Roadtrip Balkanilla

Perinteinen Roadtrip oli taas käsillä, kun elokuu alkoi vaihtua syyskuuksi. Vuoden 2012 roadtripistä Kalifornian suunnalla en näköjään ole blogia pidellyt, mutta koitetaampa taas saada jotain nettiin hieman läheisemmästä kohteesta eli Balkanista.

Lähtöpaikaksi valitsimme Kroatian Dubrovnikin, jonne Suomesta pääsee suhteellisen kivuttomasti ja helposti. Tarkoitus oli ajella Montenegron ja Kosovon kautta Makedoniaan. Myös Albania oli pitkään reissun listalla, mutta netistä tietoa etsiessä vuokra-autolla ajelusta Albaniaan alkoi käydä selväksi, että kaikki löytämämme vuokrausfirmat kielsivät ajon Albaniaan.

Tähän tekstiin yritän saada yleistä tietoa rajanylityksistä ja ajoreitistä, kun taas pysähdypaikoistamme koitan jälleen saada aikaiseksi omat tekstinsä.

Matka-aikataulumme oli:

28.8.: Lento Dubrovnikiin, ajo Budvaan
29.8.: Auringonottoa altaalla
30.8.: Tutustuminen Budvaan
31.8.: Parasailing Budvassa, ajoreissu Tivatiin ja Kotoriin
1.9.: Ajo Budvasta Kosovon Pejëen
2.9.: Ajo Pejëstä Makekedonian Strugaan
3.9.: Auringonottoa Strugassa Ohrid-järven rannalla
4.9.: Matka Albanian Dürresiin ja Tiranaan
5.9.: Ajo Strugasta Ohridin ja Skopjen kautta Kosovon Pristinaan
6.9.: Tutustuminen Pristinaan
7.9.: Ajo Pristinasta Dubrovnikiin
8.9.: Auringonottoa altaalla ja iltakävely Dubrovnikin vanhassa kaupungissa
9.9.: Ajo Mostariin ja takaisin Dubrovnikiin
10.9.: Auringonottoa altaalla
11.9.: Lento takaisin Suomeen

Dubrovnikin lentokenttä on pieni ja sen edustalla olevan taksi- ja linja-autopaikan takana oli rivi pieniä autonvuokrausfirmojen kojuja, joista myös oma vuokrausfirmamme Oryxin toimipiste löytyi. Nopean auton tarkastuksen jälkeen pääsimme matkaan, ja lentokentältä käännyimme suoraan tielle E65, jota pitkin olikin helppo ajella suoraan kohti ensimmäistä määränpäätä, Budvaa, jonne tie vei.

Kroatian ja Montenegron rajalla muodollisuudet sujuivat kivuttomasti passeja näyttämällä. Rajapisteiden välillä tosin vastaantuleva jono Kroatian tarkastukseen pelästytti, mutta meidän menosuuntaan jonot olivat todella lyhyet. Montenegron rajamies aiheutti meille pientä hämmennystä kysyessään ”Green cardia”, mutta sellainenkin vuokra-auton papereiden joukosta löytyi, ja pääsimme nopeasti jatkamaan matkaa.

Kotorinlahdelle saapuessamme meillä oli kaksi vaihtoehtoa: käyttää lauttaa tai ajaa mutkittelevan ja syvälle mantereeseen työntyvän lahden rantaa pitkin. Näistä valitsimme ajelun, koska aamulennon vuoksi aikaa oli reippaasti käytettävissä. Lahden rannalla olevissa kylissä oli rantoja sekä ravintoloita. Itse söimme jo Montenegron rajan ylitettyämme Herceg Novin kohdilla olleessa tienvarsiravintola Aurorassa ja runsaat lounaat juomineen maksoi 33 eurolla, eli n. 11 euroa henkilöä kohti. Vanhemman miestarjoilijan erinomainen englanti teki vaikutuksen ja antoi loistavan ensikosketuksen montenegrolaiseen palvelukulttuuriin.

