tiistai 27. marraskuuta 2018

Maailman ympäri, päivä 41: Shoppailua Cuscossa vakuutusyhtiön piikkiin


Lauantai alkoi paljon kiireettömämmin kuin perjantai. Ei ollut kiire mihinkään, eikä oikein olisi ollut vaatteitakaan tehdä ihan mitä vain. Hotellin tarjoama aamiainen oli varsin sympaattinen ja runsaampi mitä olimme odottaneet. Kahvi oli kylmää, mutta mehu erinomaista ja henkilökunnan tuoreeltaan puristamaa. Jäimme aamiaisen jälkeen aamupäiväksi huoneistoomme odottamaan uutisia Peruvianilta matkalaukkujemme kohtalosta. La Pazista tulee yksi Peruvianin lento päivässä, joten toivoimme, että matkalaukkumme olisi tämän päivän lennolla mukana. Näin ei kuitenkaan lopulta ollut tietojen mukaan, jotka saimme viestittelyssä lentoyhtiön yhteyshenkilön kanssa. Hän lopulta tiesi kertoa, että laukut tulisivat vasta sunnuntaina kello yhdeksältä aamulla Cuscoon, joten sunnuntain Machu Picchun retkeämme varten meidän tulisi hankkia sopivat varusteet tänään.

Internetissä seikkailemalla löysimme ostoskeskus Real Plazan. Se olisi alamäkeä käveltynä ihan kävelymatka päässä huoneistostamme. La Pazissa ja Cuscossa emme liiemmältä olleet suuriin ja länsimaisiin ostoskeskuksiin törmänneet, joten tartuimme tilaisuuteen ja lähdimme kävelylle ostoskeskusta kohti. Tulosuunnastamme katsoen ostoskeskus ei näyttänyt ostoskeskukselta, vaan paikallisen K-Raudan sisäänkäynniltä vieden suoraan keskelle kaakeleita ja wc-pönttöjä. Kävelimme liikkeen läpi lopulta päätyen itse kauppakeskukseen, jossa sitten olikin varaa valita eri liikkeistä. Valitsimme kattavimmalta vaikuttavan Oechsle-nimisen liikkeen, josta sitten tuntuikin löytyvän kaikki akuutisti tarvitsemamme. Onneksi oli sopivasti Black Fridayn jälkeinen lauantai, niin alennuksetkin olivat tuntuvia, eikä Perun hintataso muutenkaan ollut mikään kohtuuttoman kallis, ennemminkin edullinen. Toisaalta myöhemmin vakuutusyhtiön ehtoja lukiessamme varmistuimme siitä, että shoppailut menisivät heidän piikkiinsä, joten hinnalla ei niin olisi ollut väliäkään.



Itselleni mukaan tarttui Machu Picchua varten kengät, koska lenkkarini oli matkalaukussa eikä reippailu kevyillä, hieman jo rikkinäisillä ja liukkailla tennareilla olisi ollut järkevää. Puhdas t-paita ja sukat tulivat luonnollisesti jo tarpeeseen ja lisäksi ulkoiluun sopivat housut oli ostettava, koska ajatus koko päivän reippailusta ainoista mukanani olevissa pitkissä housuissa eli farkuissa vain ahdisti, varsinkin Zaandamilla tapahtuneen farkkujen repeytymis-episodin vuoksi.



Lounasta etsimme Real Plazan lukemattomista pikaravintoloista ja päädyimme Allyku-nimiselle tiskille tilaamaan. Ottamamme Trio Allyku –annos oli meille kahdelle meidän nälkään osin aivan liian suuri. Saimme kuitenkin annokseen kuuluneen riisin ja kanat kätevästi pakattua mukaan. Apteekista poikkesimme vielä hakemassa aurinkorasvaa ja ibuprofeiinia huomista retkeä varten. Boliviassa alkaneet Uber-haasteet jatkuivat kauppakeskuksen pihassa ja lopulta päädyimme taksiin, joita olikin reilusti tarjolla.



Takaisin huoneistollemme päästyämme kerroimme henkilökunnalla toimimattomasta tv:stä ja he tulivatkin vaihtamaan digiboxin toimivaan. Muuten ilta meni varsin rauhallisesti. Retken järjestäjältä oli tullut viesti, että meidän tulisi olla heidän toimistollansa jo aamulla kello 3.20, joten lauantai-iltana ei auttanut valvoa saati juhlia. Itseäni hieman pelästyttivät myös vatsavaivat, jotka illalla juoksuttivat vessassa yllättävän monta kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti