tiistai 5. kesäkuuta 2018

Reittisuunnittelua ja budjetointia

Kun maailmanympärimatkan alkuun on hieman alle puoli vuotta aikaa, niin on hyvä tehdä lentojen varaukset. Silloin kannattaa siis lyödä tiukemmin lukkoon vuosia jatkunut reitin suunnittelu.

Itselläni oli jo vuosia ollut lista kohteista ja maista, jotka halusin maailmanympärimatkalla nähdä. Lista tietenkin on elänyt sen mukaan, miten itse ole muilla lomillani reissanut. Viimeisimpänä toivelistaltani pyyhkiytyi pois Sri Lanka, kun viime marraskuussa kävin sielä risteillessäni Malediiveilta Intiaan.

En tässä suoraan paljasta maailmanympärimatkamme reittiä, vaan lopullisesti se selviää matkamme edetässä. Osan kohteista kuitenkin pystyy kuitenkin päättelemään varmasti helposti, kun laitan tähän alle paikat, joissa olen jo aiemmin vieraillut. Uusia maita olisi tarkoitus kerätä maailmanympärimatkalla kymmenisen kappaletta.



(Jos joku ihmettelee tuota kartan ilmoittamaa maitten määrää, kun aiemmin olen puhunut noin 80 vieraillusta maasta, niin tuo kartta laskee itsehallinnolliset alueet kuten Ahvenanmaa ja Gibraltar omiksi maikseen.)

Maailmanympärimatkan suunnittelua helpotti lentoyhtiöallianssi Oneworldin suunnittelutyökalu. Oneworldin lennot tuntuivat muutenkin sopivan reittitoiveisiin paremmin, kuin esimerki Star Alliancen kohteet, ja lopullisen matkamme teemmekin ilman yhtäkään välilaskua käyttäen pelkkiä suoria lentoja.

Aiemmilla matkoillamme olemme huomanneet, että lentäessämme länteen vaivaa aikaerorasitus meitä vähemmän kuin itään lennettäessä. Niinpä rakensimme reittimmekin niin, että kierrämme maailman lännnen suuntaan lähtien. Omilla valinnoilla kannattaakin vähentää matkan rasituksia.

Toinen matkarasitusta vähentävä valinta meille oli suosia päivälentoja. Jotkut suosivat yölentoja, koska nukkuvat lennon alusta loppuun, mutta itselleni nukkuminen lentokoneessa on yhtä tuskaa. Yölentojen jälkeen olenkin voimaton sekä väsynyt, ja tarvitsen lennon jälkeisenä päivänä aikaa nukkumiseen ja toipumiseen.

Lopullinen reittimme pitää sisällään neljä Oneworldin määrittelemää mannerta, sisältäen lähtömantereemme Euroopan. Varaaminen ja maksaminen oli helppoa työkalun avulla. Oneworldiltä varaamamme lentopaketin hinta jäi nipin napin alle 3000 euroa/henkilö. Yhdellä mantereista siirrymme pidemmän välin itsenäisesti, risteillen ja erikseen varatuin lennoin, jotka eivät luonnollisesti kuulu tähän hintaan. Ainakin risteilyjen valinnasta lupaan ainakin kirjoittaa vielä lisää tähän blogiini.

Lentojen hintaan olen suhteellisen tyytyväinen. Matkaan kuuluu niin monta kaukaista kohdetta, että jos ne kävisi neljällä-kuudella erillisellä matkalla tutkimassa, niin lentojen hinta olisi moninkertainen. Ja kun matkaan olemme säästäneet ja valmistautuneet vuosia, niin saimme lentojen hinnan painettua lopulta kuitenkin alemmaksi, mitä alunperin olimme pelänneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti