Aamulenkki Copacabanalla houkutteli ja kun sain silmät auki,
niin oli aika lähteä testaamaan Paraguaysta ostettuja juoksukenkiä. Aamuaurinko
paistoi suoraan siniseltä taivaalta itään aukeavalle rannalle ja imi lenkkeilijästä
hyvin nopeasti mehut. Olin iloinen, että päivästä oli tulossa helteinen, mutta
satunnaiselle hölkkääjälle se tiesi hikisiä paikkoja. Aamureippailun ja
aamiaisen jälkeen tuntui kuitenkin löytyvän ihan uudella tavalla virtaa
turistileikkeihin. Olimme nimittäin päättäneet lähteä Sokeritoppavuorelle.
Uber vei taas kätevästi kaapeliköysivaunun lähtöasemalle.
Paikalla ei ollut onneksemme ruuhkaa kamerunilaista jalkapallojoukkuetta lukuun
ottamatta ja automaatilta saimme ostettua liput ilman jonotusta ja hinta oli R$
99/henkilö. Menimme jonoon odottamaan seuraavaa lähtevää vaunua, joita lähtee
20 minuutin välein ja mahduimme mukaan siihen helposti. Ajoituksemme oli siis
loistava vierailulle.
Köysirata koostuu kahdesta osasta, johon kumpaankin meidän ostamat liput oikeutti. Ensimmäinen osuus vie Morro
da Urcan huipulle, josta avautuu jo ihan hyvät näkymät. Morro da Urcan toiselta
puolelta lähtee toinen köysirata Pão de Açucarin laelle. Kummallakin laella oli
matkamuistokauppoja ja kahviloita. Lakien reunoilla oli myös rauhallisia
polkuja kasvillisuuden suojassa, joissa pystyi bongaamaan liskoja ja
vieraslajina seudulle asettautuneita pikkuapinoita. Alueella sai kierrellä
vapaasti ja omaan tahtiinsa. Aikaa ylhäällä olisi saanutkin kulumaan vaikka
kuinka paljon, varsinkin kun meillä oli pilvetön sää ja maisemat huikeat. Köysiratalippu
tulee kuitenkin säilyttää tallessa itsellään koko ajan. Jokaiselle etapille
köysiradan vaunuun noustessa kyytiin pääsi vain lippua näyttämällä, myös
alaspäin lähtiessä.
Köysiratareissu oli todella hintansa arvoinen ainakin
meille. Jälkikäteen katsoimme Youtubesta unohtumattoman kohtauksen 007 –
Kuuraketti –elokuvasta, jossa James Bond taistelee Rautahampaan kanssa
köysiratavaunun katolla. Nykyään vaunut ovat tukevampaa mallia, vaikka kyllä
nekin hieman heijaavat varsinkin pysähtyessään pääteasemilleen. Nyt elokuvan
maisemat Rion rantoineen ja Kristus-patsaineen ovat meille tuttuja ja paikan
päällä nähtyjä.
Uberilla kämpälle, aurinkorasvaa iholle ja rannalla, se oli
seuraava suunnitelma. Rannalla vuokrasimme tuolit hintaan R$ 5/tuoli.
Tarvittaessa tuolinvuokraajat hoitivat myös tarjoilut paikalle rantabaareista. Ympärillä
oli treenattuja lihaksia, minimaalisia bikineitä eli juuri sellaisia maisemia,
mitä Copacabanalta, rantojen rannalta saattoi odottaakin. Törmäsimme suomalaiseen
pariskuntaan auringon alkaessa jo laskea. He kertoivat olevansa Riossa parisen
viikkoa, joista toinen oli jo takana. He kehottivat rannalla varovaisuuteen,
koska heidän puhelimensa oli kuulemma jo rannalla varastettu. Tosin he
totesivat, että hieman liiallisella alkoholin nauttimisella saattoi olla
osuutensa asiassa.
Auringon laskettua kävimme vielä iltakävelyllä Ipaneman
puolella. Myös sitä reunustaa siisti kävelytie ihan kuin Copacabanaakin. Rion
rantatunnelmassa on jotain mystistä ja hyväntuulista. Samalla elämän
raadollisuus on läsnä, kun näet roskista dyykkaavan etsivän illallista ja
jättimäiset torakat vilistävät nurkissa. Kertaakaan en kuitenkaan tuntenut
oloani uhatuksi iltaisinkaan, vaikka Rion vaarallisuudesta paljon puhutaankin.
Kannattaa kuitenkin katsoa, millaisissa maisemissa kaupungissa liikkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti