Maailman ympäri, päivä 45: Liman suihkulähteet

Machu Picchun retken rypistys tuntui vieneen voimat jo muutamaksi päiväksi. Keskiviikollekaan meillä ei ollut mitään sen kummempaa ohjelmaa mietittynä. Aamiaisen jälkeen otimmekin rauhallisesti, itse soitin WhatAppilla Suomeen kuulumisia vaihtaakseni ja lisäksi kävimme taloyhtiön katolla uima-altaan ääressä loikoilemassa. Sadepilvistä ei ollut vaaraa, sillä jostain olin lukenut Liman olevan maailman toiseksi kuivin pääkaupunki sateen suhteen Kairon jälkeen. Puolisoni oli TripAdvisorista lukenut Liman keskustassa olevasta laajasta suihkulähdepuistosta, jossa myös iltaisin on muutama suihkulähde-esitys. Päätimme, että päivän ohjelmaksi saisi riittää se. Onneksi kummatkin olemme samanlaisia sen suhteen, ettei ohjelmaa tarvitse olla 24/7 ja emme pode syyllisyyttä rauhallisesti otetuista päivistä. Lisäksi puolisoni niskat olivat kipuilleet laivamatkasta lähtien, joten niitä oli turha rasittaa väkisin väännetyllä kaupunkipatikoinnilla.

Illalla otimme sitten Uberin alle. Ensin menimme keskustan RealPlaza-ostoskeskukseen. Liman liikennekulttuuri oli vähintään mielenkiintoinen, liikennevaloja ei kunnioitettu ja jalankulkijoita sitäkin vähemmän. Ruuhkaisimmissa risteyksissä oli liikennepoliisit liikennevalojen lisäksi autoja ohjaamassa ja sumppuja selvittämässä. Lopulta pääsimme perille ja ajattelimme haukata hieman iltapalaa ennen näytöstä. Olimme kuitenkin niin täynnä kämpällä tekemästäni lounaasta, että otimme hieman pepperonirullia ja pienimmän pizzan, mitä ostoskeskuksen pizzatiskillä oli myydä. 

Ostoskeskuksen edessä avautui aukio, jonka alla oli Liman bussiliikenteen keskusasema. Bussit tulivat kuin metrot laiturien eteen ja laiturien lasiovet avautuivat päästäen matkustajat kyytiin. Matkalla keskustaan näkemämme bussit olivat joko tupaten täynnä tai täysin tyhjiä. Välimuotoa ei tuntunut olevat. Julkisen liikenteen suunnittelussa tuntuikin olevan parantamisen varaan. Nousimme taas maanpinnalle kuljettuamme aseman läpi ja koitimme seurata paikallisia autojen väistelyssä teitä ylittäessämme. Kävelimme kansallis-stadionin ohi ja lopulta pääsimme hengissä. Lopulta olimme puiston luona. Paikalliset ohjasivat meidän puiston portille nro 3, jossa lippu puistoon ostettiin. Se maksoi 4 solia (n. 1,05 euroa) henkilöltä.

Puistossa oli kaikenlaisia suihkulähteitä suurista pieniin. Olimme tullet puistoon hieman klo 21 jälkeen ja päivän viimeinen näytös alkaisi klo 21.30. Ehdimme hyvin kiertämään puiston itäisen osan ennen näytöstä. Alueella olisi saanut iltapalaa ruokakojuista ja wc-tilojakin oli runsaasti pitkin puistoa. Kaiuttimista kuulutettiin show’n alun lähestyvän ja ihmiset asettuivat pisimmän suihkulähteen reunustalle seuraamaan esitystä. Siinä oli osittain hyvin perinteistä musiikin tahtiin leikkiviä suihkulähteitä ja osittain vesisumuun heijastettuja erittäin isänmaallisia aiheita. Esityksen jälkeen kävelimme puiston tunnelia pitkin puiston pienempään läntiseen osaan ennen Uberin ottamista takaisin kämppäämme. Liikennekaaos oli hieman helpottanut, mutta Lima ei pikaisella tuttavuudella vaikuttanut mitenkään kaupungilta, jossa olisi helppo ja miellyttävä liikkua. Vaikka emme kauheasti olleet nähneet kaupunkia, niin silti huomista lähtöä odotti ihan hyvin mieli. Ainoa asia, mitä olisi ehkä voinut kokeilla Perussa enemmän, oli perulainen keittiö, joka viime aikoina on tuntunut nousseen trendikkääksi. 

Maailman ympäri, päivät 43-44: Cuscosta Limaan

Maanantain aamiaisen jälkeen jatkoimme rauhassa lepäilemistä. Hotellin netti tökki edelleen ja ilmeisesti oli koko rakennuksessa toimimatta, ja henkilökunta koitti selvittää asiaa käyden meidänkin huoneistossa testailemassa verkkoa. Puolisollani oli nyt vuorostaan vatsa samanlaisessa kunnossa kun itselläni aiemmin, joten hänellä ei ollut kiire minnekään. Minun piti sen sijaan käydä postittamassa Machu Picchusta ostamani kortit Suomeen. Niinpä päivän kääntyessä iltapäivän puolelle lähdin kävelyretkelle Cuscoon. Reitti keskustaan oli helppo ja alamäkeen nopea kävellä. Posti sijaitsi El Sol –kadulla ja olin sen jo pariin otteeseen aiemmin ohittanut, joten löytämisessä ei ollut ongelmia. Parin korttelin päässä oli Wanchaqin tori, jossa ajattelin hieman kierrellä aikani kuluksi.

Torilla oli myynnissä kaikenlaista, itse kiertelin kuitenkin ruokakojujen ympärillä. Hedelmiä, perunoita ja juustoja oli paljon myynnissä. Myyjät olivat pääasiassa sympaattisia mummoja. Välillä ilmassa leijuvat tuoksut muuttuivat hyvinkin karuiksi - varsinkin lihatuotteiden tiskien lähellä. Aluetta sai kierrellä melko rauhassa, vaikka jos jotain jäi hieman pidempään katsomaan, niin kyllä myyjä sen yleensä huomasi ja aloitti espanjankielisen myyntipuheensa. Hetken kapeita torikujia kierrettyäni päästin tehdä päivän eväsostokset kuitenkin ihan normaalissa kaupassa, samassa Orion-supermarketissa, jossa pari päivää sitten olimme ostoksilla. Vaikka en kauheasti iltaa varten evästä ostanutkaan, niin ylämäki hotellille sai hien virtaamaan kassien kanssa kavutessani tien vartta. Hotelli oli kävelyni aikana saanut internet-ongelmansa ratkottua, joten päätimme ottaa illan rennosti kämpässämme. Välillä turisti-vapaat päivät tekevät ihan hyvää, varsinkin edellispäivän Machu Picchu-rutistuksen jälkeen. Surffailimme netissä, tyhjensin Boliviasta ostamani viinipullon ja otimme rennosti lopun päivää. 

Tiistaina oli lähdön ja uuden kaupungin aika. Aamiaisen jälkeen laitoimme kamamme kasaan ja otimme Uberin Cuscon lentokentälle. Cuscosta menee varsinkin LATAMilla lentoja Limaan todella tiiviiseen tahtiin, joten kulkeminen näiden kaupunkien välillä on nopeaa ja helppoa. Lento meni ongelmitta ja tasaisesti, vaikka kapteeni varoittikin mahdollisesta turbulenssista kesken lennon. Jopa matkalaukkumme saapuivat nopeasti laukkuhihnalle, joten oli ilo palata LATAMin siiville. Majoittajamme kanssa olimme sopineet kyydityksen hoitamisesta Liman majapaikkaamme, mutta ketään juuri meitä odottavaa ei vastaantuloaulassa näkynyt. Taksin tyrkyttäjiä kyllä riitti, mutta päätimme luottaa taas Uberiin. Reilun puolen tunnin matkan päässä oli kämppä, jonne kuskimme ei tosin ihan suoraan osannut ajaa. Talossa tervehti ovimiehet ja ohjasivat hissille, joka vei meidät 15. kerrokseen, jossa huoneistomme oli. Kaksion olohuoneen ikkunasta avautui näkymä aina merelle asti ja tuntui hyvälle olla taas meren tasalla. Hengittäminen oli tasaista eikä keuhkot enää pelännyt hapen loppuvan ohuesta ilmasta.