Pikkukylien lisäksi Kotorinlahden pohjukassa sijaitsee Kotor, jonka edustalla oli myös kaksi loistoristeilijää. Kotorissa myös tienviitat olivat navigaattorimme kanssa hieman eri mieltä jatkosta Budvaan. Luotimme paikallisiin viittoihin, joka opasti pitkään tunneliin. Tunneli lyhensi matkaamme yli puoli tuntia ja toisessa päässä navigaattorimmekin pääsi takaisin kartalle lähellä Tivatin lentokenttää.

Budvasta lähtiessämme kohti Kosovoa navigaattorimme tipahti lopullisesti kyydistä, joten paperikartta olikin reissulla aivan välttämätön. Budvasta lähtiessä voi valita Podgoricaa kohti joko tunnelin tai vuoret ylittävä maisemareitti. Me valitsimme mutkittelevan vuoristotien, joka oli hyvää harjoitus tulevaa varten. Podgoricassa nappasimme välipalana burekia ja jatkoimme kohti Montenegron ja Kosovon välistä ainoaa raja-asemaa Külaa.

Rozajessa hieman etsimme rajalle menevää tietä, mutta rajalla rajamuodollisuudet sujui ilman suurempia ongelmia. Montenegron ja Kosovon raja-asemien välissä on yllättävän pitkä ajomatka ja Kosovon rajalle saavuttaessa pitää ensin hankkia autolle liikennevakuutus pienestä valkoisesta kopista, ennen kuin rajahenkilökunta päästää maahan. Ystävällinen rajavartijatar opasti meidän kopille ja päästi kääntämään Kosovon kautta takaisin vakuutuskopille, koska itse emme koppia huomanneet rajalle saapuessamme. Vakuutuksen minimiaika on 15 päivää ja maksoi 30 euroa.

Rajan jälkeen alkaa laskeutuminen Kosovoon ja maisemat ovat upeat, kun lähes koko Kosovo avautuu eteen vuoren rinteeltä. Mikäli menee johonkin pienempään paikkaan, niin kannattaa opetella sekä paikan serbiankielinen, että albaaninimi. Opastekylteistä on saatettu sotkea aina toinen nimi pois, riippuen siitä, onko kyseessä albaani- vai serbialue. Itsekin opimme, että kohdekaupunkimme oli serbiksi Pec, albaniaksi Pejë ja englanniksi Peja.

Pejëstä jatkoimme etelään albaanialueiden ja  –kylien läpi kohti Prizenä, josta jatkoimme vuoristotie kohti Makedonian rajaa ja Skopje-Pristina –valtatietä, jonka kohdalla navigaattorimmekin heräsi jälleen henkiin. Rajamuodollisuudet hoituivat nopeasti passia ja auton papereita näyttämällä. Nopeasti olimmekin Skopjessa, jossa pysähdyimme ruokailemaan ja nostamaan paikallista valuuttaa moottoritiemaksuja varten.

Ohrid-järvelle matka vei aluksi oikein mukavasti kohti Tetovoa ja Gostivaria moottoritietä, jossa neljässä kohdassa kerättiin tietulli. Yhteensä maksu henkilöautolta koko moottoritiematkalta oli 100 dinaaria, eli alle 2 euroa. Gostivarin ja moottoritien loppumisen jälkeen tie muuttui pian jälleen mutkaiseksi vuoristotieksi. Lopulta edessä aukesi Ohrid-järvi ja Ohridin ja Strugan yhdistävä valtatie. Muutama minuutti tietä ja olimme perillä Strugassa.

