Minsk, Valko-Venäjä

Elokuusta asti on ollut suunnitelmissa pieni viikonloppupako Suomesta syksyn aikana. Ajankohdaksi valikoitui lopulta loka-marraskuun vaihde ja alunperin oli tarkoitus lähteä Dubliniin. Lennon varaus kuitenkin venähti ja lentohinnat pompsahti ylös. Samaan aikaan löytyi Belavian houkuttelevat, reilusti alle parinsadan euron lennot Valko-Venäjän Minskiin. Piti siis pohtia, pääsisinkö eroon ennakkoluuloistani varsin kyseenalaista maata kohtaan ja jaksaisinko tutustua mm. viisumisäädöksiin.

Joka tapauksessa minut saatiin ylipuhuttua reissuun, ja parin viikon ajan oli aikaa laittaa matkasuunnitelmat kuntoon, koska perjantaina 31.10. lento lähtisi kohti Minskiä. Valko-Venäjän Suomen lähetystön sivuilta löytyi jonkinlaiset ohjeet viisumihakemukseen sekä viisumilomake.

Viisumin saamista päätimme kokeilla seuraavalla paketilla:
- passi
- passikuvat (valokuvaaja sanoi, että suomalainen värillinen passikuva käy, koska siinä on vain milli heittoa ohjeissa vaaditusta koosta)
- todistus vakuutusyhtiöltä matkavakuutuksista hakemalla se toimistosta leimoineen päivineen
- todistus hotellilta varauksesta leimoineen, jonka hotelli toimitti sähköpostilla päivässä pyynnöstä
- täytetty viisumihakemuslomake

Lähetystön osoite Helsingissä on Unioninkatu 8, mutta käynti tapahtuu Pohjoisen Makasiinikadun puolelta. Matkakumppanini oli tarkistanut lähetystön aukioloajat ja kävi tiistaina 21.10. viemässä viisumipaperit viidennessä kerroksessa toimivaan lähetystöön. Hyvin hiljaisessa lähetystössä virkailija vilkaisi ylimalkaisesti paperit ja antoi lapun, jossa oli maksuohjeet. Maksu piti maksaa heti ja palata seuraavana maanantaina (27.10.) takaisin. Mitään muuta dokumenttia lähetystöstä ei saanut, joten jäimme maanantaihin jännittämään, menikö hakemukset läpi tai saisimmeko edes passimme takaisin lähetystöstä, vai "hukkuisiko" ne käsittelyn aikana, koska meillähän ei olisi edes mitään dokumenttia Valko-Venäjälle luovuttamista passeistamme.

Pienestä epävarmuudesta huolimatta aloimme tutustumaan matkakohteeseen tarkemmin. Tässä oli apuna varsinkin Lonely Planetin Itä-Eurooppa opas, sekä TripAdvisorin applikaatio kännykälle.

Viisumin noutopäivänä matkakumppanini käväisi yksin lähetystöllä, pääsi summeria painamalla sisälle, meni viidenteen kerrokseen ja lähetystöön tullessaan sama, hakemukset vastaanottanut virkailija saapui paikalle takahuoneesta juuri oikeat passit kädessään ja toivotti hyvää matkaa: "Have a good trip." Saatoimme siis huokaista helpotuksesta - paperisota Suomessa oli hoidettu yllättävän helposti.

Matkapäivä lopulta koitti ja suuntasimme matkalaukkuinemme Helsinki-Vantaalle. Lähtöportilla selvisi, että matkaan ei paljon muita suomalaisia ollut lähdössä ja muutenkin lento oli puoliksi tyhjillään. Koneessa Belavian hymyilevä henkilökunta tarjosi makeisia ja tilavissa tunnelmissa lento lähti kohti Minskiä. Hetken päästä henkilökunta jakoi maahantulokortit niille muutamalle harvalle, jotka eivät olleet Valko-.Venäjältä tai Venäjältä. Istuintaskussa olleen OnAir-lehden takasivuilla oli korttien täyttöohjeet, ja kortin toinen puolikas oli tarkoitus jättää maahan tullessa passintarkastukseen ja toinen puoli pitää mukana passin välissä koko matkan ajan. Hotellilta omaan puolikkaaseensa sai "kutsujaosapuolen" leiman, ja lähtiessä toinenkin puoli otettiin passintarkastajan toimesta pois.

Maahantulokortin ja makeisten lisäksi lennolla tarjottiin mehuja sekä kahvia ja teetä. Ja lento meni todella nopeasti, vain vajaa 1,5 tuntia. Maahantulomuodollisuudetkin meni todella nopeasti ja seikkailu Minskissä oli valmis alkamaan! Laukkuhihnan vieressä olleesta automaatista nostin miljoona Valko-Venäjän ruplaa lieventämään eteentulevia haasteita. Ensimmäinen haaste olikin luonnollisesti hotellille pääseminen. Lentokentällä oli monta linja-autolippuautomaattia, koska bussit liikennöivät keskustaan tulevien lentojen terminaalin edestä. Meidän hotellimme ei kuitenkaan ollut ihan linja-autoaseman vieressä, niin päädyimme taksiin huijatuksi tulemisen uhallakin.