Ensimmäiseksi iski nälkä ja tarve saada hieman vaatteita puhtaaksi. Huoneistossa oli pesukone, emmekä olleet pesseet likapyykkiä sitten laivamatkan. Taloon tullessamme olimme nähneet Uber Eatsin kuljettajan, joten ei muuta kuin sovellusta selailemaan. Olimme lopulta hyvin tylsiä, ja päädyimme McDonaldsin aterioihin ja jatkoimme pyykinpesukoneen opettelua. Kohta meillä olikin pyykki pyörimässä ja vatsa ravittuna. Aurinko alkoi jo laskea mereen, ja mietteet menivät tyhjään jääkaappiin ja tulevaan aamiaiseen. Muutaman korttelin päässä oli Plazavea-ketjun isompi market, jonne lähdimme iltakävelylle. Lentopäivään ei oikein muuta ohjelmaa jaksanut tunkea. Toki illan loppuhuipentumana oli pyykkien kuivumaan nosto. Muuten ilta menikin sohvalla television ja tietokoneen ääressä ennen nukahtamista.

Maailman ympäri, päivä 42: Machu Picchu

Herätyskello oli soimassa kello 2.20, mutta olin noussut jo vessaan kymmenen minuuttia ennen sitä. Siitä suihkuun ja sen jälkeen eväät reppuun. Pientä eripuraa meillä oli pakattavan tavaran määrästä, mutta halusin ehdottomasti meille kummalle oman repun mukaan Machu Picchun reissulle. Meidän oli määrä olla Viajes Pacificon toimistolla klo 3.20 El Sol –kadulla. Retkeen oli kuulunut nouto hotellilta, mutta muutama päivä sitten olin saanut sähköpostin, että meidän hotellimme ei kuulu noutoalueeseen. Retken olin varannut jo syyskuun loppu puolella netistä Viatorin kautta. Viator myy retkiä ympäri maailman ja retket toteuttaa paikallinen toimija, tässä tapauksessa Viajes Pacifico. Viatoriin olin taasen törmännyt TripAdvisorin kautta. Machu Picchulle toteuttaa retkiä moni matkatoimisto Cuscosta, mutta suurin osa kuluista on suhteellisen kiinteitä. Matkan Aguas Calientesiin voi ostaa itse, samoin sieltä bussikuljetuksen Machu Picchulle ja myös pääsylipun alueelle. Kuitenkin oppaan avulla alueesta saa enemmän irti ja säästyy etsimisen ja huolehtimisen vaivalta, kun koko ajan joku on neuvomassa eteenpäin ja hoitaa liput valmiina käteen. Me maksoimme retkestä 300 euroa hengeltä.

Koitimme saada Uberia, mutta sellaista ei kymmenen minuutin odottamisen jälkeen kuulunut. Niinpä menimme hotellimme aulaan. Yksi henkilökuntaan kuuluvista naisista nukkui aulassa ja heräsi meidän saapuessa aulan sohvalta anteeksi pyydellen. Hän soitti meille taksin, joka tulikin viiden minuutin sisällä. Cuscon kaduilla näimme diskojen valojen vielä kutsuvan lauantaina juhlimaan lähteneitä turisteja. Viajes Pacificon toimistolle saavuimme suomalaisille epätyypilliselle tapaan kello 3.23 eli kolme minuuttia myöhässä. Siellä henkilökunta tiesi odottaa meitä ja pyysi odottamaan. Muutaman minuutin kuluttua sisälle tuli nainen, joka antoi minulle kirjekuoren täynnä erilaisia lippuja ja ohjasi ulkona odottavaan minibussiin, jossa jo pari matkustajaa odotti. Bussi kiersi parin hotellin kautta, jotka sijaitsivat muutaman korttelin sisällä Cuscon keskustaa ja noukki kyytiinsä vielä muutaman matkalle lähtijän. Sitten alkoi bussimatka kohti Ollataytambon rautatieasemaa, joka sijaitsi vajaa kahden tunnin ajomatkan päässä. Bussi matkasi pimeässä ja vasta loppumatkasta auringon alkaessa sarastaa näimme, kuinka huikeiden vuorien rinteitä ajoimme.

