta ravintolaista avautui upea näkymä tummenneelle Copacabanalle. Annokset olivat huimia, ja vedimme sellaiset ruoka-överit, että illallisen jälkeen loppuilta meni kämppämme sohvalla ruokaa sulatellen ja Ticket-to-Ride –peliä iPadilla pelaillen.

Maailman ympäri, päivä 17: Maisemien ihastelua

Aamulenkki Copacabanalla houkutteli ja kun sain silmät auki, niin oli aika lähteä testaamaan Paraguaysta ostettuja juoksukenkiä. Aamuaurinko paistoi suoraan siniseltä taivaalta itään aukeavalle rannalle ja imi lenkkeilijästä hyvin nopeasti mehut. Olin iloinen, että päivästä oli tulossa helteinen, mutta satunnaiselle hölkkääjälle se tiesi hikisiä paikkoja. Aamureippailun ja aamiaisen jälkeen tuntui kuitenkin löytyvän ihan uudella tavalla virtaa turistileikkeihin. Olimme nimittäin päättäneet lähteä Sokeritoppavuorelle.

Uber vei taas kätevästi kaapeliköysivaunun lähtöasemalle. Paikalla ei ollut onneksemme ruuhkaa kamerunilaista jalkapallojoukkuetta lukuun ottamatta ja automaatilta saimme ostettua liput ilman jonotusta ja hinta oli R$ 99/henkilö. Menimme jonoon odottamaan seuraavaa lähtevää vaunua, joita lähtee 20 minuutin välein ja mahduimme mukaan siihen helposti. Ajoituksemme oli siis loistava vierailulle.

Köysirata koostuu kahdesta osasta, johon kumpaankin meidän ostamat liput oikeutti. Ensimmäinen osuus vie Morro da Urcan huipulle, josta avautuu jo ihan hyvät näkymät. Morro da Urcan toiselta puolelta lähtee toinen köysirata Pão de Açucarin laelle. Kummallakin laella oli matkamuistokauppoja ja kahviloita. Lakien reunoilla oli myös rauhallisia polkuja kasvillisuuden suojassa, joissa pystyi bongaamaan liskoja ja vieraslajina seudulle asettautuneita pikkuapinoita. Alueella sai kierrellä vapaasti ja omaan tahtiinsa. Aikaa ylhäällä olisi saanutkin kulumaan vaikka kuinka paljon, varsinkin kun meillä oli pilvetön sää ja maisemat huikeat. Köysiratalippu tulee kuitenkin säilyttää tallessa itsellään koko ajan. Jokaiselle etapille köysiradan vaunuun noustessa kyytiin pääsi vain lippua näyttämällä, myös alaspäin lähtiessä.

Köysiratareissu oli todella hintansa arvoinen ainakin meille. Jälkikäteen katsoimme Youtubesta unohtumattoman kohtauksen 007 – Kuuraketti –elokuvasta, jossa James Bond taistelee Rautahampaan kanssa köysiratavaunun katolla. Nykyään vaunut ovat tukevampaa mallia, vaikka kyllä nekin hieman heijaavat varsinkin pysähtyessään pääteasemilleen. Nyt elokuvan maisemat Rion rantoineen ja Kristus-patsaineen ovat meille tuttuja ja paikan päällä nähtyjä.

Uberilla kämpälle, aurinkorasvaa iholle ja rannalla, se oli seuraava suunnitelma. Rannalla vuokrasimme tuolit hintaan R$ 5/tuoli. Tarvittaessa tuolinvuokraajat hoitivat myös tarjoilut paikalle rantabaareista. Ympärillä oli treenattuja lihaksia, minimaalisia bikineitä eli juuri sellaisia maisemia, mitä Copacabanalta, rantojen rannalta saattoi odottaakin. Törmäsimme suomalaiseen pariskuntaan auringon alkaessa jo laskea. He kertoivat olevansa Riossa parisen viikkoa, joista toinen oli jo takana. He kehottivat rannalla varovaisuuteen, koska heidän puhelimensa oli kuulemma jo rannalla varastettu. Tosin he totesivat, että hieman liiallisella alkoholin nauttimisella saattoi olla osuutensa asiassa.