Teksti tulee jatkumaan ja kuvia ilmaantuu lähipäivinä…. :)

Budva, Montenegro

Budva on turistien täyttämä pieni kaupunki Adrianmeren rannalla ja katukuva onkin täynnä rantavaatteissa kulkevia matkailijoita ja auringonpalvojia. Jyrkästi nuosevat vuoren varmistavat, että elo ja elämä keskittyvät ohuelle rantakaistaleelle rannikkoa halkovan E65-tien varrelle, ja naapurikylätkin saavat osansa turisteista. Mekään emme majoittuneet ihan Budvassa, vaan muutaman kylän Budvasta etelään Blizikućen alueella.  Päätieltä risteytyi pieni tie, joka nousi jyrkkää rinnettä ylöspäin. Rinteellä sijaitsi majapaikkamme Apartments Djurasevic.

Huoneistohotelli koostui kahdesta päärakennuksesta ja me saimme huoneiston toisen rakennuksen kolmannesta kerroksesta. Parvekkeelta avautui mahtavat näköalat merelle, Budvaan ja etenkin Budvaa lähempanä olevaan Sveti Stefaniin, kapealla kaistaleella mantereeseen kiinnittyneeseen saareen. Huoneistohotellimme henkilökunta kertoi, että upeannäköinen Sveti Stefan on nykyään hotellikäytössä, eikä sinne pääse ulkopuoliset. Mantereenpuoleiselle rannalle kuitenkin pääsee ottamaan aurinkoa ja pulikoimaan, ja niin eräänä päivänä teimmekin.

Huoneistomme oli siisti, olohuoneen ilmastointilaite toimi, keittiö oli välttämättömimmillä tarvikkeilla varustettu, ja langaton netti toimi parvekkeella ja ihan parvekkeen vieressä olohuoneessa. Kahvin keittämisessä jouduimme hieman käyttämään kekseliäisyyttä, koska kahvinkeitintä varusteluun ei kuulunut, mutta muuten ruuan valmistaminen onnistui keittonurkkauksessa suurin piirtein ongelmitta.

Hotellin uima-allasalue oli varustettu useilla aurinkotuoleilla ja aurinko paistoi alueelle koko päivän. Omistajien koira saattoi kierrellä silloin tällöin ympäri aluetta tutustuen vieraisiin. Altaalle ei saanu viedä omia juomia, mutta sieltä sai ostaa edullisesti juomia. Internet-yhteys toimi altaalla parhaiten, joten siellä oli varjon alla mukava surffailla netissä ja välillä pulahtaa altaassa.

Hämmentävää Montenegrossa on se, että maassa käytetään euroja, vaikka maa ei ole euromaa, eikä edes EU:n jäsen. Rahanvaihdosta ei siis kannata huolehtia etukäteen ja kaikissa kaupoissa ja ravintoloissa hinnat ovat merkitty pelkissä euroissa, joten vaihtokurssejakaan ei tarvitse muistaa. Vaikka käytettävän valuutan puolesta Budva olisi loistava kohde länsieurooppalaisille, niin silti pääosa turisteista tulee kuitenkin itäisestä Euroopasta, Venäjältä ja Ukrainasta, ainakin puheensorinasta päätellen.

Budvassa on varsin ihastuttava vanha kaupunki, joska kapeilla kujilla on kahviloita, ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Vanhan kaupungin linnakkeeseen pääsee kolmen euron sisäänpääsyä vastaan ja samalla pääsee kiipeämään linnakkeen muurille.

Kaupungin ranta on kansoitettu auringonpalvojilla ja rantakatu on täynnä ravintoloita. Itse kävimme varsin mukavassa ravintolassa nimeltään Porto. Porton kalalautanen sisälsi yllättäen vain yhden kalan tonnikalamedaljongin lisäksi, mutta muita mereneläviä ja äyriäisiä senkin edestä.

Rannoilla on myös paljon erilaista aktiviteettia. Spledid-hotellin rannalla tiesimme olevan http://www.watersportbudva.com –sivujen mukaan parasailingiä ja kävimme kysymässä hintoja. Yhdeltä hinta on 50 euroa ja tandemina koko nousu ilmoihin maksoi 60 euroa. Päätimmekin yhden matkakumppanini kanssa tarttua tilaisuuteen. Minulle laitettiin videokypärä päähän ja lisäksi edessämme oli toinen video, joka kuvasi ilmeemme. Lisäksi toinen venekuskeista otti kuvia meistä, ja koko kuva- ja videopaketti oli mahdollista ostaa 50 euron hintaan muistikortilla itselleen.

Ajelimme myös Budvasta Tivatin kautta Kotoriin. Tivatin kaunis Port of Montenegro –satama-alueelta löytyi mukavia pikkuravintoloita. Kotoriin Tivatista vievä rantatie oli myös ehdottomasti kokemuksen arvoinen. Tie oli tosin hyvin kapea, eikä ihme, että uusi tunneli on onneksi rauhoittanut tiellä liikenteen vähiin. Tie mutkittelee Kotorinlahden rantaa pienten poukamien ja vanhojen kylien läpi valokuvauksellisissa maisemissa.

Kotorista on lahtensa ansiosta tullut yksi Adrianmeren suosituimmista risteilyalusten pysähdyspaikoista. Lisäksi Kotorissa on vanha kaupunki, joka tosin ei vedä näyttävyydessä vertoja Kroatian Dubrovnikin vanhalle kaupungille. Mutta sieltä joka tapauksesta löytyy tunnelmallisia aukioita sekä pikkukujia historiaa janoaville.

Montenegrosta kohti Kosovoa ajaessamme pysähdyimme myös välipalalla pääkaupungissa Podgoricassa. Viehättäviin rantakaupunkeihin tottuneelle kaupungin yleisilme oli kuitenkin hyvin ankea, ja burekin syönnin jälkeen matka jatkui hyvin nopeasti. Tietenkin voi olla, ettemme keskustassa vain osanneet etsiä viehättäviä puistoja tai muita kaupungin parhaita puolia, mutta voinee sanoa, että ainakaan ohiajajalle kaupunki ei osaa näyttää parhaita puoliaan.

Tbilisi, Georgia

Pääsiäisen 2013 lomakohteeksi seuloitui hieman eksoottisempi Tbilisi Georgiassa. Internetistä tietoa kaupungista etsiessäni törmäsin sekä vanhaan että liian vähäiseen tietoon, ja siksi päätin elvyttää oman blogini jälleen henkiin. Tbilisissä rakennetaan huimaa vauhtia uutta, joten kaikki tietolähteet ei pakosti ole ajan tasalla ja varmaan tämäkin blogiteksti vanhenee nopeasti. Viimeisen vuoden aikana käymistäni kohteista koitan saada jotain kuvaraportti-tyyppistä blogia aikaiseksi myöhemmin.

Matkaan lähdimme pääsiäisviikon keskiviikkona. Lentoyhtiö Ukraine International Airlines lentää Georgiaan kätevästi yhdellä välilaskulla Kiovan kautta. Matka-asiakirjoiksi riitti passi ja lentolippu, EU:n asukkaat pääsee viisumitta Georgiaan.

Georgiassa kello on talviaikana Suomea 2 tuntia edellä (kesäaikana 1 tunti), joten saavuimme perille vasta puolenyön jälkeen. Lentokentällä otimme heti automaatista käteistä Georgian lareina, jota ei Suomesta saa. Valitettavasti olimme matkan jälkeen hieman väsyneitä neuvottelemaan taksimatkasta taksikuskien kanssa, joten hyppäsimme lentokentän edessä odottavien siistien Toyota-taksien jonon ensimmäiseen autoon. Autoissa ei ole turhaan tekstiä, että pyydä kuskia laittamaan mittari päälle, mutta emmepä pyytäneet - olisi kannattanut. Loppujen lopuksi kuski kyni meiltä 35 euroissa (saamamme 100 larin setelit olivat hänen vaihtokassalleen liian suuria), vaikka puolella tuosta, eli 35 larilla, pitäisi matkasta helposti selviytyä.