Cuscossa on myös pari rautatieasemaa, mutta radat ovat niin ruuhkaiset ja varsinkin sadekautena huonokuntoiset, että liikennettä Machu Picchulle hoidetaan myös muilta asemilta. Toisaalta junat kulkevat vain 30-40 km/h nopeudella, joten ajanhukkaa bussikyydistä ei oikeastaan tule. Ollataytambon rautatieaseman porteilla meiltä tarkistettiin kirjekuoresta löytyneet junaliput, joihin oli myös vaunu ja paikka merkittynä. Eteenpäin meitä ohjasi ensin kovaääninen espanjaa puhuva nainen, joka oli espanjankielisen ryhmän opas. Lopulta yhdessä paikalle tulleessa minibussissa oli myös englanniksi ohjaava opas, joka kertasi meille espanjalaisoppaan neuvot. Asemalla oli kahvio, josta sai hyvännäköisiä leipiä sekä siistit wc-tilat. Vaikutti, että vatsavaivat olivat onneksi helpottamassa. Junakin saapui pian aseman eteen ja junan henkilökunta tarkisti vaunuihin nousevien liput ja passit vielä kerran.

Vaunussa oli normaalien ikkunoiden lisäksi myös katossa ikkunat. Viimeisimpänä vaunuun nousi suurehko virolaisryhmä ja juna pääsi matkaan hieman ennen kuutta. Juna kulki jokilaaksoa pitkin loivasti alamäkeen kohti Aguas Calientesia ja matka kesti noin puolitoista tuntia. Junavaunu heilui ja vaappui raiteilla melkoisesti koko matkan. Osa matkustajista koitti torkkua ja osa rupatteli äänekkäästi, varsinkin yhdysvaltalais-kanadalaiset nuoret sekä virolainen seurue. Reilun tunnin junamatkan jälkeen nuo nuoret jäivät pois junan pysähtyessä. Ilmeisesti he olivat vaellusmatkalla ja jatkoivat loput matkasta patikoiden. Hetken päästä juna saapui määränpäähämme Aguas Calientesiin, jossa nousimme junasta ja suuntasimme aidatun asema-alueen porteille. Siellä oli vastassa myös Viajes Pacificon henkilökunta kylttien kanssa ja tapasimme oman oppaamme, Hectorin.

Hector kertoi, että odotamme 15 minuutin päästä tulevaa seuraavaa junaa, jossa on vielä yksi ryhmäläisistämme ja kahdeksalta lähtisimme kohti bussiasemaa. Kiertelimme pikaisesti juna-aseman edessä olevaa tiivistä myyntikojualuetta, jossa vielä suurin osa kojuista oli kiinni. Näimme kylää halkovan kosken, jonka vesi tuli kuumista lähteistä, jonka mukaan paikka oli myös saanut nimensä. Pikaisen wc-käynnin jälkeen asemalla olimme valmiita palaamaan Hectorin luo, ja siellä neljä muuta ryhmäläistä odotti. Hector esitteli itsensä ja kertoi meitä olevan mukavan tiivis seitsemän hengen ryhmä tänään. Pian paikalle saapui seitsemäs ryhmäläinen, mutta hän päättikin liittyä suurempaan espanjankieliseen ryhmään, jonka jäseniin oli ilmeisesti junamatkalla tutustunut. Hectorin jengi oli siis kasassa: kaksi suomalaista, chigagolainen nuoripari sekä kalifornialainen aasialaissukuinen nainen hiljaisen isänsä kanssa.

Linja-autot Machu Picchulle lähtivät pari sataa metriä rautatieasemalta kosken toiselta puolelta. Koska kylässä alkoi hieman tiputella sadepisaroita, Hector kierrätti meidän sadeviittoja kauppaavan katukaupan ohi. Ilmasta päätellen Machu Picchulla sataisi. Itselläni oli päällä hieman vettä pitävä tuulitakki sekä sateenvarjo, ja päätin että niiden on riitettävän. Linja-autojonossa kaivoimme jälleen kirjekuorestamme valmiit bussiliput leimattaviksi ja kerättäväksi. Sitten alkoi matka kohti Machu Picchun ylös vuoren rinnettä pitkin kiemurtelevalla tiellä. Kiemurtelevaa tietä halkoi patikoijien käyttämä reitti portaineen. Hector kertoi matkan kestävän kävellen noin tunnin, mutta kovasti epäilimme riittäisikö tunti jyrkän vuorenrinteen nousemiseen. Bussimatkakin kun otti oman aikansa huipulle ja Machu Picchun porteille.

Ylhäällä satoi jo reippaammin ja Hector johdatti meidät sisääntuloporteille. Passin ja kirjekuoresta kaivetun pääsylipun kanssa asettauduimme jonoon ja hetken päästä olimme sisällä. Hector lähti johdattamaan meidät kohti legendaarista kaupunkia. Nousimme viljelykseen käytettyjen rinneterassien sivustaa kohti inka-tietä, joka inkojen aikoinaan oli toiminut kaupungin sisääntuloväylänä. Ylhäältä avautui myös legendaarinen näkymä, jossa Machu Picchun kaupungin takana nousee Wayna Picchun vuori. Sumu vaelteli korkealla niin, että välillä Wayna Picchu katosi kuin harsoverhon taakse. Hector johdatti meidät kohti kaupungin muinaista porttia ja matkalla pysähtelimme muutamiin paikkoihin ottamaan valokuvia erilaisista kuvakulmista.

Alueella oli sateesta huolimatta satoja turisteja ja lisää tuli koko ajan. Voi vain kuvitella, millainen ruuhka paikassa on sesonkiaikaan. Näimme alueella myös alpakoita - tai niin ainakin luulen, vaikka en tunnista alpakkaa laamasta enkä vikunjasta. Pidimme hetken aikaa sadetta Pyhän Kiven luona ja lainasin käsiään lämmittelevälle chigagolaisnaiselle mukana olleita hansikkaitani. Lämpötila oli suomalaisittain kalsan kesän reilu 10 astetta, joten itse en niitä tarvinnut. Reppuni sisältöineen oli tosin sateessa kastunut melko märäksi, ja esimerkiksi valmiiksi kirjoitetut postikortit olivat kärsineet jo melkoiset kosteusvauriot repun sisällä.

Kun olimme kiertäneet alueella reilun pari tuntia, alkoi Hector johdattaa meitä pikku hiljaa pois. Hän kertoi erilaisia tarinoita ja tarujakin inkoista, olihan hän inkojen sukua. Hector itse puhui myös inkojen ketšuan kieltä ja kertoi isänsä puhuvan vain muutaman sanan espanjaa ketšuanin lisäksi. Sateesta huolimatta aika oli mennyt nopeasti, mutta silti olin sateen huomioiden nähnyt tarpeeksi ja halusin jonnekin kuivattelemaan. Paremmalla ilmalla aluetta olisi varmasti ihmetellyt pidempäänkin. Uloskäynnin kohdalla oli mahdollista leimauttaa passiinsa Machu Picchun leima ja tietenkin sellaisen halusimme. Sen jälkeen jonotimme alas menevään bussiin ja taas lippumme leimattiin bussiin astuessamme. Jono meni nopeasti ja rinteellä kiemurtelevan bussimatkan jälkeen Hector johdatti meidän lounaalle.

Lounas ei kuulunut retken hintaan ja olisimme olleet vapaita valitsemaan minkä ravintolan vain Aguas Calientesin ravintolavalikoimasta. Luotimme kuitenkin Hectorin sanaan, hänen viedessä meidän Full House –nimiseen ravintolaan. Asetuimme koko ryhmä samaan pöytään syömään ja jatkoimme toisiimme tutustumista. Chigagolaisnainen palautti sormikkaani ja oli kiitollinen lainasta. Talo tarjosi meille alkujuomaksi pisco sourit, jotka meiltä oli vielä reissullamme maistamatta. Listalta löytyi kaikkea pizzasta pihviin, mutta me puolisomme kanssa päätimme kokeilla jotain hieman erikoisempaa. Ajattelimme maistaa paikallisia makuja, joten minä tilasin marsua ja puolisoni alpakkaa. Annosten tultua jaoimme sitten nämä annokset. Toisistamme tietämättä olivat samaan päätyneet chigagolaispariskuntakin. Marsu ei ollut mitenkään kummallisen makuinen, vaan sitä olisi voinut maun perusteella kanaksi. Sen sijaan pieniä luita siinä oli todella paljon, joten varsinaista helppoa syötävää se ei ollut. Onneksi olimme ottaneet alpakkaakin, koska se oli herkullista. Alpakka oli tehty mediumiksi ja kävi hyvästä pihvistä. Alpakka siis voitti tämän ruokakokeilun, vaikka marsu varmasti eksoottisuudessaan on hyvä puheenaihe matkakertomuksissa.

Ruoat syötyämme matkaseurueemme hajaantui Aguas Calientesin kaduille. Meillä oli reilu tunti aikaa tutkia kylää ennen junan lähtöä. Nousimme kylää halkovan kosken rantaa pitkin ylös, jossa olisi ollut kuumat lähteet ja kylpylä. Emme kuitenkaan tässä ajassa ajatelleetkaan mennä sinne vaan jatkoimme takaisin rautatieaseman edellä olevalle torille. Jokin matkamuisto ja uudet postikortit pitäisi löytää ennen paluumatkaa. Lopulta sellaiset löytyikin ja jopa kovan tinkaamisen jälkeen. Tarjontaa oli niin paljon, että oli helppo tingata käsin tehdyistä korteista puolet hinnasta pois. Kun omasta mielestä hyvät kaupat oli lyöty lukkoon ja maksettu, niin menimme rautatieasemalle. Porteilla junaliput tarkistettiin ja sen jälkeen ostimme hieman juotavaa junamatkalle aseman myymälästä. Junan lähtö kuulutettiin noin kolmelta ja lähtijät ohjattiin vaunujensa luokse. Edessä oli neljän tunnin junamatka ja paluu oli Cuscon Poroy-asemalle, joka oli vain puolen tunnin ajomatkan päässä Cuscon keskustasta. Päivä oli ollut pitkä, joten junamatka meni torkkuen ja pelaten Ticket-to-Ridea illan hämärtyessä.

Poroyn asemalla meitä oli vastassa Viajes Pacificon edustaja, joka ohjasi meidät oikeaan minibussiin. Jäimme pois El Solilla, Viajes Pacificon toimiston edessä ja tilasimme Uberin hotellillemme. Siellä meitä vastaanottotiskin takana odotti henkilökunnan lisäksi matkalaukkumme, jotka oli vihdoinkin tuotu meille päivän aikana. Peruvian Air Linesin lupaus sunnuntaisesta toimittamisesta oli siis pitänyt paikkansa. Valitettavasti retkemme suhteen ne saapuivat hieman liian myöhään ja edessä olikin korvaushakemuksen teko vakuutusyhtiöllemme. Hotellin internet-yhteydet kuitenkin olivat lopullisesti kaatuneet, emmekä päässeet edes kännyköillämme hotellin verkkoa pitkin nettiin. Loppuilta menikin matkalaukkuja ihastellessa, lämmittäessä kämpässä kana-nuudelikeittoa ja hyvin pian väsähtäessä pitkän, mutta unohtumattoman päivän jäljiltä. Kokonaisuudessa retkeemme oli mennyt 17 tuntia. 

Maailman ympäri, päivä 41: Shoppailua Cuscossa vakuutusyhtiön piikkiin

Lauantai alkoi paljon kiireettömämmin kuin perjantai. Ei ollut kiire mihinkään, eikä oikein olisi ollut vaatteitakaan tehdä ihan mitä vain. Hotellin tarjoama aamiainen oli varsin sympaattinen ja runsaampi mitä olimme odottaneet. Kahvi oli kylmää, mutta mehu erinomaista ja henkilökunnan tuoreeltaan puristamaa. Jäimme aamiaisen jälkeen aamupäiväksi huoneistoomme odottamaan uutisia Peruvianilta matkalaukkujemme kohtalosta. La Pazista tulee yksi Peruvianin lento päivässä, joten toivoimme, että matkalaukkumme olisi tämän päivän lennolla mukana. Näin ei kuitenkaan lopulta ollut tietojen mukaan, jotka saimme viestittelyssä lentoyhtiön yhteyshenkilön kanssa. Hän lopulta tiesi kertoa, että laukut tulisivat vasta sunnuntaina kello yhdeksältä aamulla Cuscoon, joten sunnuntain Machu Picchun retkeämme varten meidän tulisi hankkia sopivat varusteet tänään.

Internetissä seikkailemalla löysimme ostoskeskus Real Plazan. Se olisi alamäkeä käveltynä ihan kävelymatka päässä huoneistostamme. La Pazissa ja Cuscossa emme liiemmältä olleet suuriin ja länsimaisiin ostoskeskuksiin törmänneet, joten tartuimme tilaisuuteen ja lähdimme kävelylle ostoskeskusta kohti. Tulosuunnastamme katsoen ostoskeskus ei näyttänyt ostoskeskukselta, vaan paikallisen K-Raudan sisäänkäynniltä vieden suoraan keskelle kaakeleita ja wc-pönttöjä. Kävelimme liikkeen läpi lopulta päätyen itse kauppakeskukseen, jossa sitten olikin varaa valita eri liikkeistä. Valitsimme kattavimmalta vaikuttavan Oechsle-nimisen liikkeen, josta sitten tuntuikin löytyvän kaikki akuutisti tarvitsemamme. Onneksi oli sopivasti Black Fridayn jälkeinen lauantai, niin alennuksetkin olivat tuntuvia, eikä Perun hintataso muutenkaan ollut mikään kohtuuttoman kallis, ennemminkin edullinen. Toisaalta myöhemmin vakuutusyhtiön ehtoja lukiessamme varmistuimme siitä, että shoppailut menisivät heidän piikkiinsä, joten hinnalla ei niin olisi ollut väliäkään.

Itselleni mukaan tarttui Machu Picchua varten kengät, koska lenkkarini oli matkalaukussa eikä reippailu kevyillä, hieman jo rikkinäisillä ja liukkailla tennareilla olisi ollut järkevää. Puhdas t-paita ja sukat tulivat luonnollisesti jo tarpeeseen ja lisäksi ulkoiluun sopivat housut oli ostettava, koska ajatus koko päivän reippailusta ainoista mukanani olevissa pitkissä housuissa eli farkuissa vain ahdisti, varsinkin Zaandamilla tapahtuneen farkkujen repeytymis-episodin vuoksi.

Lounasta etsimme Real Plazan lukemattomista pikaravintoloista ja päädyimme Allyku-nimiselle tiskille tilaamaan. Ottamamme Trio Allyku –annos oli meille kahdelle meidän nälkään osin aivan liian suuri. Saimme kuitenkin annokseen kuuluneen riisin ja kanat kätevästi pakattua mukaan. Apteekista poikkesimme vielä hakemassa aurinkorasvaa ja ibuprofeiinia huomista retkeä varten. Boliviassa alkaneet Uber-haasteet jatkuivat kauppakeskuksen pihassa ja lopulta päädyimme taksiin, joita olikin reilusti tarjolla.

Takaisin huoneistollemme päästyämme kerroimme henkilökunnalla toimimattomasta tv:stä ja he tulivatkin vaihtamaan digiboxin toimivaan. Muuten ilta meni varsin rauhallisesti. Retken järjestäjältä oli tullut viesti, että meidän tulisi olla heidän toimistollansa jo aamulla kello 3.20, joten lauantai-iltana ei auttanut valvoa saati juhlia. Itseäni hieman pelästyttivät myös vatsavaivat, jotka illalla juoksuttivat vessassa yllättävän monta kertaa.