Auringon laskettua kävimme vielä iltakävelyllä Ipaneman puolella. Myös sitä reunustaa siisti kävelytie ihan kuin Copacabanaakin. Rion rantatunnelmassa on jotain mystistä ja hyväntuulista. Samalla elämän raadollisuus on läsnä, kun näet roskista dyykkaavan etsivän illallista ja jättimäiset torakat vilistävät nurkissa. Kertaakaan en kuitenkaan tuntenut oloani uhatuksi iltaisinkaan, vaikka Rion vaarallisuudesta paljon puhutaankin. Kannattaa kuitenkin katsoa, millaisissa maisemissa kaupungissa liikkuu.   

Maailman ympäri, päivä 16: Paluu Rioon

Tiistaina oli aika palata Rio de Janeiroon. Aikaisen aamiaisen jälkeen lähdimme matkalaukkuinemme Uberilla lentokentälle, josta lennon oli tarkoitus lähteä klo 10. Foz do Iguaçun kenttä on pieni ja lähtevien matkustajien matkalaukkujen läpivalaisu ennen lähtöselvitystä tekee kentälle hyvin pitkän jonon kiemurtelemaan pitkin tuloaulaa. Pääsimme kuitenkin ilman ongelmia lentokoneeseemme ja ilmaan. Matka kului nopeasti katsoen LATAMin Latam Play –sovelluksella muutama jakso Frendit –sarjaa. Meillä oli kaksin käytössä varauloskäyntirivin kolme istumapaikkaa, mutta kesken matkaa Frendeihin upottuamme melkein huomaamatta kolmannen paikan oli vallannut muualta siirtynyt matkustaja.

Lento laskeutui Galeãon kansainväliselle lentokentälle, eri kentälle siis kuin mistä lähdimme Foz do Iguaçuun. Lentokentällä otimme paikallisesta pikaruokalasta hieman lounasta, ja sitten aloimme miettiä paluuta kaupunkiin. Koska kolmen matkalaukun kanssa on aina hieman säätämistä pienimpien perus-Ubereiden kanssa, niin ajattelimme kokeilla muutaman euron kalliimpaa UberSelect-autoa isomman auton toivossa. Kuskimme Maria ajoikin paikalle autolla, jonka takakonttiin saimme kaksi kolmesta laukustamme mahtumaan. Otimme suunnan kohti Copacabanaa.

Seuraava majapaikkamme oli AirBnB:n kautta ja oli sijainniltaan melkoinen löytö. Se sijaitsi vain reilun korttelin päässä Copacabanan rannasta ja sen alakerrassa oli supermarket. Talon alakerrassa oli riolaiseen tapaan ovimies, joka hoiti talon ulko-oven avaukset nappia painamalla. Häneltä saimme myös huoneiston avaimen. Kun olimme saaneet matkalaukut huoneistoomme, niin haimme alakerran kaupasta jääkaappiin täytettä. Sitten olikin jo kiire tutustua lähirantaan, legendaariseen Copacabanaan.

Ranta on tuttu kuvista ja lauluista. Silti on uskomaton tunne upottaa varpaat ensimmäistä kertaan rannan valkoiseen hiekkaan. Copacabana vie sydämen välittömästi. Se näytti myös aikailematta meille huonot puolensa. Kaupustelijat haistavat tuoreen turistin jo kaukaa, ja heille esitellään matkamuistoja, taidetta, hattuja, rantaliinoja ja vaikka mitä. Rannalla on tiuhaan rantabaareja ja pysähdyimme yhteen tilaten caipirinhat Copacabanan valloituksen kunniaksi. Jopa baarin pöytään kaupustelijat tulivat kauppaamaan tuotteitaan, ja niiden lisäksi olisi kuulemma löytynyt niin ruohoa kuin kokaiiniakin. Kaikkea todellakin oli tarjolla,

Kun olimme tarpeeksi aistineet kotirantaamme ja ihastelleet tummuvaa iltaa päälle kerääntyvine pilvineen oli aika palata kämpälle iltapalalle ja rauhoittumaan reissauspäivän lopuksi.