Hotellimme Ambasadori oli varsin hauska, hieman erikoinen, mutta siisti hotelli. Hotellin vieressä oli tosin rakennustyömaa sekä kirkko kirkonkelloineen, joten herkkäunisimmille saattaa olla haasteellista jatkaa uniaan aamulla, kun työt ja kirkonkellojen kalke alkaa.

Langaton verkko toimi hyvin ja tilavissa kylpyhuoneissa oli kylpyamme, reilusti pyyhkeitä, kunnon paksua wc-paperia ja kylpytakit. Aamiainen kesti oikein mukavasti klo 11 asti joka aamu. Yllättäen kahvi ei kuulu aamiaiseen, mutta sitä voi kyllä ostaa mikäli georgialainen tee ei maistu aamiaisella. Tarjolla on leipää, leikkeleitä, vihanneksia, pekonia, nakkeja, mehua, jugurttia, hedelmiä, juustoja... ihan mukavan aamupalan noista saa kyllä rakennettua.

Torstaina ajattelimme heti valloittaa kaupunkikuvaa hallitsevan Narikalan linnoituksen. Hotellimme takaa lähti kuja läpi vanhan kaupungin. Pienellä aukiolla hotellimme takana piti olla kehuttu Sans Souci -ravintola, mutta paikka oli vaihtanut nimeään Café Gabriadzeksi. Vieressä oli nukketeatteri ja toisella puolella irkkupub The Hangar bar. Myös Tbilisin vanhin säilynyt kirkko Anchiskhati basilika on pienen aukion reunalla. Aukion tunnistaa myös nukketeatterin varsin erikoisesta kellotornista.

Kujan vartta kävelimme mm. Erekle II moedanin puiston ohi. Kujan muuttuesssa Shavtelis quchasta Erekle II quchaksi ilmaantui useita hauskalta vaikuttavia kahviloita, ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Seuraavaksi eteen tuli Sioni katedraali, jonka jälkeen kujalta erottautui kaksi muuta pientä kujaa, jotka kuitenkin kaikki päätyvät Gorgalis Moedanille, Metekhi-sillan länsipuolisella rannalla olevalle aukiolle. Alue on täynnä ravintoloita ja kahviloita, joista voi vapaasti valita mieleisensä.

Ylitimme Metekhi -sillan, jota vartioi Metekhin kirkko ja kuningas Vakhtang Gorgasalin patsas. Sillan itärannan Eurooppa-aukio on hieman vielä rakenteilla, joten meni hetki hahmottaessa, kuinka pääsemme köysiradalle. Pientä soratietä ja työmaa-aluetta muistuttavan alueen läpi onnistuimme kuitenkin löytämään perille. Maksu oli 1 lari/hlö suuntaansa, ja hinnan pystyi lataamaan metrokortille, tai meidän tapauksessa tuli maksaa myös kortista 2 laria.

Huipulla ihastelimme maisemia, linnoitusta sekä Kartlis dedaa, äiti Georgiaa, joka on 20 metrinen alumiinipatsas vahtimassa Tbilisia kukkulan huipulta. Huipun takana laskeutuvassa solassa on kasvitieteellinen puutarha, jonne olisi päässyt pientä maksua vastaan, mutta jätimme paikan vierailematta.

Laskeuduttuamme takaisin palasimme Gorgasalis Moedani -aukiolle, ja kävimme Dom Vina / Wine Center -viinikaupassa. Georgialainen viini kannattaa kokea, ja mekin ostimme muutaman pullon mukaamme. Myyjältä kannattaa ehdottomasti kysyä neuvoa, jos mielessä on joku tietynmakuinen viini. Auttavalla englannilla ja elekielellä asia tulee kyllä selväksi.

Palatessamme hotellille istahdimme vielä yhdelle Erekle II quchan Kala-ravintolan terassille nauttimaan oluesta, auringonpaisteesta sekä jäimme seuraamaan katukissojen ja -koirien kiertelyä.