Takseja oli myös rivi valmiina. Ensimmäisen kyytiä tarjoavan kuskin matkaan lähdimme, vaikkakin hintakyselyt hän koitti välttääkin. Lopulta, kunnes hän oli saanut laitettua matkalaukun auton takakonttiin, kuski suostui kännykkänsä avulla näyttämään hinnaksi 40 euroa. Olisi tuossa varmasti ollut tinkimisen varaa, koska paluumatka hotellilta takaisin lentokentälle maksoi mittarilla 400 000 paikallista ruplaa (n. 29 €). Matkaa lentokentältä Minskiin ja hotelliimme Renaissance Hotel Minskiin on n. 40 km, joten Suomen hinnoilla taksimatka ei kauhean kalliiksi kuitenkaan tullut.

Hotellimme sijaitsi n. 2 km Minskin keskustasta. Ohi kulkevan tien toisella puolella oli ruokakauppa, ja korttelin päässä, viereisen Rubin Plazan takana oli lähin ravintola. Lähipalvelut olivat siis melko rajoitetut ja vaatimattomat. Itse hotelli sen sijaan oli oikein miellyttävä yllätys. Respan henkilökunta puhui hyvää englantia, hotellilla oli oma ravintola, jossa oli kattava ruokalista ja saimme mukavan huoneen 11 kerroksisen hotellin yhdeksännestä kerroksesta. Hotellin langaton verkko toimi sujuvasti ja uima-allasosasto oli sopivan tilava, ja sielä oli altaan lisäksi poreallas ja kaksi erilaista saunaa.

Asetuimme hotellihuoneeseemme, purimme tavarat ja lähdimme lähikauppaan. Huoneemme varaukseen ei kuulunut aamiasta, koska ajattelimme nukkua aamut rauhassa niin pitkään kuin nukuttaa ja lisäksi seuraavalle päivälle oli suunnitelmissa Minskiin tutustumista kävellen, joten reppuun oli hyvä varata hieman juotavaa kävelyretkeä varten. Sen jälkeen menimme iltapalalle hotellin Arborea-ravintolaan, jossa listalla oli niin salaatteja, burgereita, pizzaa kuin hieman hienostuneempaa ruokaakin. Salaatti kanavartaalla, pizza ja pelmenit sekä kaksi olutta kustansivat yhteensä 435 000 ruplaa (n. 31,6 euroa). Iltapalan jälkeen päivä oli jo pitkällä, joten oli aika tehdä viimeiset suunnitelmat ensimmäiselle kokonaiselle päivälle Minskissä sekä nauttia pitkät yöunet sitä varten.

Seuraavan päivän valjetessa suuntasimme matkan kohti lähintä metroasemaa, Hrusaukaa, joka oli noin vartin kävelymatkan päässä hotellilta. Hotellin edestä meni myös linja-autoja, mutta niiden reitteihin ja maksupolitiikkaan emme jaksaneet paneutua etukäteen niin tarkasti, että olisimme uskaltautuneet kyytiin. Metroasemalta ostimme kumpikin 5 polettia (4000 ruplaa/kpl, eli n.30 senttiä/kpl). Sitten alkoi metromatka kohti Plosca Pieramohin asemaa.

Metrossa oli selkeät kuulutukset myös englanniksi, joten oikealla asemalla poisjääminen ei ollut ongelma. Maan päällä avautuikin odotetusti ensimmäinen kohteemme, Voiton aukio, jota hallitsi obeliski ja sen juurella palava ikuinen tuli.

Voiton aukiolta kohti jokea Nezavisimosti -tien eteläreunaa käveltäessä ei voinut olla huomaamatta Gorkin puiston porttia. Kävelimmekin puiston läpi hieman kierrellen, ylitimme joen ja päädyimme Janki Kupalyn tielle ihan Valtion Sirkuksen viereen.

Sirkuksen edessä ihmettelimme hauskoja patsaita ja huomasimme vieressä olevan lipputoimiston olevan auki. Toimistossa ei englantia esitteissä näkynyt, mutta päättelimme venäjänkielisistä materiaaleista, että näytöksiä oli useampi päivässä. Päätimmekin kokeilla, jos seuraavan päivän näytökseen olisi tilaa. Elekielellä saimmekin sunnuntain klo 15 näytökseen liput. Kauhean montaa paikkaa ei näytöksessä ollut vapaana, mutta meille riitti, että saisimme vain kaksi vierekkäistä paikkaa. Liput irtosi 230 000 ruplalla lippua kohti (n. 16,7 €).