Hotelliin päästyämme aloimme valmistautumaan illalliselle, mutta matkakumppanini tunnetusti herkkä vatsa alkoi taas ilmoittamaan vastalauseitaan. Lopulta jouduimmekin jättämään ulkoilemisen ja tilasimme huoneeseen ruokaa. Tosin hotellin khachapurit olivat todella maittavia. Imeruli khachapuri on perinteinen pyöreä juustopiirakka, ja Adjaruli khachapuri sama piirakka veneen muotoisena, päällään voita ja kananmuna. Ruokajuomana meni yksi ostamistamme viinipulloista, ja loppuilta meni mukavissa merkeissä hotellihuoneessa pienistä vatsavaivoista huolimatta.

Pitkäperjantai alkoi laiskoissa merkeissä, kun halusimme varmistaa, että edellisillan vatsatauti oli varmasti voitettu. Iltapäivällä aloitimmekin suunnistuksen kohti Rustavelia, jonka suunnittelimme ensimmäiseksi määränpääksi.

Matka Shota Rustavelin puistokatua pitkin vei ohi mm. Parlamenttitalon, Kashveti kirkon ja Oopperatalon. Rustavelin metroaseman viereisellä McDonaldsilla kävimme iltapäiväkahvilla, ja kiertelimme ympäristöä Tbilisin konserttitalon ja Vere -puiston suuntaan. Paluumatkalla poikkesimme Radisson Blu Iveria -hotellin viereisessä Smart Supermarketissa ostamassa hotellille välipalaa tulevia päiviä varten. Hotellille palasimme pikkukujia Pyhän kolminaisuuden kirkon kautta vanhan kaupungin pohjoismuurille, jonka suuntaan kulkee myös Baratashvilin katu.

Pohjoismuurin juurella huomasimme muutamia mielenkiintoisia ravintoloita, joista mielenkiintoisin oli "The Old City Wall". Päätimme suunnata ravintolaan illalliselle siistiytymisen jälkeen. Sisäänkäynti oli Georgian Wine Centerin ovesta muurin pohjoismuurin sisälle, ja ravintolasali oli holvimainen sali. Leipää, luumuista hanhenmaksaa, jänistä ihanan kastikkeen kanssa sekä khachapuria... ja tietenkin paikallista viiniä. Ruokaviinivaihtoehtoja olisi ollut myös mahdollista vertailla ennen ostamista, mutta päätimme ottaa sokkona puoli litraa yhtä talon viineistä, ja kyllä se meille maistui. Koko lysti n. 50 GEL eli n. 25 euroa. Palvelu oli ystävällistä ja aika ajoin myös musikantti lauleskeli ruokailijoille.

Erinomaisen illallisen jälkeen päätimme käydä kokeilemassa onneamme paikallisella Casinolla. Casino Shangri La sijaitsi lähellä hotelliamme Rauhan sillan kupeessa Mtkvari-joen rannassa. Ilta peliautomaattien seurassa meni loistavasti, itse jäin reilusti yli 100 GELiä voitolle. Hieman hauskaa oli, että peliautomaatti ei antanut ikinä voittoa suoraan, vaan paikalle piti painikkeesta pyytää pelinhoitaja. Tarjoilijalta sai tilattua juotavaa, joka oli halpaa. 5 GELiä Gin Tonicista ennen puolta yötä ja 6 GELiä puolen yön jälkeen maksoi ihan ilolla voittoputken osuessa kohdille.

Lankalauantaille ei ollut sen suurempia suunnitelmia. Niinpä aloittelin päivän rauhallisesti ja suuntasimme sitten lounaalle Gorgasalis Moedani -aukiolle, jossa terassilla nautimme kebabia. Länsirantaa hieman etelään aukiolta jatkaessa, alkaa puisto, jonka takana sijaitsevat Tbilisin lähteet. Lähteitten synnyttämää pientä joenuomaa voi seurata kuninkaallisen kylpylän ja moskeijan ohi aina pienelle vesiputoukselle asti.

Kiertelimme myös hieman pidemmälle Eurooppa-puistoa kuin aiemmin ja palasimme Rauhan siltaa hotellille. Illalliselle menimme hotellimme viereiseen Café Gabriadzeen, jonka tunnelma oli kotoisa, mutta hintatasoltaan paikka oli selkeästi kallis. Alkukeitot maistuivat hyvin, mutta pääruoat oli pettymys, tai sitten valintamme ei oikein osunut nappiin. Illalliselta livahdimme vielä jälleen Casinolle, ja jälleen ilta oli suosiollinen peliautomaattien ääressä.

Sunnuntai ei ollut ihan niin aurinkoinen päivä kuin edeltävät päivät olivat olleet. Päätimme lentokenttätaksin traumoista toipuen lähteä shoppailemaan Tbilisi Mall -kauppakeskukseen. Hotelli tilasi taksin, joka laittoi mittarin päälle ja matka melko kaukaiseen ostoskeskukseen maksoi vain alle 15 GELia. Muutama tunti meni kuin siivillä ostoksilla pöyrien. Nälkäiselle shoppailijalle ostoskeskuksesta löytyy mm. pizzapaikkaa ja Burger Kingiä. Pääsiäisestä huolimatta kaikki kaupat olivat auki, niinkuin muutenkin Tbilisissä. Paluumatkalle emme jaksaneet neuvotella hintaa 25 GELiä alemmaksi ja kauppakeskuksen taksissa ei ollut mittaria, jonka käyttöön olisi voinut vedota.

Illalliselle löysimme aivan mahtavan paikan Gorgasalis Moedani -aukion laidalta. Mirzaani-ketjun ravintoloita on pitkin poikin Tbilisiä. Nautimme yltäkylläisen illallisen, jossa oli khinkaleita, kebabia, ragua, khachapuria ja paljon muuta litran viinikannun kera. Kaikki alle 50 GELiä! Aivan uskomattoman hyvää ja halpaa. Ehdottomasti paras paikka, jossa Tbilisissä söimme.

Kävelimme vielä Vapauden aukion kautta takaisin hotellille, nauttien Tbilisistä iltavalaistuksessa. Sitten olikin jo pakkaamisen aika, ja muutaman tunnin yöunien jälkeen astelimme hotellin vastaanottoon ja pyysimme tilaamaan taksi lentokentälle. Paluumatkan saimme 30 GELillä, eli hotellin tilaamat taksit tulivat meille kaikkein halvimmiksi.

Kiitos Tbilisi, sinä hyvän viinin ja ihanan ruuan kaupunki. Toivottavasti vielä näemme joskus, kun kevät tai kesä on edennyt hieman pidemmälle ja olet puhjennut täyteen loistoosi.

Tämän bloginin paikoista olen koonnut Googleen kartan.

Näytä Tbilisi suuremmalla kartalla


Alla listaksi vielä lyhyttä muistilistaa Tbilisiin matkaaville:

• 100 GELin seteliä pystyy rikkomaan vain harvoissa paikoissa
• Paikallinen viini ja ruoka on erinomaista, kierrä tavanomaiset pizza- ja hampurilaispaikat kaukaa ja nauti georgialaisesta ruuasta
• Kerjäläisiä on vanhassa kaupungissa runsaasti, huomioimatta jättäminen tai tiukka "ei" riittää heille vastaukseksi
• Seuraa paikallisia tietä ylittäessäsi, liikennevaloja ja suojateitä on harvassa. Vilkkaimpien teiden ali menee käytävä
• Neuvottele taksimatka etukäteen tai katso että menet mittarilliseen taksiin ja että mittari käynnistetään
• Tupakointikulttuuri on hyvin liberaali. Meillä esim. taksikuski laittoi kesken matkan tupakaksi ja jokaisessa ravintolassa jokainen paikka oli tupakointialuetta
• Ravintoloissa kannattaa miettiä useampi vaihtoehto, jota haluaisi ottaa. Kaikkea listalla olevaa ei ole aina sinä iltana saatavilla